keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Lokakuun kosmetiikkasuosikit


Jälleen on yksi kuukausi saatu päätökseen ja on aika kurkistaa, mitkä tuotteet ovat osoittautuneet omiksi suosikeikseni lokakuussa :) Tuttuun tapaan oon valinnut taas vaan muutaman jutun tähän, ja tällä kertaa valinta oli itse asiassa yllättävänkin selkeä ja helppo. Joskus joudun oikeasti miettimään aika pitkänkin aikaa mitä tuotteita oon oikeesti tykännyt käyttää ns. tavallista enemmän tai mitkä on muuten vaan nousseet pinnalle sen kuukauden aikana, mutta nyt valinta oli hyvinkin helppo! Yllä näette suosikkituotteeni ja alempana vielä tarkempi katsaus jokaiseen:


Sleek MakeUP Solstice highlighterpaletti oli ihan huippuostos ja hihkuin melkein riemusta, kun sain tämän paletin itselleni ja pääsin ensimmäistä kertaa tätä testaamaan. Paletti sisältää neljä upeaa highlighteria ja kaikki sävyt ovat olleet mulla käytössä. Voidemainen vaaleanruskea sävy muita vähemmän, mutta jokainen näistä on kyllä hurjan kaunis ja runsaspigmenttinen. Erityisesti noiden puuteristen sävyjen kanssa olisi hyvin helppo vetää kunnon highlighteröverit, mutta maltillisesti käytettynä nämä näyttävät kaikki kasvoilla todella kauniilta. Oon aiemmin sanonut, että mikäli mun pitäisi suositella jotain yhtä tiettyä yksittäistä highligheria, olisi se theBalmin Mary-Lou Manizer. Edelleen oon sitä mieltä, että se on yksittäisistä highlighternapeista sellainen, jonka suosittelisin ostamaan, mutta paleteista tämä Solstice vie kyllä voiton muista. Sävyt ovat hurjan kauniita, ne ovat kaikki erilaisia ja tämä on vielä suhteellisen edullinenkin.


Percy & Reedin Wonder Balmin sain Beauty Boxista pari kuukautta sitten ja vaikka aluksi ajattelin, ettei tämä tehnyt mun hiuksilleni oikein mitään, on mun mieleni muuttunut. Tätä on siis tarkoitus levittää hiuksiin ennen muita muotoilutuotteita ja tuotteen pitäisi pidentää kampausten kestoa sekä myös kosteuttaa hiuksia. Oon käyttänyt tätä pyyhekuiviin hiuksiin ennen hiusten föönaamista ja tämä saa mun hiukset tuntumaan vähän karkeammilta ja siten niitä on myös helpompi käsitellä. Mun hiuksethan on normaalisti todella liukkaat ja sileät ja tällä saa sellaista hyvää karkeutta niihin kuitenkin ilman, että hiukset tuntuvat kuivilta. En tiedä lähtisinkö edelleenkään tätä täysikokoisena ostamaan, mutta pidän tämän ehdottomasti mielessä jos joskus tulee tarvetta tämäntyylisille tuotteille! Tällä hetkellä multa vaan löytyy näitä hiustököttejä enemmän kuin tarpeeksi eikä uusille ole tarvetta.


Urban Decayn Vice Lipstickin sävy Afterdark osoittautui niin täydelliseksi syyssävyksi ettei ole tosikaan. Rakastan tällä hetkellä erilaisia lilaan taittavia huulipunia ja tämä on täydellinen sekä koostumukselta että pysyvyydeltä. Puna on comfort matte eli mattainen, mutta ei kuitenkaan tunnu huulilla "liian mattaiselta" eikä siten myöskään kuivata niitä samoin kuin monet muut mattapunat. Huulipuna levittyy huulille todella helposti ja kauniisti eikä pysyvyydessäkään ole valittamista. Kyllä tämä syödessä jonkin verran kuluu pois, mutta ei todellakaan kokonaan ja pienellä paikkailulla huulet näyttävät taas hyviltä. Mun ostolakon päätyttyä mä kirmaan kyllä välittömästi Sokoksella nappaan pari uutta Vice Lipstickiä itselleni, oon niin rakastunut kaikkiin kolmeen, jotka jo omistan.


Ziaja Milk Nourishing Night Cream* on aivan täydellinen yövoide mun kuivalle iholleni. Oon muutenkin tykästynyt Ziajan ihonhoitotuotteisiin, mutta tämä yövoide on juuri niin paksu ja kosteuttava mitä ihoni tarvitsee ja siksi suosikkini kaikista testiin saamistani Ziajan tuotteista. Tämä todella kosteuttaa kasvojen ihoa erittäin hyvin ja voide on todella riittoisaa. Kesällä tämä saattaisi olla vähän turhan paksua munkin iholleni, mutta ilmojen viiletessä tämä on toiminut mulla ihan loistavasti. Mulla on normaalisti tähän aikaan vuodesta iho todella kuiva, mutta nyt oon saanut sen pidettyä kosteutettuna ilman mitään seerumeitakin. Ja kiitos siitä kuuluu nimenomaan tälle Ziajan yövoiteelle!


