keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Helmikuun LivBoxin tuotearvostelua

Moikka! Nyt olisi vihdoin ja viimein aika kirjoitella arvostelupostausta tämän kuun LivBoxin tuotteista. Alkufiilikset boksin suhteen olivat melko negatiiviset ja mietin lähinnä, että taasko sieltä tulee suuhygieniajuttuja. Edelleen olen sitä mieltä, että noi hammastahnat sun muut voisi jättää bokseista pois nyt taas vähäksi (tai vaikka vähän pidemmäksikin) aikaa, mutta löytyihän tästä helmikuun boksista muutama oikeasti hyvä tuote, johon olen ollut todella tyytyväinen :) Parempaan suuntaan ollaan siis menossa, kun mietitään näitä viimeaikaisia bokseja! Maaliskuun boksilta odotan aika paljon ihan siitä syystä, että kyseessä on bloggaajaboksi. Esimerkiksi viime syyskuun bloggaajaboksi oli mun mielestä todella hyvä, joten pidetään peukkuja, että tämänkertainen boksi on myös :)


Ensimmäisenä arvosteluun pääsee tämä Richin Pure Luxury Miracle Renew CC Shampoo, joka lupaa palauttaa hiusten elinvoiman sekä nuorekkuuden, kirkastaa hiusväriä ja suojata hiusta ympäristöhaitoilta. Ajattelin ja oletin tämän olevan sellainen ihan perushyvä shampoo, jolla saa kyllä hiukset puhtaiksi, mutta mitään "vau" efektiä se ei aiheuttaisi. Itse asiassa olin aika pitkälti oikeassa, mutta yllätyin todella positiivisesti tämän shampoon tehosta. Tällä sai hiukset puhtaiksi jo yhdellä pesukerralla, vaikkakin shampoota sai kerralla käyttää enemmän kuin esimerkiksi TIGIn shampoita. Se mistä taas en pitänyt, oli tämän shampoon tuoksu. En oikein osaa edes kuvailla sitä, mutta jotenkin se on samaan aikaan makea, mutta sitten ei kuitenkaan makea. Joka tapauksessa se tuoksu on todella keinotekoinen ja mun nenääni hyvin epämiellyttävä. Ei se niin paha ole, ettenkö tätä loppuun käyttäisi, mutta uudestaan en tule kyllä ostamaan. TIGIn shampoot ja hoitoaineet ovat suosikkejani ja ne ovat sekä todella tehokkaita että hyvän tuoksuisia, joten niiden kanssa mennään jatkossakin!


Sanexin Advanced Hydrate 24 H Käsivoide oli mun mielestä alusta alkaen todella tylsä tuote, kuten noi bokseista tulevat käsivoiteet yleensäkin. Tämä voide tuoksuu jotenkin todella jännältä, eikä valitettavasti mitenkään positiivisessa mielessä. Tuoksu jää käsiin melko pitkäksi aikaa, joten sen takia mä en ole tätä käyttänyt kovinkaan usein. Tuotekuvauksessa sanotaan, että voide on nopeasti imeytyvää, minkä allekirjoitan täysin. Koostumukseltaan tämä on melko juoksevaa ja ehkä se myös vaikuttaa siihen, että voide tosiaan imeytyy ihoon ihan supernopeasti. Kosteutustehokin on tällä mielestäni ihan kohdillaan, ei se mikään huippuhyvä ole, mutta riittävä tähän vuodenaikaan, kun ei ole enää kovia pakkasia. Uudestaan en tule ostamaan ja veikkaan, että tarjoan tätä jossain vaiheessa jollekin kaverilleni, sillä toi tuoksu ei vaan ole mun makuuni.


Tästä Lumene Bright Now Vitamin C -sarjan Sleeping Creamistä olin todella innoissani, sillä kyseisen sarjan tuotteet ovat olleet mielestäni oikein hyviä. Kyseessä on heleyttävä ja ravitseva yövoide, joka tuoksuu muiden Vitamin C -sarjan tuotteiden tapaan ihanan raikkaalta. Voide on koostumukseltaan melko paksua, mutta levittyy iholle kuitenkin todella hyvin ja tasaisesti. Kovin nopeasti tämä ei imeydy, mutta eipä yövoiteen tarvitsekaan, ja aamulla herätessä iho tuntuu todella pehmeältä. Tällä hetkellä multa löytyy muutamia yövoiteita, joten akuuttia tarvetta uudelle ei ole, mutta aion ehdottomasti harkita tämän ostamista myös täysikokoisena, kunhan saan noita muita käytettyä ensin pois! Voin lämpimästi suositella tätä, jos kaipaat itsellesi uutta yövoidetta :)


