maanantai 22. toukokuuta 2017

theBalm Meet Matt(e) Hughes Long-Lasting Liquid Lipsticks


Nestemäiset huulipunat ovat sellaisia, joita monesti joko vihataan tai rakastetaan. Tavallisiin puikkohuulipuniin verrattuna ne koetaan yleensä huulia kuivattavammiksi, mutta toisaalta myös pitkäkestoisemmiksi ja pysyvimmiksi. Mä lukeudun itse ehdottomasti siihen porukkaan, joka rakastaa niitä, kunhan ne vaan ovat laadultaan hyviä eivätkä liian kuivattavia. Oon testannut melko monen eri brändin nestemäisiä huulipunia ja yhdet parhaimmista ovat ehdottomasti theBalmilta. Nämä theBalmin Meet Matt(e) Hughes Long-Lasting Liquid Lipstickit ovatkin tämänpäiväisen postauksen aiheena. theBalm on vakuuttanut mut merkkinä jo kauan sitten ja nämä nestemäiset huulipunat jatkavat sitä samaa laadukasta linjaa kuin merkin muutkin meikkituotteet, joita olen testannut. Omistan itse tästä sarjasta huulipunan kolmessa eri sävyssä ja ehdottomasti voisin kuvitella ostavani näitä myös lisää. theBalmia myy mm. Cocopanda sekä eleven, mutta valitettavasti Suomen kivijalkaliikkeistä theBalmia ei pysty toistaiseksi ostamaan.


Meet Matt(e) Hughes Long-Lasting Liquid Lipstickit ovat siis nestemäisiä, mattalopputuloksen antavia huulipunia. Näitä on saatavilla 18 eri sävyssä, eli sävyvalikoima on näissä melko laaja. Huulipunat levittyvät huulille todella helposti ja vaivattomasti, ja näiden pysyvyys on ihan huippuluokkaa. Syömisen jälkeen näitä saa korjata, sillä väri kuluu erityisesti huulten keskiosasta pois, mutta muuten nämä kestävät kyllä todella hyvin. Joidenkin nestemäisten huulipunien ongelmana on se, ettei niitä voi lisätä kesken päivää ilman, että lopputulos näyttää huulilla todella paakkuiselta ja rumalta, mutta näitä voi huoletta lisäillä niin usein kuin tarve vaatii. Uusi huulipunamassa asettuu hyvin jo huulilla olevan huulipunan kanssa yhteen eikä mitään paakkuja synny missään vaiheessa. Nämä huulipunat tuoksuvat huulia viilentävältä mintulta, joka kuitenkin haihtuu huulilta pois melko nopeasti.


Kuten postauksen alussa totesin, mä en itse pidä liian kuivattavista nestemäisistä huulipunista eivätkä nämä tosiaan sellaisia ole. Mattalopputuloksen antavat huulipunat ovat oman kokemukseni mukaan aina kermaisemman koostumuksen omaavia huulipunia kuivattavampia, mutta tämä kolmikko ei juurikaan pahemmin huulilla edes tunnu. Totta kai esimerkiksi tuulisena säänä ulkona ollessa huulet kuivahtavat ja alkavat tuntua kireiltä, jos näitä on huulilla. Mutta siis juuri tälläkin hetkellä tätä postausta kirjoittaessani mulla on tuota rusehtavaa sävyä Charming huulillani, enkä oikeastaan edes huomaa että huulillani olisi mitään. Nestemäisiksi huulipuniksi nämä ovat siis huulilla todella mukavantuntuisia. Seuraavaksi lyhyet katsaukset vielä kaikkiin kolmeen omistamaani sävyyn:


Meet Matt(e) Hughesin sävy Devoted on kauniin kirkkaanpunainen sävy. Juuri sellainen klassisen sävyinen punainen huulipuna, jota itse niin paljon rakastan. Devoted on ehdottomasti ollut mulla tästä kolmikosta eniten käytössä ehkä juuri siksi, että kirkkaanpunaiset huulipunat ovat mulle itselleni niin helppokäyttöisiä ja ne näyttävät mielestäni aina yhtä hyviltä huulilla. Ne on lisäksi helppo yhdistää monenlaisten silmämeikkien ja myös asujen kanssa. Todella kaunis sävy ja varma valinta punaisista huulipunista pitäville!


