tiistai 29. marraskuuta 2016

The Body Shop Shower Gels


Mun on jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa postaus kaikista omistamistani The Body Shopin suihkugeeleistä. Mähän innostuin TBS:stä kunnolla vasta suunnilleen 1,5 vuotta sitten ja tässä ajassa on tullut testailtua suhtellisen montaa merkin suihkugeeliä, vaikka moni onkin vielä testaamatta. Mä koen olevani melkoinen suihkugeelifriikki, sillä näiden pullojen lisäksi multa löytyy suihkugeelejä myös monilta muiltakin merkeiltä, mutta mun mielestä on aivan ihanaa, kun on valinnanvaraa ja suihkugeelin voi valita juuri sen hetkisen fiiliksen mukaan. The Body Shopin suihkugeelit ovat mulle mieluisia, sillä nämä puhdistavat ihon hyvin, eivät kuivata sitä lainkaan ja jättävät ihon ihanan tuoksuiseksi pitkäksi aikaa. Näitä myös löytyy todella monissa eri tuoksuvaihtoehdoissa, joten voisin kuvitella, että jokaiselle varmasti löytyy joku itseään miellyttävä vaihtoehto :)


Aloitetaan näistä viime vuoden jouluisista kausituoksuista. Glazed Apple on ehdottomasti yksi suosikkisuihkugeelini ikinä. Tuoksu on vaan niin huumaavan hyvä - makea mutta kuitenkin tavallaan raikas omena. Onneksi multa löytyy tätä vielä varastoista lisää, sillä tätähän ei enää tänä vuonna myyty vaan tilalle tuli Spiced Apple sarja. Itse en ihastunut mausteisempaan omenatuoksuun läheskään yhtä paljon kuin tähän Glazed Appleen. Toivottavasti tämä palaisi vielä joskus markkinoille, tämä tyttö ainakin ryntäisi välittömästi kauppaan hamstraamaan niitä!

Vieressä oleva Frosted Plum oli myös viime vuoden kausituoksu ja itse asiassa yllätyin aika paljon tosta tuoksusta. Ajattelin sen olevan paljon voimakkaampi, mutta tuoksu olikin yllättävän mieto. Ehkä hieman liiankin mieto omaan makuuni. Toisaalta luumu on selkeästi haistettavissa tuosta ja koen tämän suihkugeelin tuoksun jotenkin aika rauhoittavana ja nimenomaan jouluisena. Tämä ei ole suosikkituoksuni, mutta ihan kiva tätä on ollut käyttää aina välillä juuri joulun aikaan.


Jouluisilla tuoksuilla jatketaan! Frosted Cranberry oli viime vuoden kausituoksu ja nimensä mukaisesti siis karpalon tuoksuinen suihkugeeli. Mä ihastuin vuosi sitten täysin erilaisiin karpalontuoksuisiin kosmetiikkatuotteisiin ja oletin toki rakastavani myös tätä tuoksua. Mutta kuten tosta pullosta ehkä huomaa, en ole tätä kovinkaan paljon käyttänyt. Suihkugeeli tuoksuu ihan selkeästi karpalolta, mutta itse pidän ehkä hieman makeammista tuoksuista ja ajattelinkin tämän olevan selkeästi makeampi. No, kyllä tämä pois tulee käytettyä toivottavasti vielä tämän talven aikana.

Frosted Berries on yksi tämän talven tuoksuista ja ai että mä rakastan tota! Toi on juuri sellainen ihanan makean marjaisa tuoksu, joka mua miellyttää. Voisin uskoa, että monien mielestä tämä on jopa vähän äitelän makea, mutta mä tykkään tästä ja paljon. Ostin samasta sarjasta myös pari käsivoidetta ja vartalovoiteen ja voi olla, että tällainen suihkugeeli täytyy käydä vielä nappaamassa kaupasta mukaan.


Papayan sain itselleni muistaakseni joskus noin vuosi sitten ja tästä tuli heittämällä suosikkini pitkäksi aikaa. Mä rakastan kaikkia eksoottisia tuoksuja ja tämä papaijasuihkugeeli tarjoaa juurikin sitä. Suihkugeeli tuoksuu todella herkulliselta ja tätä käyttäessä voi hetken kuvitella olevansa jossain ihan muualla kuin täällä kylmässä Suomessa. Omistan tästä myös vartalovoin, mutta sen tuoksu ei sitten miellyttänytkään mua ihan yhtä paljon.

Mangon tuoksua rakastavalle tämä TBS:n Mango suihkugeeli on ihan unelmatuote. Raikas, hedelmäinen, mutta kuitenkin suhteellisen kevyt ja mieto mangontuoksu on mun mielestäni todella ihana ja tätä on tullut käytettyä ihan vuodenajasta riippumatta. Voisin ehkä jopa toivoa, että mangon tuoksu olisi tässä aavistuksen voimakkampi, mutta eipähän ainakaan ole sitä pelkoa, että tuoksu olisi esimerkiksi liian esanssinen. 


