perjantai 6. marraskuuta 2015

LivBox 11/2015


Sain tänään itselleni vuoden toiseksi viimeisimmän LivBoxin ja nyt olisi luvassa pieni katsaus sen sisältöön. Mä kurkistin jo eilen muiden blogeista mitä tämä boksi pitää sisällään eikä sisältö herättänyt oikein reaktioita suuntaan tai toiseen. Pariin edelliseen boksiin olen ollut todella tyytyväinen ja sehän on sanomattakin selvää, ettei näiden sisällöt aina voi täysin miellyttää.


Tältä näytti tämän kertainen boksi. Itse asiassa mun fiilikset tämän suhteen paranivat roimasti, kun avasin tämän ja näin, että olen saanut tuon Herbinan kasvonaamion. Sen tilalla osa tilaajista sai siis rfsu:n liukuvoiteen ja mä pelkäsin, että se paljastuu munkin boksistani. Onneksi ei, sillä kosmetiikan takia mä tätä boksia tilailen ja tuo Herbinan kasvonaamio on muutenkin pitänyt ostaa testiin!


Labellon Care & Colour -huulivoide on uutuustuote, joka tuotekuvauksen mukaan sekä hoitaa huulia tehokkaasti että antaa niille hillityn punaisen värin. Tämä oli mielestäni vähän tylsä tuote, vaikkakin toki tarpeellinen, sillä huulirasvoja kuluu aina. Multa kuitenkin löytyy tällä hetkellä vähän turhankin monta huulivoidetta ja edellisen kerran huulirasva tuli boksista kaksi kuukautta sitten, joten tämä ei herättänyt mussa mitään riemunkiljahduksia. Lisäksi mä en ole koskaan oikein pitänyt kyseisen merkin huulivoiteista, sillä mun mielestä ne lähinnä kuivattavat huulia. Täytyy miettiä otanko tätä lainkaan omaan käyttöön vai annako suosiolla eteenpäin jollekin kaverilleni. Toisaalta olisi hauska testata tämä ja nähdä minkä väriset huulet tästä tulee, mutta parempaan käyttöön tämä varmasti pääsisi jollain kaverillani. Ovh tällä on 2,75 €.


Boksin tällä hetkellä ehdottomasti mieluisin tuote on tämä Herbinan Moisture Balance -sarjan tehokosteuttava kasvonaamio, joka on tarkoitettu kuivalle ja normaalille iholle. Tuote lupaa tehokosteuttaa ihoa ja käyttötapoja tällä on kolme riippuen siitä kuinka paljon kosteusta iho vaatii: 3 minuutin vaikutusaika toimii pikakosteuttajana, 10 minuutin tehokosteuttajana ja lisäksi tämän voi laittaa myös yönaamioksi, jolloin teho on tietysti suurin. Kuulostaa erittäin hyvältä ja lupaavalta tuotteelta omalle kuivalle iholleni. Ja kuten sanottu, mun on muutenkin ollut tarkoitus ostaa tämä testiin :) Ovh 50 ml tuotteella on 5,50 €.


Nivea Daily Essentials Double Effect Eye Make-Up Remover on ruiskaunokkiuutetta sisältävä silmämeikinpoistoaine myös vedenkestävälle meikille. Tuote lupaa poistaa meikin tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Edellinen postaukseni käsitteli juurikin silmämeikinpoistoaineita ja mielenkiinnolla testailen tämän. Mulla on joskus ollut käytössä Nivean putsari vedenkestävälle meikille, eikä se toiminut kovinkaan hyvin, mutta toivotaan parasta tämän kanssa! Ovh 125 ml tuotteella on 5,25 €.


Head & Shouldersilta tuli Classic Clean Shampoo (75 ml). Kyseessä on siis hilseshampoo, joka lupaa tehdä hiuksista täysin hilseettömät sekä pehmeät ja kiiltävät jättäen hiuksiin pitkäkestoisen raikkaan tuoksun. Mulle itselleni tämä on siinä mielessä turha tuote, ettei mulla ole tarvetta hilseshampoolle. Head & Shouldersin tuotteita en ole tainnut itse testata koskaan ennen, joten mulla ei senkään puolesta ole mitään sanottavaa kyseisen merkin tuotteiden toimivuudesta. Ovh täysikokoisella 250 ml tuotteella on 4,29 €.


Boksista paljastui myös tämä Lumenen Bright Now Vitamin C Heleyttävä BB-voide. Voide on kuvauksen mukaan kevyt, kosteuttava ja hoitava, ja se tasoittaa ihon omaa luonnollista sävyä peittäen samalla ihon pieniä virheitä. BB-voidetta voi käyttää joko meikkivoiteen alla tai pelkästään. Mä en ole itse oikein lämmennyt näille BB-voiteille, joita olen bokseista saanut jo kaksi kappaletta, mutta avoimin mielin lähden tämän testaamaan. Ovh tällä 50 ml tuotteella on 14,90 €.