Seuraavaksi Meet Matt(e) Hughes sävyssä Sentimental. Sentimental on aivan upea kirkkaan pinkki/fuksiaan taittava huulipuna. Tällaiset sävyt ovat mulla todella kovassa käytössä erityisesti kesäisin ja tämä onkin odotellut mulla lähes käyttämättömänä talven yli näitä kesäisempiä ilmoja. Todella kaunis sävy ja nimenomaan rehellisen kirkas pinkki eikä liiaksi violettiin taittava.


Viimeisenä Meet Matt(e) Hughesin sävy Charming, joka on todella kaunis punertavan ruskea sävy. Mielestäni tämä on ruskeaksi huulipunaksi todella "helppo" myös sellaiselle, joka ei ole niitä tottunut käyttämään. Sävy ei ole liian tumma tai silmiinpistävä eikä myöskään liian viileä. Itse ainakin miellän nimenomaan viileänsävyiset ruskeat huulipunat hieman vaikeiksi yhdistää muun meikin kanssa, mutta tohon totta kai vaikuttaa paljon ihmisen muu tyyli ja se, sopivatko hänelle paremmin kylmät vai lämpimät sävyt. Tämä on mulle erityisesti syyspuna (kuten kaikki ruskeat huulipunat), mutta tätä on mulla huulilla tosiaan tälläkin hetkellä, joten hyvin tämä toimii myös näin keväällä!

Mikä on teidän mielipiteenne nestemäisistä huulipunista? Vihaatteko, rakastatteko vai jotain siltä väliltä? :)

lauantai 20. toukokuuta 2017

Ensivaikutelmia -417 ihonhoitotuotteista


Sain tilaisuuden päästä tekemään yhteistyötä -417 nimistä ihonhoitosarjaa maahantuovan yrityksen kanssa. -417 on kosmetiikkabrändi, joka sisältää monentyyppisiä tuotesarjoja ihonhoitoon liittyen. Kaikille tuotesarjoille on yhteistä se, että ne perustuvat Kuolleestamerestä saatuihin aktiivisiin ja luonnollisiin mineraaleihin. -417 sisältää vartalon- ja ihonhoituotteita sekä mm. SPA-tuotteita ja tuotesarjat ovat myynnissä apteekeissa. Kaikki tuotteet on suunniteltu siten, että ne todella parantavat ihon hyvinvointia ja rakennetta. Minulle -417 oli entuudestaan täysin tuntematon kosmetiikkabrändi, mutta tuotteet vaikuttivat alusta asti niin mielenkiintoisilta, että tartuin enemmän kuin innolla tilaisuuteen päästä testaamaan muutamia tuotteita! Yllä olevassa kuvassa onkin esillä kaikki viisi tuotetta, jotka sain maahantuojalta testattavaksi ja alempana käyn jokaisen tuotteen läpi vielä tarkemmin.


Aloitetaan tästä Dead Sea Therapy -sarjaan kuuluvasta Aromatic Body Peeling* ja Body Butter* Kiwi & Mango kaksikosta. Nämä tuotteet on suunniteltu erityisesti kuivalle ja atooppiselle iholle sopiviksi, eli juuri sellaiselle iholle, jonka itse omaan. Ne tuoksuvat hedelmäisen makeilta, mutta kuitenkin samalla myös raikkailta.

Aromatic Body Peeling on koko vartalolle tarkoitettu mineraalisuolakuorinta. Kuorina lupaa kuoria kuolleen ihosolukon pois hellävaraisesti auttaen samalla ihon uudistumista. Kuorivina ainesosina tässä tuotteessa on siis Kuolleestamerestä saatu suola ja kuorinta-aine sisältää myös monia eri vitamiineja sekä eteerisiä öljyjä. Aluksi purkin avattuani mua hieman hämmensi se, että sisällä oli erikseen nestekerros ja sen alla sitten se varsinainen suolakerros, mutta pienellä sormen pyöräyttämisellä purkin sisällä neste- ja suolakerrokset sai sekaisin ja tuotetta oli sen jälkeen helppo käyttää. Kuorintateho oli ihan loistava, karkea mutta ei kuitenkaan ihoa raapiva. Jotkin tehokkaimmat kuorivat oikeasti tuntuvat riipivän ihoa, mutta tässä suolakiteet eivät onneksi olleet kovin teräviä eikä sellaista ihoa raastavaa ja riipivää tunnetta tullut lainkaan. Se, mistä erityisesti kuitenkin pidin oli tuotteen jättämä kosteutettu tunne iholle. Kuiva iho tarvitsee kosteuttavia tuotteita ja tämä kuorinta tosiaan jätti ihon ihanan pehmeän ja kosteutetun tuntuiseksi sen sisältämien öljyjen ansiosta. Tällaiset kuorinnat ovat ehdottomasti mun suosikkejani ja tämä todellakin vakuutti mut täysin jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen!


