perjantai 11. syyskuuta 2015

Blushers


Poskipuna on jo vuosia kuulunut sekä mun arki- että juhlameikkiini. Mun mielestä mun meikki näyttää paljon paremmalta, kun poskissakin on hieman väriä enkä enää osaisi olla ilman poskipunaa. Toki niitä poskipunaövereitäkin on tullut tässä vuosien saatossa vedettyä, ja jälkikäteen on kaduttanut ja paljon, mutta onneksi nykyään sentään osaan pitää huolen siitä, ettei poskipunaa ole liikaa eikä siitä ole jäänyt kasvoihin rumia rajoja. Ajattelin nyt esitellä kaikki omistamani poskipunat ja kertoa niistä mielipiteeni!


Clarinsin Blush Prodige sävyssä 03 Miami Pink oli pitkään suosikkiposkipunani. Sävy on melko vaaleanpunainen ja tällä saa poskiin kivasti punaista väriä kuitenkaan menemättä liiallisuuksiin. Poskipuna levittyy iholle tasaisesti ja näyttää hyvältä koko päivän. Lily Lolon mineraaliposkipunat vievät tältä paikan suosikkiposkipunanani, mutta edelleen käytän tätä Clarinsin poskipunaa lähes viikottain. Mikäli en olisi niin innoissani noista mineraaliposkipunista, voisin hyvinkin hankkia tämän samaisen poskipunan toisessakin sävyssä. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa - sävy on kaunis, pysyvyys todella hyvä ja poskipuna levittyy iholle tasaisesti ja kauniisti. 


Maybellinen Fit Me Blush sävyssä Medium Rose on maannut laatikon pohjalla käyttämättömänä jo pitemmän aikaa. En ole itse asiassa mitenkään älyttömästi tota edes käyttänyt, vaikka pohja paistaakin jo selvästi. Sävy on hyvin neutraali, ehkä liiankin neutraali omaan makuuni. Poskipuna ei ole kovinkaan runsaspigmenttinen ja syy sille, että toi näyttää siltä kuin sitä olisi käytetty monenmonta kertaa on yksinkertaisesti se, että tota pitää laittaa kerralla erittäin paljon, jos haluaa sen näkyvän poskissa edes jollain tavalla. Uskoisin tämän olevan erittäin hyvä ihmiselle, joka haluaa todella neutraalin ja pelkistetyn meikin ja vain aavistuksen verran punertavaa väriä poskiin. Uutta en ostaisi, en edes eri sävyisenä. Testasin aikoinani muutamia näitä Fit Me -sarjan meikkejä, enkä oikein innostunut niistä. Puuteri oli ihan jees, mutta meikkivoide tai peitepuikko eivät saaneet multa kovinkaan suuria ylistyksiä, kuten ei tämä poskipunakaan.


Paesen Blush with Argan Oil sävyssä 45 tuli taannoin LivBoxista. Aluksi pidin tästä, sillä sävy oli mielestäni kauniin punainen ja pieni shimmerisyys mukava lisä. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin huomata, ettei tämä selvästikään sopinut yhteen muun meikkipohjani kanssa, sillä tämä paakkuuntui ikävästi iholle ja näytti suoraan sanottuna rumalta. En ole moneen kuukauteen koskenut tähän enkä uskalla varmaan jatkossakaan koskea. Kaunis sävy ja ilmeisesti melko edullinen poskipuna, mutta ei mulle sopiva.


Lily Lolon Mineral Blush sävyissä Juicy Peach sekä Ooh La La ovat aivan ehdottomasti mun tämänhetkiset lempiposkipunani! Käytettyäni nyt muutaman kuukauden ajan näitä mineraaliposkipunia mun täytyy sanoa, etten ihan äkkiä ostaisi itselleni tuollaista "tavallista" poskipunaa. Jauhemainen koostumus takaa sen, että poskipuna levittyy iholle tasaisesti, ei paakkuunnu kuiviinkaan kohtiin iholla ja lopputulos näyttää hyvältä koko päivän. Näiden kanssa saa olla varovainen, ettei tule laitettua poskipunaa liikaa, mutta näistä ei tosin jää iholle samalla tavalla rajoja, jotka pitäisi saada häivytettyä. Itse koen, että saan näiden mineraaliposkipunien kanssa aikaan kaikkein luonnollisimman lopputuloksen. Pidän näistä molemmista sävyistä, ja seuraavaksi ajattelin ostaa jonkin hieman vaaleanpunaisemman Lily Lolon mineraaliposkipunan.


