lauantai 28. marraskuuta 2015

Batiste XXL Volume

Muistuttaisin kaikkia halukkaita vielä siitä, että blogini kosmetiikka-arvontaan voi osallistua vielä parin päivän ajan täällä. Kivasti olettekin jo osallistuneet tuohon ja maanantaina tosiaan arvon sitten voittajat noille paketeille!


Batiste-hehkutukselta ei ole mun blogissa voinut välttyä. Batiste on, ja tulee todennäköisesti jatkossakin olemaan, luottomerkkini kuivashampoiden suhteen. Olen testannut monien muidenkin merkkien kuivashampoita, joista yksikään ei ole päässyt lähellekään sitä, mihin Batisten kuivashampoot yltävät. Päätin nyt ottaa erikseen omassa postauksessa tarkasteluun tämän Batisten XXL Volume Big & Bouncy -kuivashampoon, sillä mielestäni tämä poikkeaa melko radikaalistikin muista merkin kuivashampoista.

Ja miten tämä sitten poikkeaa niistä muista? Olen testannut ainakin kymmentä eri Batisten kuivashampoota, joista tätä lukuun ottamatta kaikki ovat keskittyneet nimenomaan siihen, että ne saavat likaiset ja rasvaiset hiukset näyttämään ja tuntumaan puhtaammilta. Tämä on myös se syy, miksi itse kuivashampoota käytän. Monet haluavat tämän lisäksi hiuksiin lisää volyymia ja ilmavuutta, ja monet kuivashampoot toimivat myös siinä. Batisten XXL Volume on nimensäkin perusteella ihan selkeästi suunnattu siihen, että sillä saa lisäksi tuuheat hiukset. Onnistuuko XXL Volume sitten siinä? Onnistuu.


Syy miksi päätin tämän postauksen kirjoittaa onkin se, että mun mielestä XXL Volume keskittyy vähän turhankin paljon siihen, että hiuksiin saadaan lisää sitä volyymia. Tästä johtuen omat hiukseni tulevat lähmäisen ja toisaalta kovan tuntuisiksi tätä kuivashampoota käyttäessäni. Saman efektin saa aikaan moni muukin kuivashampoo ja tämä on yksi merkittävä syy sille, etten niistä pidä. En tiedä, voi olla että suihkin tätä (ja niitä muita) kuivashampoita hiuksiini liikaa, mistä se lähmäinen tunne sitten aiheutuu, mutta pakkohan sitä kuivashampoota on suihkia, jos haluaa hiuksista puhtaan tuntuiset ja näköiset :D


Vastaisuudessa jätän tämän XXL Volumen kaupan hyllyille ja keskityn muihin Batisten ihanan tuoksuisiin kuivashampoihin. Tämä on varmasti ihan huipputuote niille, jotka kaipaavat kuivashampoolta ennen kaikkea sitä maksimaalista volyymia, mutta mulle tämä ei ollut hyvä tai mieluisa tuote. Mä olen aiemmin käyttänyt tästä vain matkakokoisen version, mutta en yhtään muistanut kuinka tehokas ja voimakas tuote tämä oli. Mua ei haittaa yhtään, vaikka kuivashampoolla ei saisi hiuksiin lisää volyymia, sillä mulla on kyllä iso kasa muita tuotteita, joilla saan tehtyä saman asian. Toivon kuivashampoolta ennen kaikkea sitä, että se tekee hiuksista puhtaamman näköiset ja tuntuiset ja valitettavasti tämä kuivashampoo ei täyttänyt odotuksiani.

Mitä mieltä te olette tästä kuivashampoosta? Minkä merkin kuivashampoihin te luotatte vai jätättekö suosiolla kuivashampoot kauppojen hyllyille? :)

5 kommenttia:

  1. Tää on kyllä niin totta! Mäkin ostin viime kerralla ton XXL:n testattavaks mut tosiaan munkin mielestä ne Batisten muut kuivashampoot ajaa asiansa kyllä paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku toinenkin on samoilla linjoilla mun kanssa! XXL Volume ei tosiaan saa hiuksista samalla tavalla puhtaan tuntuisia kuin muut Batisten kuivashampoot :/

      Poista
  2. Tää on kyllä niin totta! Mäkin ostin viime kerralla ton XXL:n testattavaks mut tosiaan munkin mielestä ne Batisten muut kuivashampoot ajaa asiansa kyllä paremmin :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihan Herbinan kuivashampoolta, josta en pidä yhtään! Kiva kuulla tästä, tiedänpähän ettei tarvitse ostaa :D

    Mulle on myös kuivashampoossa tärkeintä juuri se, että se puhdistaa tukkaa. Batisten kuivashampoo on kyllä parasta testaamaani ja taidan ostaa sitä vastaisuudessakin. Kloranen kuivashampoo oli myös todella hyvä, mutta se on aika kallista ja kuivashampoo kuluu mulla nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun oli tarkoitus ostaa se Herbinan kuivashampoo testiin, mutta luettuani sen sun arvostelun tosta, päätin jättää sen kaupan hyllylle. Mua inhottaa sellaiset kuivashampoot, jotka tekevät hiuksista karheat tai lähmäiset, vaikka totta kai se karheus helpottaa hiusten muotoilua ja saa ne tuuheamman näköisiksi. Mä en kuitenkaan itse kaipaa sellaista.

      Kloranen kuivashampoo oli tosiaan erittäin hyvä! Olin ihan unohtanut jo sen :D Se oli aika samaa tasoa Batisten kanssa mun mielestä :) Jep, mullakin kuivashampoo kuluu tosi nopeesti niin en kovin mielelläni maksa siitä mitenkään älyttömästi :/

      Poista

Kiitos kommentista!