Cutrinin Chooz Anti-Frizzer Kiiltovoide lukeutui boksin kiinnostavimpiin tuotteisiin ja sitä se on mielestäni edelleen. Kyseessä on silottava kiiltovoide, joka lupaa myös poistaa hiusten sähköisyyttä. Olen tykännyt tästä todella paljon ja tällä saa mielestäni ihan kivasti kiiltoa hiuksiin eikä lopputulos ole lähmäinen tai mitään vastaavaa. Jos mä ihan kunnolla kaipaan hiuksiini kiiltoa, suihkin niihin TIGI Bed Headin Headrush -kiiltosuihketta, mutta tämä Cutrinin kiiltovoide soveltuu hyvin ihan jokapäiväiseen käyttöön. Sähköisyyttäkin tämä on poistanut ihan kivasti. Yleensä taltutan sen hiuksistani esimerkiksi suolasuihkeella, mutta tätä käytettyäni olen voinut jättää sen kokonaan pois. En usko, että tulen tätä välttämättä itselleni uudestaan ostamaan, mutta ei tässä mitään vikaakaan siis ole. Multa vaan löytyy näitä hiusjuttuja ihan älytön määrä.


Colgaten Max White One OPTIC Hammastahna oli se tuote, mikä tosissaan latisti mun fiiliksiä tän boksin (ja itse asiassa koko LivBoxin) suhteen, mutta loppujen lopuksi oon kyllä pitänyt tästä hammastahnasta. Tä ei ole yhtä pistävän ja voimakkaan makuista kuin pari kuukautta sitten boksista tullut Colgaten Max White One hammastahna, joten tätä on tullut käytettyä aika paljonkin nyt viime päivinä. Se, että pidin tästä hammastahnasta ei silti poista sitä, etten haluaisi saada jatkuvalla syötöllä näitä hammastahnoja yms. näistä bokseista. Mun mielestä hammastahnoja on ihan ok saada aina välillä, mutta ei todellakaan joka toinen kuukausi. Kerran tai pari vuodessa riittäisi oikei hyvin mun mielestä :D Mutta tämä oli siis joo ihan hyvä hammastahna. Siitä, kuinka paljon tämä hampaita valkaisee, en osaa sanoa oikein mitään. Mä käytän yleensäkin lähinnä vain näitä valkaisevia hammastahnoja, enkä siis tiedä auttaisiko tämä kuinka paljon siihen, mikä se hampaiden lähtötilanne on.


Doven DermaSpa Goodness Vartalovoide oli myös oikein mieluisa tuote ja oon tästä tykännyt todella paljon. Kovin montaa kertaa en ole tätä ehtinyt vielä käyttää, kun multa näitä vartalovoiteita löytyy nykyään vähän liikaakin, mutta tämä on valintani sellaisina päivinä, kun haluan vähän kevyemmän voiteen eikä iholla ole tarvetta paksummalle vartalovoille. Tämä voide imeytyy suhteellisen nopeasti ja tätä on ollut kaikinpuolin todella miellyttävä käyttää. Veikkaan, että mulla menee tämän 200 ml pullon tyhjentämisessä jokunen tovi ja testailen mieluusti uusia tuotteita, joten tuskin tulen ainakaan ihan vähään aikaan ostamaan tätä uudestaan. Mutta ainakin on nyt mielessä yksi hyvä vartalovoide, jonka voi hätätilassa napata kaupasta mukaan :)


Nämä Sally Hansenin Miracle Gel ja Miracle Gel Top Coat -lakat vaikuttivat erittäin mielenkiintoisilta ja testailin nämä viime viikonloppuna. Näiden lakkojen avulla on siis tarkoitus saada geelilakkaus kotona ilman UV-valoa. Sain oman värilakkani tuossa vaaleansinisessä sävyssä 420 Tea Party ja itse asiassa pidin tosta oikein kovasti! Yksi kerros ei riittänyt saamaan peittävää sävyä, mutta toinen kerros teki siitä tasaisen ja peittävän. Päällyslakka vielä päälle ja lopputuloksena oli kiiltävä, hyvinkin paljon "oikeaa" geelilakattua kynttä muistuttava kynsi. Ei se täysin samalta näyttänyt kuin UV-valon kanssa kovetetut geelilakkaukset, mutta aika paljon sinnepäin. Lakkauksen pysyvyydestä en valitettavasti osaa sanoa oikein mitään. Lakkasin pari kynttä lauantaina ja sunnuntaina jouduin jo putsaamaan ne pois, mutta virheettöminä ne säilyivät sen yhden vuorokauden ajan. Tuolla värilakalla kesti kuivua todella, todella pitkään, mikä onkin yksi ehdoton miinus näissä, varsinkin kun yksi kerros ei tosiaan riittänyt saamaan aikaan peittävää lopputulosta. Jos mulla olisi mahdollisuus käyttää arkena töissä kynsilakkaa, näitä tulisi varmasti käytettyä ja saattaisin jopa ostaa tuon värilakan myös jossain toisessa värissä. Nyt sellaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole.

Sellaisia mietteitä helmikuun LivBoxista. Herättikö boksin sisältö teissä jotain ajatuksia? 

12 kommenttia:

  1. Doven DermaSpa Goodness Vartalovoide kuulostaa tosi hyvälle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi osoittautui kyllä tosi hyväksi vartalovoiteeksi :) Kannattaa ehdottomasti testailla!