Vineyard Peach on yksi kestosuosikkini TBS:ltä ja tätä on menossa jo toinen pullo. Tuoksu on ihanan naisellinen, hempeä ja makea persikka. Tuoksu sopii mielestäni mihin tahansa vuodenaikaan, mutta erityisesti oon tykännyt käyttää tätä keväällä ja kesällä. Persikka on tuoksuna suhteellisen mieto, mutta kuitenkin makean hedelmäinen. Tässä tuoksussa yhdistyy kaikki se, mistä itse pidän!

Vierestä löytyvä Pink Grapefruit on taas selkeästi kirpeämpi ja raikkaampi tuoksu. Verigreippi sopii tuoksuna mun mielestäni erityisesti kesään ja tämä pääsi mulla käyttöön vasta viime keväänä, vaikka pullon olen ostanutkin jo paljon aikaisemmin. Tämä jäi kuitenkin tuoksuna selkeästi muiden kesäisten suihkugeelien varjoon ja jotenkin oon ehkä vähän kyllästynytkin tähän verigreipin tuoksuun, sillä oon käyttänyt mm. Neutrogenalta aika paljonkin samantuoksuista kosmetiikkaa. Hyvältähän tuo tuoksuu ja välillä on kiva käyttää tollasia kirpeitä ja raikkaita tuoksuja, mutta ei tämä missään nimessä suosikkini ole.


Tea Tree Body Washin on tarkoitus auttaa puhdistamaan ihon epäpuhtauksia, ja itsekin ostin tämän nimenomaan siksi, että multa löytyi niitä epäpuhtauksia aina välillä yläselästä, olkapäistä ja rintakehältä. Koitin käyttää tätä tavallaan "kuuriluonteisena" ja katsoa poistuvatko epäpuhtaudet tai ennaltaehkäiseekö tämä niitä. En huomannut kokeilujeni aikana mitään muutosta suuntaan tai toiseen. Lopulta en tätä enää edes yrittänyt käyttää, kun ihoni tilanne muuttui muutenkin eikä mulla ole enää vähään aikaan niitä epäpuhtauksia pahemmin ollut vartalolla tai kasvoissa. En siis ole tätä enää tarvinnut. Lisäksi tässä oli aika voimakas tuoksu, josta en pidä yhtään enkä siihen tuoksuun tottunut, vaikka tätä kuinka koitin käyttää.

Early-Harvest Raspberry on aivan ihanan makea vadelmasuihkugeeli ja tämä lukeutuu niihin tuoksuihin, joita voisin haistella päivästä toiseen kyllästymättä. Syksyn tultua tämä marjaista tuoksu pääsi mulla taas käyttöön ja iho jää ihan valtavan hyvän tuoksuiseksi tämän käytön jälkeen. Veikkaisin tämänkin olevan joidenkin mielestä vähän liiankin makea tuoksu, mutta mä rakastan juuri kaikkia tällaisia vähän överimakeitakin tuoksuja eikä tämä suihkugeeli ole siinä mikään poikkeus.


Ja loppuun vielä vähän kesäisempiä tuoksuja. Vasemmalta löytyy Virgin Mojito, kesän 2015 kausituoksu ja nimensä mukaisesti toi tuoksuu siis samalta kuin mojitodrinkki. Minttu ja lime on selkeästi erotettavissa tosta ja tuoksu on ihanan kesäisen raikas. Oon koittanut käyttää tätä tosi maltillisesti aina silloin tällöin, sillä pidän tästä suihkugeelistä eikä tätä tosiaan ole enää saatavilla. Ihana tuoksu ja täydellinen juurikin kesään!

Piñita Colada on taas tämän vuoden kesätuoksu ja drinkkilinjalla jatketaan. Tuoksuna tässä ovat siis kookos ja ananas, mutta mun mielestä tässä tuoksuu kookos harmillisen vähän. Kyllä sekin sieltä on haistettavissa, mutta makea ananas on kyllä selkeästi vahvempi tuoksu tässä suihkugeelissä. Tämäkin tuoksuu mielestäni todella herkulliselta ja rakastan myös saman sarjan vartalokuorintaa. Näin talvella ei tätäkään tule kovin usein käytettyä, mutta kevään ja kesän tullessa tämä pääsee taatusti taas kovaan käyttöön.

Pidättekö te The Body Shopin suihkugeeleistä? Mitkä ovat teidän suosikkituoksunne? :)

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Luonnonkosmetiikkaa Laveralta


Tämän vuoden I Love Me -messuilta tarttui mukaan pari kappaletta Laveran ihonhoitotuotteita ja Laveran pussukasta paljastui myös kasa erilaisia näytepusseja. Lavera oli jäänyt mulle melko tuntemattomaksi merkiksi, ja vaikka Laveran meikkejä omistankin, en ollut aiemmin testannut yhtään brändin ihon- tai hiustenhoitotuotetta. Nyt kun messuistakin on jo aikaa jonkin verran, mun olisi tarkoitus kertoa teille mielipiteeni sekä noista kahdesta itse ostamastani tuotteesta että näytepussukoista. Mielläni ottaisin myös teiltä vinkkejä siitä, mitä Laveralta kannattaa lähteä testaamaan!


