tiistai 3. marraskuuta 2015

Garnier Eye Make-up Remover 2in1 vs. Yves Rocher Express Eye Makeup Remover


Mä olen kirjoitellut silmämeikinpoistoaineista jo ainakin pariin otteeseen. Ensimmäisessä postauksessa esittelin sen hetkiset omistamani silmämeikinpoistoaineet (Lumene, Clarins, Nivea) ja kerroin niistä mielipiteeni. Vähän tämän jälkeen palasin vielä uudemman kerran tuohon Lumenen putsariin vähän ikävämmissä merkeissä tässä postauksessa. Kerroin postauksessa reaktiosta, jonka kyseinen meikinpoistoaine mulle lopulta aiheutti ja sen jälkeen pysyttelin pitkään Garnierin silmämeikinpoistoaineessa uskaltamatta testata enää muita. Ihoni on todella herkkä, joten on varmasti sanomattakin selvää, että ohut silmänympärysiho on vielä paljon herkempi. Mä tarvitsen siis itselleni vedenkestävän meikin tehokkaasti puhdistavan meikinpoistoaineen, jonka tulee kuitenkin olla riittävän hellä. Tällä hetkellä mä omistan kaksi silmämeikinpoistoainetta, joita aion nyt vertailla tässä postauksessa.

Kyseessä ovat siis jo reilu puoli vuotta mulla käytössä ollut Garnierin Eye Make-up Remover 2in1 sekä uudempi Yves Rocherin Express Eye Makeup Remover.


Teho: Molemmat tuotteet on tarkoitettu vedenkestävän silmämeikin poistoon ja molemmat onnistuvat siinä erittäin hyvin ja ilman suurempaa vaivaa. Mikään ei ole niin kamalaa kuin joutua hinkkaamaan silmiä puhtaaksi tehottomalla meikinpoistoaineella, kun tietää miten paljon esimerkiksi iho ja ripset siitä kärsivät. Mielestäni näiden tehossa ei ole mitään eroa, molemmat ovat erittäin hyviä ja poistavat meikin kuin meikin silmistä. En ole myöskään huomannut mitään eroa näiden riittoisuudessa, ja suunnilleen saman verran tulee kumpaakin aina laitettua vanulappuihin, joilla silmät putsaan.

Hellävaraisuus: Silmämeikinpoistoaineen on ehdottomasti oltava hellävaraista, jotta pystyn sitä itse käyttämään. Olen vuosien mittaa oppinut sen, että vaikka siinä pullon kyljessä kuinka lukisi "Gentle", ei se vielä takaa yhtikäs mitään. Garnierin tuotetta pidän todella hellävaraisena. En ole kertaakaan saanut silmiäni kirvelemään tai silmänympärysihoani ärtymään sitä käyttäessäni. Yves Rocherin tuote ei ole mielestäni yhtä hellävarainen ja vaatii nopeamman puhdistuksen veden kanssa, ettei aine ala kirvellä tai tuntua muuten ikävältä. Mä olin erittäin hämmästynyt lukiessani tuosta pullon takaa, ettei tätä tarvitse lainkaan huuhdella pois? Mulle itselleni ei kyllä tulisi mieleenkään olla huuhtelematta tätä ainetta pois silmistäni. Garnier on tältä osin siis itselleni mieluisampi tuote.


Hinta: Molemmat ovat 125 ml pulloja. Yves Rocherin putsari maksaa normaalihintaisena 8,90 € (tällä hetkellä hinta on 4,50 €) ja Garnierin putsari 4,20 €. Hinta voi toki vaihdella ostopaikasta riippuen, mutta Garnierin tuote on siis edullisempi ja melko usein myös tarjouksessa ainakin Cittareissa.

Saatavuus: Garnierin putsarilla on luonnollisestikin parempi saatavuus kuin Yves Rocherilla, joka ei myy tuotteitaan päivittäistavarakaupoissa. Garnieria myyvät ainakin kaikki vähänkin isommat marketit, mutta Yves Rocherilla ei ole ilmeisesti kovinkaan montaa liikettä Suomessa. Verkkokaupasta tilaaminen on tosin helppoa ja vaivatonta minne päin tahansa Suomea, jos ei myymälää satu olemaan lähistöllä. Garnier vie tässä kohtaa kuitenkin voiton.


Ulkonäkö: Käsitellään tässä nyt sitten vielä tämä esteettinenkin osa. Mielestäni Yves Rocherin pullo on kauniimpi ja tuo yläpuolella oleva sininen neste aivan ihanan väristä. Garnierin pulloa olen sen verran pitkään jo katsellut, ettei se juurikaan herätä ajatuksia suuntaan eikä toiseen, se on kovin tavallinen ja vähän tylsä. Tykkään kyllä siitä, että molemmat pullot ovat läpinäkyviä ja näin ollen on helppo seurata milloin tuote on loppumassa. Yves Rocher voitti tämän kohdan.

Yhteenvetona voisi sanoa, että teholtaan molemmat ovat erittäin hyviä, mutta koska Garnierin putsari on selkeästi hellävaraisempaa, sen saatavuus on parempi ja myös hinta alhaisempi, tulen jatkossa todennäköisesti käyttämään sitä. Mulle saa toki vinkata jotain muita hyviä vedenkestävälle meikille tarkoitettuja silmämeikinpoistoaineita! Mieluusti testailisin uusiakin :)

6 kommenttia:

  1. En tiedä miksi, mutta tuntuu etten saa tuolla Yvesin putsarilla niin hyvin silmämeikkiä pois. Garnier on kyllä yksi suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garnierin putsari on kyllä tosi hyvä, harmi ettei sulla toi Yvesin tuote toiminut kunnolla!

      Poista
  2. Vannon itse Garnierin nimeen kaikessa ihon puhdistuksessa<3
    http://jenicaaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös tykännyt tosi paljon Garnierin ihonpuhdistustuotteista ja myös kosteusvoiteista :) Hinta-laatusuhde noissa on kyllä enemmän kuin kohdallaan!

      Poista
  3. Itsekin käytän usein Garnierin tuotteita, niin silmämeikin -kuin muutenkin kasvojen puhdistuksessa :) Miulla on joskus ollut Nivean vedenkestävän silmämeikin poistaja, mutta en saanut sillä vedenkestävää ripsaria lähes mitenkään kaikkea puhdistettua! :( Ajattelin että helpommalla pääsee jos ostan vain ei-vedenkestävän ripsarin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garnierin tuotteet on tosi hyviä munkin mielestä :) Mulla on myös itse asiassa ollut myös jotain Nivean silmämeikinpoistoainetta vedenkestävälle meikille eikä sekään oikein tykännyt toimia :D Ehkä puhutaan samasta tuotteesta? Haha no se kyllä ratkaisee aika monta ongelmaa, meikit ainakin saa helpommin putsattua eikä tarvitse vahdata putsarissa sitä "waterproof" -sanaa! ;D

      Poista

Kiitos kommentista!