Aromatic Body Butter on ihoa tehokosteuttava mineraalirikas vartalovoi. Voide sisältää todella runsaasti erilaisia kosteuttavia ainesosia, kuten manteli- ja avokadoöljyjä sekä karitevoita ja lisäksi myös hunajaa, aloe veraa ja kamomillaa. Kosteutusteho oli oletetusti aivan loistava tällä voiteella. Voide ei ole koostumukseltaan yhtä paksua kuin mihin olen vartalovoiden kohdalla tottunut, mutta se ei mua itseäni haittaa ollenkaan. Itse asiassa päinvastoin. Vartalovoi imeytyy ihoon suhteellisen nopeasti ja todellakin tuo runsasta kosteutusta. Iho tuntuu tämän voiteen käytön jälkeen todella pehmeältä ja tuotteen tuoksukin jää iholle melko pitkäksi aikaa. Tämä kaksikko osoittautui todella, todella hyväksi ja toimivaksi mun iholleni ja sanoisinkin, että nämä tuotteet sopivat varmasti parhaiten nimenomaan kuivalle iholle. Toki esimerkiksi tuo kuorinta-aine on oikeasti jo itsessään sen verran kosteuttavaa, ettei ihoa tarvitse välttämättä sen jälkeen enää erikseen kosteuttaa vartalovoiteilla, ainakaan jos ei omaa kovin kuivaa ihoa. Sen puoleen suosittelen kyllä ainakin tuota kuorinta-ainetta myös kaikille muillekin ihotyypeille.


Seuraavaksi vuoroon pääsee Catharsis sarjaan kuuluva Skin Relief Cream* eli mineraalirikas vartalovoide. Tämä voide on suunnattu erityisesti kuivalle ja ärtyneelle iholle. Se sisältää runsaasti erilaisia vitamiineja, Kuolleestamerestä saatuja mineraaleja sekä aloe vera-, vihreä tee- ja hevoskastanjauutetta. Tämä voide on koostumukseltaan sellaista keskipaksua, mutta tätä todellakin riittää vain todella pieni ja ohut kerros iholle. Itse tein ensimmäisellä kerralla sen virheen, että annostelin tätä melko reilulla kädellä ja lopulta sainkin sitten levittää voidetta iholleni melkoisen pitkän tovin, sillä isompi määrä voidetta ei ihan niin helposti imeytynytkään vaan tuntui lähinnä liukuvan ja liikkuvan ihoa pitkin. Kyllähän se siitä sitten lopulta imeytyi, mutta tosiaan - pienellä määrällä pääsee jo hyvin alkuun. Tämä ei ollut mun mieleeni ihan yhtä paljon kuin ylempänä esitelty vartalovoi, mutta kuivalle iholle tämäkin voide oli ihan loistava. Esimerkiksi sekaiholle en lähtisi tätä suosittelemaan, enkä muutenkaan ihmiselle, joka ei malta odottaa että kosteusvoide saa rauhassa imeytyä ja kuivua ihoon. Tämä ei nimittäin ole ihan se kaikkein nopeimmin imeytyvä voide, mutta kosteutustehot ovat tosiaan oikein hyvät.


Viimeisenä vielä Age Prevention sarjaan kuuluva kasvovoide - Vitamin Moisturizer for Normal Skin* sekä Cleansers & Peeling & Masks sarjaan kuuluva Agile Purifying Mud Mask* kasvonaamio.