Hand & Cuticle Cream on oliivi- ja avokadoöljyä sekä kamomillauutetta sisältävä voide käsille ja kynsinauhoille. Käsivoide lupaa kosteuttaa ja suojata kynsinauhoja ja ihoa ja myös imeytyä nopeasti. Voide on koostumukseltaan melko kevyttä ja nopeasti se käsiin imeytyykin. Kosteutusteho on ihan ok, ei paras mahdollinen, mutta kuitenkin riittävän hyvä silloin, kun kädet eivät ole kuivimmillaan. Tässä on jotenkin hieman "tumma" tuoksu ja yllätyinkin että ihastuin siellä messuilla niin kovin tähän tuoksuun. Mähän olen ehdottomasi enemmän raikkaiden ja makeiden tuoksujen ystävä, mutta tästä oon kyllä tykännyt. Edelleen olen sitä mieltä, että makeat ja marjaisat käsivoiteet esimerkiksi The Body Shopilta on parhaita ikinä, mutta tämä voide on kivaa vaihtelua niille. Perushyvä käsivoide, en tiedä tulenko uudestaan tätä ostamaan, mutta mieluusti käytän loppuun.


Tämä Illuminating Eye Cream mun oli ehdottomasti saatava, sillä Laveran silmänympärysvoiteita on kehuttu todella paljon. Kyseessä on mm. luomukofeiinia sisältävä helmiäishohteinen sy-voide, joka lupaa tasoittaa, kiinteyttää ja kosteuttaa silmänympärysihoa sekä häivyttää silmienalusten tummuutta. Tämä tasoittaa ja kosteuttaa ihoa hyvin, mutta tämäkään sy-voide ei ole tehnyt yhtään mitään mun tummille silmänalusille. Ne on ja pysyy, vaikka laittaisin niille mitä voidetta tahansa. Tykkään tämän heleyttävästi vaikutuksesta ja yllätyin siitä, kuinka hyvin tämä oikeasti kosteutti ihoa, vaikka koostumus voiteella on todella kevyttä. Kaikinpuolin hyvä ja toimiva sy-voide ja yhdyn kyllä niihin kehuihin, joita tämä on osakseen saanut.


Basis Sensitiv Hand Cream on jojoba- ja manteliöljyjä sekä sheavoita sisältävä syväkosteuttava käsivoide. Mä en itse asiassa oikein pitänyt tästä käsivoiteesta, sillä vaikka tämän kosteutustehossa ei ollut moittimista, voide jätti kädet melko tahmean tuntuisiksi aika pitkäksi aikaa. Mä toivon käsivoiteen imeytyvän mahdollisimman nopeasti enkä varsinkaan halua mitään tahmeuden tunnetta käsiini voiteen levittämisen jälkeen. Voisin kuvitella käyttäväni tätä illalla ennen nukkumaanmenoa, mutta en todellakan muulloin, sillä mä haluan pystyä tekemään käsilläni myös jotain :D Tämä tuoksui kyllä tavallaan aika raikkaalta, mutta tuoksu ei silti miellyttänyt mua. En siis tule tätä käsivoidetta ostamaan täysikokoisena.


Basis Sensitiv Anti-Aging Night Cream on hoitavaa luomujojobaöljyä sekä ihoa rauhoittavaa ja kosteuttavaa aloe veraa sisältävä kasvovoide. Voide lupaa estää ihon ennenaikaista vanhenemista sekä vähentää ryppyjä ja juonteita. Yövoiteet ovat monesti melko paksuja ja niin oli tämäkin, ehkä jopa liiankin, sillä musta tuntui, ettei tämä imeytynyt mun ihooni ollenkaan, vaikka kuinka hieroin sitä. Kasvot siis jäivät valkoisiksi, vaikken todellakaan laittanut tätä kerralla mitenkään älyttömästi. Toki se siitä lopulta imeytyi eikä yövoiteen tarvitsekaan imeytyä yhtä nopeasti kuin päivävoiteen, mutta jotenkin toi silti häiritsi mua aika paljon enkä ostaisi tästä täysikokoista purkkia.


Basis Sensitiv Moisturizing Cream sen sijaan miellytti mua. Tämä kasvovoide sisältää jojobaa ja aloe veraa, jotka auttavat sekä kosteuttamaan ihoa että suojaamaan sitä ympäristön vaikutuksilta. Luonnollista kosteustasapainoa ylläpitävät voiteen sheavoi ja E-vitamiini. Voide kosteutti ihoa todella hyvin, mutta meikinalusvoiteeksi tämä ei imeytynyt mun mielestäni riittävän nopeasti. Yövoiteena voisin tätä käyttää erityisesti kesällä, kun ihoni ei vaadi ihan yhtä tehokkaita ja kosteuttavia voiteita kuin talvella. Tämänkään tuoksu ei ollut ihan mieleeni, mutta tuoksu oli jonkin verran miedompi kuin saman sarjan käsivoiteessa ja menetteli.