IsaDoran Inliner Kajal sävyssä 56 Blonde on ollut mulla todella kovassa käytössä sen jälkeen, kun tämän sain syyskuun LivBoxista. Käytän tätä oikeastaan aina nimenomaan silmien vesirajalle kirkastamaan katsetta. Nuden värinen kynä ei saa aikaan yhtä selkeää muutosta kuin valkoinen, mutta tämä näyttää todella luonnolliselta ja saa silmät näyttämään isommilta. Monet ovat sanoneet, ettei tämä ole kovinkaan pysyvä, mutta mulla tämä on pysynyt kyllä oikein hyvin. Ja onneksi väri on tosiaan niin luonnollinen, ettei poiskuluminen näytä kovinkaan pahalta. Mahtava kynä ja aivan taatusti tulen jatkossakin käyttämään nimenomaan tällaista nudea kajalia.

Melko meikkipainotteinen suosikkisarja tällä kertaa, mutta nämä kaikki ansaitsivat kyllä paikkansa tässä postauksessa!

*Tuote saatu blogin kautta

Valikoituiko teille lokakuussa joitain kosmetiikkasuosikkeja? :)

16 kommenttia:

  1. Isadoran liner on ollut mullakin kovalla käytöllä, vaikka se kuluukin päivän aikana eli väri ei ole ihan waterproof :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se vedenkestävä missään nimessä ole, mutta onneksi se pysyy mulla ainakin suhteellisen hyvin kuitenkin :)

      Poista
  2. Tuo IsaDoran Inliner Kajal on kyllä tosi kiva tuote. Itse hiukkasen epäilin alussa osaisinko tuollaista käyttää, mutta nykyisin tuo on kyllä lähes joka päivä käytössä. Vaikka itselläni on todella suuret silmät ihan luonnostaan, niin tuolla saa mukavasti katsetta kirkkaammaksi ja esim. punoitusta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä, tosta tuli nopeasti tärkeä osa meikkirutiinejani :D Jep niin saa ja mä tykkään juuri siitä, kuinka toi selkeästi kirkastaa katsetta :) Mä myös toivon saavani silmäni näyttämään isommilta ja siinäkin toi onnistuu :D

      Poista
  3. IsaDoran Blonde on omia suosikkeja! :) plus se on hyvä myös huulten amorinkaarelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii en ookaan tajunnut, että tota voisi laittaa myö amorinkaarelle! Kiitos vinkistä :D

      Poista
  4. Afterdark on kyllä tosi kaunis puna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja täydellinen juuri nyt syksyllä :)

      Poista
  5. Mun lolakuun ehdoton suosikki on ollut Clarinsin pikakaunistaja, se Beauty Flash Balm. Toimii niin superisti meikinpohjustajana mulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että kehuit tota Clarinsin pikakaunistajaa blogissasi, mahtavaa että se on toiminut sulla noin hyvin! :)

      Poista
  6. Mun on saatava tuo Sleekin korostuspaletti! Oon kyllä tällä hetkellä ostolakossa ihan sen puolestakin, että viimeiset rahat meni uuteen tietokoneeseen :D Mutta tuo on kyllä jossain kohtaa pakko saada :)

    Mä tykkään käyttää juurikin tuollaista nudea kynää vesirajaan. Itsellä on NYXin Wonder Pencil ja se on ihan huippu! Valkoinen vesiraja näyttää todella jyrkältä mun ruskeita silmiä vasten. Tuollainen nude on vähän pehmeämpi, mutta avaa silti katsetta kauniisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ostat ton sitten heti kun ostolakko päättyy ;D Mullakin saattaa olla jo mielessä pienoinen lista kaikkea kivaa, mitä haluaisin hankkia kunhan oma ostolakko joskus tässä päättyy.. :D

      Mun oli tarkoitus ostaa juurikin toi NYXin kynä, itse asiassa Jenkeissäkin sitä hypistelin, mutta siinä vaiheessa tiesin jo saavani tuon IsaDoran kynän joten se jäi sitten kaupan hyllylle. Täytyy kyllä ehdottomasti testata myös tota NYXiä jossain kohtaa! Joo se valkoinen näyttää munkin silmiä vasten aika jyrkältä, kun ne on melko tummat, mutta tietyntyylisen meikin kanssa se valkoinen näyttää musta tosi hyvältä :) Nude on kuitenkin arkena paljon parempi sävy.

      Poista
  7. Mulla on kyllä niin vakiomeikit sun muut kosmetiikat että suosikkia en osaa sanoa :D Käytän aina lähes samoja, luomivärienkin kohdalla yritän vanhoja kuluttaa loppuun että saisin uusia ja vähän laadukkaampia ostettua tilalle:) Tuo huulipunasi on väri mitä just nyt syksyisin käyttäisin mielelläni, toinen olisi sellainen rusehtava mikä on myös vähän punertava 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan että oot joskus aiemminkin tainnut mainita samaa, ja jotenkin musta on ihan mahtavaa kun oot löytänyt juuri ne sulle sopivat ja hyvät kosmetiikkatuotteet :) Ei niistä hyvistä kannatakaan luopua ;D Ton sävyiset huulipunat sopii syksyyn ihan mahtavasti<3

      Poista
  8. Aivan ihana sävy toi Urban Decayn puna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan hurjan kaunis munkin mielestä! <3

      Poista

Kiitos kommentista!