Richin Pure Luxury Argan Oil Rejuvenating Elixir (30 ml) löytyi boksista testikokoisena. Tämä on hiusöljy, joka lupaa tehdä hiuksista pehmeät ja kiiltävät sekä myös hoitaa niitä. Tuote sopii kaikille hiustyypeille ja tätä voi käyttää sekä kuiviin että kosteisiin hiuksiin. Hiusöljyt  ja -seerumit ovat mulla päivittäisessä käytössä, joten kyllähän tämä käyttöön pääsee. Nämä vaan kuluvat niin älyttömän hitaasti, etten välttämättä tähän hätään olisi tarvinnut uutta, ja vasta pari kuukautta sitten sain boksista edellisen hiusöljyn. Täysikokoinen 70 ml tuote maksaa 16,90 €.


Extratuotteina boksista löytyi Calvin Kleinin Eternity Now EdP -tuoksunäyte sekä Jordanin Easy Reach Flosser -hammaslankaimia. Eternity Now on romanttinen tuoksu naiselle, jonka alkutuoksuna on litsi, nektariini sekä kvittenisorbetti. Sydäntuoksuna on pioni, persikankukka ja nerolin terälehdet, ja lopputuoksuna kashmirhuntu, ambrosia sekä sensuelli myski. Mä olen itse maailman surkein kuvaamaan tuoksuja, mutta mun makuuni tämä ei kyllä ollut. Jordanin hammaslankaimet pääsevät kyllä käyttöön, ihan kiva lisä boksiin tämä!

Nyt kun olen kirjoitellut näistä tuotteista ja vähän tarkemmin tutustunut näihin, niin fiilikset boksin suhteen ovat taas parantuneet. Onhan tuolla tuotteita, jotka eivät kolahda ja jotka eivät välttämättä pääse käyttöön, mutta pari oikein kiinnostavaakin juttua löytyi :)

Mitä mieltä boksin sisällöstä? :)

8 kommenttia:

  1. Tuo Herbinan tehokosteuttava kasvonamio kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta tuotteelta! :) Tähän aikaan vuodesta huomaa aina, miten kasvojenkin iho kaipaa extrakosteutusta, jotta meikkikin levittyisi paremmin. Miun pitäisi itseasiassa kohta ostaa uusi hiusöljy, voisikohan tuo olla hyvää minkä sait? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa ja juuri mun ihotyypilleni sopivalta! :) Toi on kyllä niin totta, juuri eilen huomasin sen, ettei meikkivoide tahtonut oikein millään levittyä nätisti, kun iho oli sen verran kuiva :/ Mä testasin tota hiusöljyä eilen kuiviin hiuksiin ja pidin kyllä siitä. Se antoi mukavasti kiiltoa ja teki hiuksista pehmeät. Tuoksukin oli ihan miellyttävä, eli testaile ihmeessä tuo, jos et jotain muuta mieluisampaa bongaa! :)

      Poista
  2. Mun mielestä tässä boksissa oli vähän liikaa toistoa verrattuna aiempiin ja sen takia petyin vähäsen sisältöön. Shampoota, huulirasvaa, kosteuttavaa kasvonaamioita (mulle tuli syyskuussa Glamglown kosteuttava), hiusöljyä ja tuo BB-voide, kun viimekuussa tuli Lumenelta kevyesti peittävä meikkivoide... LivBoxin suunnittelijat voisivat vähän suunnitella näitä paremmin. Mun mielestä on ainakin tylsää saada parin kuukauden välein hiusöljyä tai halpishuulirasvaa... Ihan ok boksi kuitenkin, kiva kun oli monipuolisesti tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä. Kosmetiikkaa kuitenkin on ihan hirveän paljon erilaista niin jotenkin harmillista, että jatkuvasti tulee tätä toistoa :/ Nyt on sentään jätetty ne dödöt hetkeksi sivuun, kun niitä tuli jossain vaiheessa myös parin kuukauden välein. Tuotteet oli kyllä monipuolisia ja suurin osa ihan tarpeellisiakin :)

      Poista
  3. Boxin sisältö ihan jeees, tosin jos vertaa aiempiin niin ei niin hyvä. Yleensä tulee se "pakko kyllä joskus tilata tuo"- fiilis näistä pousteista, mutta tämän kohdalla niin ei käynyt:D No mutta kuten sanoit, aina ei voi sisältö kaikkia miellyttää. Tuo kasvonaamio olisi kyllä yksi parhain juttu, mutta se ei taas olisi mun iholleni ollut sopiva:) Kyllä mä vielä joskus pistän tän boxin tilaukseen, täytyy vaan muistaa ettei sisältö aina ole se hyvä - sit voi pistää kyllä hyvän kiertoon niin tulee hyvä fiilis 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssa! Tän sisällön perusteella ei kyllä lähtis mullakaan boksi tilaukseen. Tietty se aina vähän harmittaa, jos ei tule niitä itselle mieluisia tuotteita, mutta onneks mullekin kelpaa tosi monenlainen kosmetiikka, joten tositosi harvoin tulee niitä bokseja, mitkä ei oikeesti miellytä yhtään :D Mäkin oon tosi paljon antanut kavereille näitä tuotteita, jos en oo itse pitänyt niitä tai ne ei oo olleet mulle sopivia! Kiitos kommentista Kata :)

      Poista
  4. Vitsi oon itekkin miettinyt, että pitäis tilata tuo boksi, kun sieltä tulee aina kaikkia kivoja juttuja :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi kiva yllätys aina kerran kuussa! Kannattaa ehdottomasti tilata kokeiluun toi :)

      Poista

Kiitos kommentista!