Re-energizing Sleeping Cream on monivaikutteinen yövoide, joka sisältää luomuoliivi- ja -manteliöljyjä, luomuviinirypäleitä, E-vitamiinia sekä hyaluronihappoa. Voide lupaa kosteuttaa ja elvyttää sekä silottaa ja kiinteyttää ihoa tehokkaasti yön aikana. Tämä oli ehdottomasti sellainen yövoide, josta voisin ostaa ihan täysikokoisenkin purkin. Voide kosteutti todella hyvin ja oli koostumukseltaan paksua, mutta silti suhteellisen nopeasti imeytyvää. Täydellinen yövoide juuri tähän vuodenaikaan! Myös voiteen tuoksu miellytti mua enemmän kuin Basis Sensitiv -sarjan tuotteiden tuoksu.


Karanja Oil Organic White Tea Firming Day Cream on +30-vuotiaalle iholle suunnattu kiinteyttävä päivävoide. Mullahan on tohon 30 ikävuoteen vielä muutama vuosi matkaa, mutta testailin tämän voiteen siitä huolimatta. Voide sisältää Reilun kaupan valkoista luomuteetä, karanjaöljyä sekä hyaluronihappoa ja niiden olisi yhdessä tarkoitus tasoittaa ryppyjä sekä kosteuttaa ja kiinteyttää kasvojen ihoa tehokkaasti ja näkyvästi. Voide imeytyi ihoon melko nopeasti ja jätti sen pehmeän tuntuiseksi. Tätä pystyisin hyvin käyttämään ennen meikkiä, sillä imeytyminen tapahtui riittävän nopeasti. Ei mulla ole tästä voiteesta oikeastaan mitään huonoa sanottavaa, voisin hyvin ostaa tätä itselleni muutaman vuoden päästä, mikäli tätä on silloin vielä saatavilla.


Repair & Care Shampoo on suunnattu kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Tuotteen sisältämä herneproteiini ja luomuruusukukkaisvesi vahvistavat hiusten rakennetta. Shampoo oli ihan toimiva, kahdella pesukerralla sai hiukset narskuvan puhtaiksi, mutta pesuteho olisi silti voinut olla parempi. Hiukset eivät myöskään tuntuneet mielestäni ihan siltä, mitä olisi voinut odottaa nimenomaan kuiville hiuksille suunnatulta shampoolta, sillä pesun jälkeen ne tuntuivat mun mielestäni entistäkin kuivemmilta. Tuskin tulen tätä shampoota ikinä ostamaan, mutta oli mielenkiintoista päästä testaamaan luonnonkosmetiikkaa olevaa shampoota. Mulla kun ei turhan paljon ole kokemusta luonnonkosmetiikan tästä osa-alueesta.


Repair & Care Conditioner on edellä esitellyn shampoon kanssa samaan sarjaan kuuluva hoitoaine. Tuote sisältää myös luomuruusukukkaisvettä sekä herneprotiinia, ja hoitoaineen tulisi sekä tehdä hiuksista sileät ja pehmeät että vahvistaa niiden rakennetta. Totta kai näitä shampoita ja hoitoaineta suositellaan käytettäväksi nimenomaan toistensa kanssa, mutta nyt on pakko sanoa, ettei tällä hoitoaineella ollut mitään vaikutusta tai tehoa mun hiuksiini, kun olin ensin pessyt hiukset saman sarjan shampoon kanssa. Siis tämä ei todellakaan tuntunut yhtään missään, hiukset olivat ihan samat kuin ennen hoitoainekäsittelyä, vaikka laitoin tätä hiuksiini ihan reilusti. En tiedä oliko tämä hoitoaine vaan tehoton vai johtuiko tehottomuus tällä kertaa ihan vaan siitä, että mun mielestäni toi shampookäsittely oli suhteellisen "rankka" hiuksilleni eikä tämä hoitoaine ollut riittävän hoitava sen jälkeen. Toista testauskertaa ei valitettavasti tule, sillä pussin sisältö tuli käytettyä lähes kokonaan jo nyt ensimmäisellä kerralla eikä tosta toiseksi kerraksi riitä. Tämän kokemuksen perusteella en ostaisi täysikokoista pulloa tästä hoitoaineesta.