      Poista
  2. Lumenen voide olisi ollut ainoa tuote, jota olisi halunnut kokeilla. Ensi kuun boksilta odotan paljon ja olen innolla aina katsonut ketkä bloggaajat ovat nyt mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon tosi tyytyväinen siihen, että tuolta boksista tuli toi Lumenen kasvovoide, vaikka mieluusti olisin ottanut sen ihan täysikokoisenakin :D Toivottavasti maaliskuun bloggaajaboksi täyttää odotukset!

      Poista
  3. Kiva lukea sun ajatuksia boksista! :) Aika lailla samoja ajatuksia mulla oli koko boksista ja tuottesta. Hammastahna latisti boksin tunnelmaa, samoin käsivoide, jonka tuoksua en vieläkään voi sietää. Shampoota en ole vielä kokeillut.

    Lumenen yövoidetta kokeilin eilen ensimmäistä kertaa ja se on ihan huippu! Tiesin heti yhden käyttökerran perusteella, että mulla ja kyseisellä voiteella on pitkä yhteinen taival edessä. Cutrinin kiiltovoiteesta pidän myös ja Doven vartavoide on todella hyvä itselleni, sillä pidän eniten tuollaisista kevyemmistä vartalovoiteista.

    Sally Hansenin lakat ovat ihan jees ja kyllä niissä on hyvä pysyvyys, siis mulla pysyivät lakat monta päivää siistinä. Itse värilakassa on juurikin se ongelma, että yhdellä kerroksella ei tule täysin peittävää kerrosta. Tuon hintaiselta lakalta odottaisin jo parempaa pigmenttiä. Kuivuminen voisi myös tapahtua nopeammin. Päällyslakkaa olen tykännyt kätyttää normaalin kynsilakan kaverina ja se pidentää tavallisenkin lakan kestoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sä et todellakaan pitänyt ton käsivoiteen tuoksusta :D Ei oo kyllä munkaan suosikki, ja mieluummin käytän esimerkiksi hyväntuoksuisia TBS:n käsivoiteita kuin tollasta, mikä haisee pahalle. Toivottavasti pidät tosta shampoosta :)

      Mäkin olin myyty tolle Lumenen voiteelle jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen! Se on aivan ihana tuote<3 Samoin nuo kaksi muuta ja musta tuntuu, että tää boksi oli pitkästä aikaa sellainen, jossa oikeasti oli useampi hyvä ja mulle mieluisa tuote :)

      Tosi kiva kuulla, että noi kynsilakat myös pysyvät hyvännäköisinä monta päivää! Mun täytyy joskus hamassa tulevaisuudessa, kun on joku pitempi loma, testailla noita parmeminkin :) Mäkin olisin toivonut, että noi lakat kuivuisivat nopeammin, varsinkin kun yksi kerros värilakkaa ei tosiaan riitä.

      Poista
  4. Hei kiva kuulla, että on ollut tällä kertaa kivempia tuotteita! :) Ja laittais oikeesti muutakin kuin hammastahnaa tilalle! :D Mä voin kuvitella miten kyllästynyt oot niihin, vaikka hyviä olisivatki.. Ja toi hiussten kiiltovoide vaikuttaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, noi hammastahna alkaa tosissaan jo ärsyttää :D Ja luulen, että tosta on melkoisen moni myös antanut LivBoxille palautetta. Toi kiiltovoide oli tosi kiva yllätys ja oikeasti hyvä tuote! :)

      Poista
  5. Oonkohan jotenkin negatiivinen, kun tuli sellainen fiilis että nää tuotteet on jo nähty usemman kerran? :D Miksi tota hiton hammastahnaa tulee kokoajan haha! :D Tää boksi oli mun mielestä ylläriylläri jälleen vähän laimee, paitsi Cutrinin osalta. Toivottavasti Livboxi skarppaisi kun mennään kevättä kohti ja paketeista alkaisi tulla jotain mukavia uutuuksia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, et ole :D Mulle tuli ihan sama fiilis, kun tätä boksia availin. Tässä oli kieltämättä melko tylsiä ja tavallisia tuotteita, mutta onneksi sentään ihan hyviä sellaisia :) Toi kiiltovoide oli ehdottomasti yksi boksin parhaimmista tuotteista! Toivotaan, että näin käy ja mä itse toivoisin, että näihin bokseihin eksyisi enemmän meikkituotteita :)

      Poista
  6. Hahahah hammastahna, apua!!! :D Mua alkaa naurattaa jo kun tuntuu että ihan oikeesti jokaisessa hemmetin boxissa on tahna. Toivottavsti pian tapahtuu muutos tuohon hommaan.. Ahh itse oisin ollut todella ihnnoissani tuosta Lumenen yövoiteesta koska rakastan Lumene Bright Now Vitamin C -sarjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, mutta jos jotain positiivista haluu tosta löytää, niin ainakin se oli paljon paremman makuinen kuin se edellinen Colgaten hammastahna, mikä pari kuukautta sitten tuli :D Täällä toinen, joka on ihan rakastunut tohon Lumenen sarjaan, ne tuotteet on kyllä ihania<3 :)

      Poista

Kiitos kommentista!