Make Up Storen Blush sävyssä A Touch Of Peach on mulla hyvin satunnaisessa käytössä. Sävyltään tuo on todella lähellä tota Maybellinen poskipunaa, mutta näiden poskipunien erotuksena on se, että tämän Make Up Storen poskipunan sävy todella jopa näkyy kasvoilla. Olin alunperinkin hitusen pettynyt tämän poskipunan väriin, sillä kaipailin tähän hieman voimakkaampaa persikan sävyä, mutta pikkuhiljaa aloin tykätä tästä. Sävy on melko neutraali ja tämä sopii mielestäni meikkiin kuin meikkiin. Tuskin tulen uudestaan tätä enää ostamaan, mutta kiva tätä on satunnaisesti käyttää.


Rimmelin Powder Blush sävyssä 004 Pink Rose on varmaan 2-3 vuotta vanha, ja edellisestä käyttökerrasta on hyvin pitkä aika. Tämä oli jossain vaiheessa vakioposkipunani ja käytin näitä monta kappaletta. Postauksen alussa mainitsin niistä poskipunaövereistä ja ne tuli tehtyä juurikin tämän kyseisen poskipunan kanssa. Toi on sävyltään melkoisen tumma ja pigmenttiä tosta poskipunasta löytyy vaikka muille jakaa. Ei siis mikään ihme, että muutamia kertoja tota tuli laitettua hivenen liikaa ja kuljettua sitten loppupäivä kaduilla posket melkoisen punaisina. En edes tiedä myydäänkö näitä enää, mutta hyvin edullisia nämä Rimmelin poskipunat olivat ainakin silloin, kun näitä vielä käytin. Nykyään tämä ei enää ole mieleeni, juurikin siitä syystä, että tätä pitää työstää melko kauan, ettei tämä jätä mitään rajoja. 

Millaisia poskipunia te tykkäätte käyttää, vai käytättekö sellaisia lainkaan? :) Kivaa perjantaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Mullakin oli joskus lily lolon ooh la la, ihan täydellinen sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sävy hipoo kyllä täydellisyyttä! Tykkään itsekin tosta ihan valtavasti :)

      Poista
  2. Multa löytyy parikymmentä poskipunaa, ehkä eniten persikkaisia sävyjä. Ilman en enää osaisi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, sullahan on ihan mieletön määrä poskipunia! :D Mä oon myös innostunut noista persikkaisista sävyistä tässä viimeisen vuoden aikana, ennen en voinut kuvitellakaan käyttäväni muita kuin selkeästi punaisia sävyjä :)

      Poista
  3. Kauniita sävyjä :) Haluisin itsekkin opetella käyttämään poskipunaa, yleensä se jää laittamatta. Ehkä testailen kohta miltä se näyttää itsellä :D Yksi kaunis löytyy ja olisi sääli jättää käyttämättä ^^

    ♡Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ehdottomasti opettelet käyttämään, kun sulta kerran joku hyvä sävykin löytyy jo kotoa valmiina :) Voi olla, että kun siihen poskipunaan totut, niin et osaakaan enää olla sen jälkeen ilman ;D

      Poista
  4. Itsekin tykkään käyttää poskipunaa ihan arkisessakin meikissä, sillä saa niin raikkaan oloisen hehkun kasvoille :) Muistan kyllä itsekin kun silloin nuorempana saattoi mennä hieman överiksi, ja koko posket olivat aivan punaiset, oi että :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta :) Heh jeps, mutta onneksi nuorena saakin vähän mokailla eikä maailma siihen kaadu :'D

      Poista

Kiitos kommentista!