Onko Lavera tuttu merkki? Mitkä ovat omat suosikkinne merkiltä? :)

perjantai 25. marraskuuta 2016

Joululahjaideoita naisille

Ajattelin kirjoitella tällaisen joululahjavinkkipostauksen, jossa esittelen muutamia joululahjaideoita naisille. Ja nimenomaan sellaisia, jotka tavalla tai toisella liittyvät kosmetiikkaan, kauneudenhoitoon tai muuten itsestään huolehtimiseen. Kuvissa näkyvät tuotteet ovat toki vain esimerkkejä kyseisestä tuoteryhmästä ja jokainen voi itse miettiä lahjan saajan mieltymysten ja oman budjetin mukaan, miltä merkiltä ja mitä ostaisi :) Katsotaan saanko tehtyä vastaavanlaisen postauksen myös miehille! Miehille vaan on mun mielestä muutenkin älyttömän vaikeaa ostaa yhtään mitään lahjaksi, saati sitten rajoittaa se tähän aihepiiriin :D


1. Meikkisiveltimet. Meikkaava nainen tarvitsee toki myös välineitä siihen, joten meikkisiveltimet ovat monelle naiselle ehdottoman tervetulleita. Real Techniques, EcoTools, Morpe Brushes, Sigma.. Valinnanvaraa riittää :)

2. Luomiväripaletti. Kuvassa näkyvä ABH:n Modern Renaissance edustaa hieman kalliimpaa hintaluokkaa, mutta ihanan sävyisiä luomivärejä löytyy myös esimerkiksi NYX:ltä!

3. Highlighterpaletti. Talvi-ihoon ja -meikkiin saa pientä säihkettä ihanilla highlightereilla. Kuvassa näkyvän suht edullisen Sleek MakeUp:n paletin saa tilattua esimerkiksi Pretty.fi verkkokaupasta, mutta highlightereita myydään ihan marketeissa ja esim. Sokoksella :)

4. Hajuvesi. Perinteinen lahja naiselle kuin naiselle, mutta toki ennen ostoa kannattaa varmistua lahjan saajan tuoksumieltymyksistä ;)

5. Kynsilakat ja muut kynsituotteet. Essieltä löytyy ihan mieletön kokoelma toinen toistaan upeampia kynsilakkoja, mutta niin löytyy monelta muultakin merkiltä.


1. Kasvonaamiot. Pientä hemmottelua kasvojen iholle ja miksei tähän samaan voisi listata myös kasvojenkuorinta-aineet tai ihan vaan putsaritkin! Esimerkiksi Freemanilta löytyy lukuisia edullisia vaihtoehtoja, joista varmasti löytyy jokaiselle sopiva tuote :)

2. Shampoot ja hoitoaineet. Nämä tulevat aina tarpeeseen, sillä suurin osa meistä kuitenkin shampoita ja hoitsikoita taitaa käyttää. Jos TIGI ei sovi omaan budjettiin, löytyy hyviä tuotteita myös edullisemmilta merkeiltä. Cutrin, Aussie ja Four Reasons ovat ainakin itselläni toimineet oikein hyvin!

3. Hiustenmuotoilutuotteet. Oli merkki sitten mikä tahansa, hiustenmuotoilutuotteet ovat ainakin mulle todella mieluisia lahjoja. Hiuslakkaa, seerumeita, vahaa, lämpösuojaa, tyvikohottajaa - vaihtoehtoja löytyy loputtomiin.

4. Suihkugeelit. Varma valinta lahjaksi ja näitä löytyy lukemattomilta eri merkeiltä ja eri tuoksuissa!

5. Vartalosuihkeet. Jos hajuveden osto ei innosta, myös tällaiset kevyemmät vartalosuihkeet/body mistit varmasti ilahduttavat monia. Näitä myy mm. The Body Shop ja totta kai Victoria's Secret.

6. Meikkipussi. Meikkilaukut ja toilettilaukut tulevat tarpeeseen vähintään matkustettaessa ja itsellänikin on hakusessa joku ihana nätti yksilö.

7. Vartalovoiteet. The Body Shopilla on esimerkiksi tällä hetkellä myynnissä kolme ihanaa jouluista tuoksua vartalovoiteista ja muistakin ihonhoitotuotteista :)


1. Lahjakortti kauneushoitolaan. Oli kyseessä sitten manikyyri, hieronta tai vaikkapa jokin isompi kylpyläreissu, en itse ainakaan panisi pahakseni tällaista hemmottelulahjakorttia!

2. Kauneusboksin lahjatilaus. Kyllä, toi ruskea boksi yrittää nyt esittää jonkinlaista kauneusboksia :D Kosmetiikan ystävälle muutaman kuukauden mittainen lahjatilaus johonkin kauneusboksiin olisi varmasti mieluisa yllätys :) Itse suosittelen Lookfantasticin Beauty Boxia tai luonnonkosmetiikasta pitäville Jolie Boxia.

3. Hiustarvikkeet. Tangle Teezer, hiustenkuivain, kiharrin, suoristaja jne. Monille naisille erilaiset hiustarvikkeet ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä lahjoja.