Vitamin Moisturizer päivävoide on suojakertoimella SPF 20 varustettu voide normaalille ja kuivalle iholle. Kasvovoide sisältää A, E ja C-vitamiineja, karitevoita, erilaisia kasviuutteita kuten aloe veraa, eteerisiä öljyjä (mm. tyrni, jojoba ja avokado) sekä vehnänalkiota. Tuote lupaa raikastaa ja kosteuttaa kasvot koko päiväksi ja myös imeytyä nopeasti. Mä oon itse tottunut käyttämään päivävoiteena jonkin verran tätä nopeammin imeytyviä voiteita ja oonkin todennut tän sopivan mulla paremmin yövoiteeksi. Voiteessa on raikas tuoksu ja se kosteuttaa ihoa oikein hyvin. Ei tämä missään nimessä ole parhaimpien yövoiteiden tehoinen ja päivävoiteeksi tätä tosiaan on kuvattukin, mutta mä tarvitsen itse aamuisin nopeammin imeytyvän kasvovoiteen. Uskon tämän olevan itsellenikin kuitenkin riittävän kosteuttava tuote yövoiteeksi nyt, kun kesä tekee tuloaan. Talvella tämä tuskin mulle riittäisi. Tuote levittyy iholle todella helposti ja pidän todella paljon tämän raikkaasta tuoksusta. Tuoksu on melko voimakas, mutta haihtuu kuitenkin melko nopeasti ja itseäni tuoksun voimakkuus ei siis haittaa. Suosittelisin kuitenkin tuoksuttelemaan tämän voiteen ennen ostoa, sillä kaikki eivät varmasti pidä ihan näin voimakkaan tuoksuisista kasvovoiteista.


Agile Purifying Mud Mask on ihoa ravitseva ja syväpuhdistava mineraalirikas mutanaamio. Tämä tuote soveltuu kaikille ihotyypeille, mutta sitä suositellaan erityisesti rasvaiselle ja akneiholle. Naamio sisältää  mutaa Kuolleestamerestä, hunajaa, kasviuutteita sekä runsaasti vitamiineja. Lopputuloksena ihon tulisi jäädä naamion käytön jälkeen sileäksi ja hohtavan kauniiksi. Vaikutusaika naamiolla on 15 minuuttia, jonka jälkeen se tulee huuhdella kasvoilta pois. Kuivaihoisena tällaisia syväpuhdistavia naamioita ei tule käytettyä mitenkään turhan usein, vaikka omistankin esimerkiksi todella hyvän Freemanin syväpuhdistavan kasvonaamion. Taas kerran tuli kuitenkin todistettua, että myös kuiva iho kaipaa toisinaan perusteellisempaa puhdistusta, sillä voin kertoa, etten muista koska ihoni olisi tuntunut yhtä sileältä ja pehmeältä tai näyttänyt yhtä puhtaalta ja kuulaalta kuin tämän naamion käytön jälkeen. Mun teki ihan oikeasti mieli hipalata mun kasvojani koko loppuillan, sillä ne olivat niin pehmeät! Naamiota poispestessä kasvot tuli myös kuorittua, sillä naamiomassa ei ollut täysin sileää vaan joukossa oli myös hieman kovempia partikkeleja. Todella hyvä naamio ja mun täytyy ehdottomasti muistaa jatkossa käyttää näitä syväpuhdistaviakin naamioita ihan säännöllisesti. Turhan usein en näitä uskalla käyttää, sillä ihoni tosiaan on aika kuiva, mutta nyt käyttövälit ovat venyneet ehdottomasti liian pitkiksi.

Ensivaikutelmat -417 tuotteista oli siis todellakin melkoisen positiiviset. Ainoastaan Catharsis sarjan vartalovoide ei niinkään päässyt suosiooni ainakaan vielä, mutta kaikkiin muihin tuotteisiin ihastuin täysin. Oon todella kiitollinen siitä, että mä pääsin näitä tuotteita testaamaan ja tutustumaan tähän upeaan brändiin, josta mulla ei tosiaan aiemmin ollut minkäännäköistä käsitystä tai kokemusta.

*Tuotteet saatu maahantuojalta testiin

Ovatko -417 tuotteet teille tuttuja tai heräsikö niihin mahdollisesti kiinnostus tämän postauksen myötä? :)