Toivotteko te saavanne joulupukilta jotain kosmetiikkaan liittyviä lahjoja? :)

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ajatuksia Herbinan tuotteista


Herbinan tuotteet ovat olleet mulla käytössä jo vuosien ajan. En muista milloin viimeksi olisi ollut hetki, kun multa ei olisi löytynyt kotoa yhtä ainutta Herbinan ihonhoitotuotetta. Herbina on kotimainen, edullinen, marketeissa myytävä kosmetiikkamerkki, jonka valikoimasta löytyy todella monenlaisia ja monelle eri ihotyypille soveltuvia tuotteita sekä myös mm. hiustenhoitotuotteita. Olen aina pitänyt Herbinan tuotteista ja löytänyt vuosien varrella pari luottotuotettakin juuri Herbinalta. Tämänpäiväisessä postauksessa esittelen ja arvostelen teille kaikki tällä hetkellä omistamani Herbinan tuotteet, ja ne näkyvät myös yllä olevassa kuvassa. Mitenkään kovin suurta määrää en Herbinaa tällä hetkellä omista, mutta merkin tuotteita on kyllä tullut testattua melko runsaastikin!


Aloitetaan tästä Herbinan Energy Boost sarjasta, josta omistan kuorintavoiteen sekä miselliveden. Sarjaan kuuluu näiden lisäksi myös puhdistusgeeli sekä kasvovoide, mutta niitä en ole testannut. Energy Boost tuotteet on suunnattu normaalille ja sekaiholle, mutta olen pystynyt oman kuivan ihoni kanssa käyttämään näitä ihan hyvin aina silloin tällöin. Energy Boost Kuorintavoide on C- ja E-vitamiineja sekä appelsiininkukkavettä sisältävä virkistävä kasvojenkuorintavoide, joka lupaa poistaa hellävaraisesti kasvojen epäpuhtaudet. Kuorivat rakeet ovat biohajoavia, mistä erittäin suuri plussa. Tämä on jo monen kuukauden ajan ollut mulla se kuorinta-aine, jonka yleensä nappaan kätösiini suihkussa käydessäni, sillä tuote on tehokas, mutta ei kuitenkaan liian karkea herkälle iholleni. Kuorintateho on mielestäni sellaista keskiluokkaa - ei paras mahdollinen, mutta kuitenkin riittävä. Oon kuitenkin jo alkanut kyllästyä tähän ja vaikka itse tuotteessa ei mitään vikaa olekaan, kaipaan jo pientä vaihtelua ja yritänkin saada tämän mahdollisimman nopeasti käytettyä pois. 

Energy Boost Micellar Puhdistusvesi eli yksinkertaisemmin misellivesi on ollut mulla jo varmaan vuoden verran, mutta tota on vieläkin jäljellä yli puolet. Mitenkään turhan ahkerasti en ole tätä siis käyttänyt, mutta se ei johdu siitä, etteikö tämä toimisi kuten miselliveden kuuluu. Mä en vaan oikein enää ole innostunut näistä misellivesistä. Mutta tämä on siis appelsiininkukkavettä sekä C- ja E-vitamiineja sisältävä misellivesi, jonka on tarkoitus toimia sekä meikinpoistoaineena, putsarina että kasvovetenä. Kivasti tällä saakin kasvot puhdistettua, mutta mä en itse käytä oikeastaan ikinä pelkkää misellivettä kasvojen puhdistamiseen. Oon monesti käyttänyt misellivettä ihonpuhdistuksen viimeistelyyn ja nä on siitä kivoja, ettei näiden jälkeen tosiaan tarvitse erikseen laittaa sitä kasvovettä, mutta kuten sanoin, mä en oikein enää välitä käyttää näitä. Rakastan kyllä tämän miselliveden raikasta ja pirteää tuoksua, joka on Energy Boost -sarjalle ominainen. Itse tuoteryhmä ei vain enää iske muhun, mutta täytyy silti koittaa käyttää tämäkin pois.


Mango Spa Vartalokuorinta on ainut kyseisestä sarjasta omistamani tuote. Mango Spa sisältää lisäksi myös kauneusöljyn sekä vartalovoiteen, mutta niitä en ole testannut enkä tällä hetkellä ole aikeissakaan testata. Tämä vartalokuorinta lupaa puhdistaa, virkistää, silottaa ja pehmentää ihoa kuorimalla ja poistamalla kuollutta ihosolukkoa. Tuote sisältää mangouutetta, joka antaakin tälle kuorintavoiteelle aivan ihanan hedelmäisen tuoksun. Mä rakastan mangon tuoksua ja tuoksu olikin suurin syy sille, että tämän alunperin itselleni ostin. Kuorintateho on tällä tuotteella aikalailla keskilaatua, tämä ei ole mikään kovin karkea, mutta ei mikään kaikkein hellävaraisinkaan. Iho jää käytön jälkeen pehmeäksi ja tätä voi mielestäni huoletta käyttää useammankin kerran viikossa. Hyvä vartalonkuorinta, ei suosikkini enkä tiedä ostanko enää uudestaan, mutta mieluusti käytän tämän purkin loppuun.


Ja sitten vielä viimeinen kaksikko. Moisture Balance -sarja sisältää kuvassa näkyvän kasvonaamion ja puhdistusvaahdon lisäksi puhdistusmaidon, ruusuveden sekä kasvovoiteen, joita en ole testannut. Moisture Balance Kasvonaamio on tarkoitettu sarjan kaikkien tuotteiden tavoin kuivalle ja normaalille iholle. Tuotetta kuvaillaan tehokosteuttavaksi ja se sisältää mm. manteliöljyä sekä karitevoita. Naamion voi halutessaan jättää kasvoille vaikuttamaan yön yli, jolloin sen kosteutustehosta saadaan irti kaikki hyöty. Mä olen useimmiten pessyt tämän pois kasvoilta reilun 10 minuutin vaikutusajan jälkeen ja jo siinä ajassa tämä on tehnyt ihmeitä mun iholleni. Iho tuntuu silkkisen sileältä ja todellakin kosteutetulta tämän naamion käytön jälkeen. Tämä tuote yhdessä Lumenen seerumin kanssa takasivat viime talvena sen, ettei mun tarvinnut kärsiä kasvojen kuivasta ihosta oikeastaan lainkaan. Tämä kasvonaamio on ehdottomasti lempituotteeni Herbinalta ja myös suosikkikasvonaamioni. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa, ja suosittelen tätä jokaiselle, joka tuntee tarvitsevansa kosteuttavaa kasvonaamiota!

Vierestä löytyy toinen suosikkituotteeni Herbinalta - Moisture Balance Puhdistusvaahto. Kyseessä on siis kasvojen ihon puhdistukseen ja meikinpoistoon tarkoitettu kosteuttava puhdistusvaahto. Putsari sisältää mm. luomuruusuvettä ja se lupaa jättää ihon puhtaan, pehmeän ja raikkaan tuntuiseksi. Mä oon pitänyt puhdistusvaahtoja vähän kuivattavina, mutta tämä on soveltunut loistavasti mun iholleni eikä ole kuivattanut sitä lainkaan. Mulla vetelee tämä pullo jo viimeisiään ja tämä onkin jo toinen pullo tätä puhdistusvaahtoa eli olen kyllä tykännyt tästä. Hyvä putsari ihan jokapäiväiseen ihonpuhdistukseen ja vaikka tässä tuotteessa ei ehkä mitään "luksusta" olekaan niin hommansa tämä hoitaa todella hyvin ja tuote on lisäksi erittäin riittoisaa.

Onko Herbina tuttu merkki? Mitkä ovat teidän suosikkinne? :)

maanantai 21. marraskuuta 2016

TIGI S-Factor Diamond Dreams


Kaipaavatko hiuksesi lisää kiiltoa ja säihkettä? Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi testaamaan TIGI S-Factor sarjan Diamond Dreams shampoota ja hoitoainetta! Ostin itselleni nämä suuret 750 ml pullot heinäkuussa ja lupasin kirjoitella näistä uudemman kerran myöhemmin, kun olen näitä saanut testattua. Melko pitkään nämä odottelivatkin sitä testaukseen pääsyä, sillä mulla on aikamoinen kasa erityisesti hoitoaineita kylppäri pullollaan, mutta nyt olen ehtinyt muodostamaan näistä mielipiteeni ja se on aika yksinkertainen - minä ja mun hiukseni rakastetaan tätä kaksikkoa!


Mitä shampooseen tulee, mä luotan TIGIn tuotteisiin täysin. Pidin itse joskus TIGIä vähän turhan kalliina (erityisesti eläessäni opiskelijabudjetilla), mutta eivät nämä loppujen lopuksi mitään älyttömän hintaisia ole. Varsinkaan jos vähääkään viitsii tehdä taustatyötä siitä, mistä näitä kannattaa ostaa. Se on totta, ettei näitä saa varmasti mistään muutamalla eurolla, kuten monia markettishampoita ja -hoitoaineita, mutta valitettavasti sellaiset eivät mun hiuksissani tunnu oikein toimivan. Tai toki nekin toimivat, mutta eivät sillä tavalla kuin haluan ja tuotetta saa käyttää ainakin tuplasti enemmän kuin esimerkiksi juuri TIGIn tuotteita. Tässä kohtaa pitääkin muistaa, että jokaisen hiukset ja hiuspohja ovat erilaiset ja vaativat erilaisia tuotteita. Ja totta kai tähän vaikuttaa vahvasti myös meidän jokaisen omat mieltymykset ja se, kuinka paljon on esimerkiksi valmis laittamaan rahaa hiustenhoitoon :)

TIGIn shampoiden pesuteho on ollut poikkeuksetta aivan loistava - jo yhdellä pesukerralla hiuksista saa täysin puhtaat. Hoitoaineissakaan mulla ei pahemmin ole ollut moitittavaa, sillä ne ovat toki vähän tuotesarjasta riippuen yleensä oikein hoitavia, selvittävät hyvin takut ja jättävät hiukset pehmeän tuntuisiksi. Tämä kaksikko jatkoi sitä TIGIn tuttua ja turvallista linjaa, sillä shampoon pesuteho oli aivan loistava ja hoitoaine oli oikein hoitava. Diamond Dreams shampoo ja hoitoaine lupaavat sekä kosteuttaa että vahvistaa hiuksia ja siinä ne onnistuvat todella hyvin.


Ja sitten päästäänkin siihen, mistä ihan ensimmäisessä lauseessa jo puhuin: kiiltoon. Mä en ole ikinä elämässäni testannut yhtäkään shampoota tai hoitoainetta, joka olisi jättänyt samanlaisen upean ja oikeasti silminnähtävän kiillon hiuksiin kuin tämä kaksikko. Ja trust me, mä olen testannut pienen ikäni aikana melko monia shampoita ja hoitoaineita :D Nämä tuotteet lupaavat antaa hiuksille runsasta kiiltoa ja tällä kertaa kyseessä ei todellakaan ole pelkkä sanahelinä, sillä sitä kiiltoa todellakin piisaa. Jopa mun hiustenkuivaajan ja Miamin auringon kärventämät hiukset näyttivät todella elinvoimaisilta ja kiiltäviltä, kun olin hiukset käsitellyt näiden kahden kanssa. Tekisi mieli sanoa, että hiukset oikeasti säihkyvät, mutta ei niissä sentään mitään glitterhiukkasia pörrää, mutta ai vitsit millainen kiilto näistä hiuksiin jää! Ja mikä parasta - nämä molemmat antavat sitä kiiltoa eli hiukset ovat kyllä olleet ihan samannäköiset, vaikka olisin käyttänyt vain hoitoainetta tai shampoota. Eli kyse ei ole vain esimerkiksi hoitoaineen vaikutuksesta, kuten tällaisissa tuotteissa ehkä monesti on.


Mä olen yhä enemmän ja enemmän vakuuttunut siitä, että TIGI on mulle juuri se oikea merkki, kun puhutaan ihan tavallisista shampoista ja hoitoaineista. Eikä mun TIGI-fanitukseni rajoitu todellakaan pelkkiin hiustenhoitotuotteisiin, sillä TIGIltä löytyy ihan superihania muotoilutuotteitakin, joista yhtenä parhaimpana mainittakoon Bed Head Masterpiece hiuslakka, jota ilman en enää osaisi elää.

Onko Diamond Dreams shampoo tai hoitoaine teille tuttuja? Mikä ylipäätään on suhtautumisenne TIGIin, pidättekö vai ettekö pidä? :)

perjantai 18. marraskuuta 2016

A Few Random Things About My Trip To USA


Ajattelin näin alkavan viikonlopun kunniaksi tehdä postauksen pienistä yksittäisitä jutuista, joihin USA:n matkallani törmäsin, jotka koin tai jotka huomasin. Reissusta on aikaa jo pari kuukautta eikä mun ollut tarkoitus siitä sen kummemmin enää kirjoitella, mutta sainkin sitten inspiraation vielä tällaisen tekemiseen! Välillä on myös kiva pitää pientä taukoa kosmetiikkajutuista ja onneksi teistäkin monet ovat tykänneet näistä muunlaisistakin postauksista :) Postauksen kuvat ovat sekalaisia reissukuvia, joita ei ole täällä blogin puolella vielä nähty.


• Ihmiset ovat pääasiassa todella avuliaita. Mun jalka osui Nykissä kadulla olevan pyörän terävään jalkaan, joka sitten viilsi kauniin reilun 5 cm pituisen haavan mun jalkaani. Me oltiin juuri menossa musikaaliin eikä meillä todellakaan ollut aikaa lähteä hotellille puhdistamaan ja sitomaan sitä haavaa. Kadulla meidän ohi käveli nuori mies, joka kysyi tarvitsenko laastaria ja kun sanoin että kyllä kiitos, hän kaivoi taskustaan sellaisen. Se oli pieni, liian pieni peittämään koko haavaa, mutta ele oli oikeasti todella ihana ja siitä tuli hyvä mieli. Meiltä myös tultiin kysymään tarvitsemmeko apua, kun pähkäilimme kartta kädessä minne suuntaan meidän tulisi seuraavaksi lähteä :D Ja näitä samantyylisiä tilanteita oli useampia.


• Olimme Victoria's Secretillä shoppailemassa ja ulos astuessamme vastassa oli kasa luotiliiveihin puketuneita poliiseja rynnäkkökiväärit kädessä. Poliisit siis seisoivat siinä toisen uloskäynnin ulkopuolella, mutta syy tohon ei meille selvinnyt koskaan. Jenkeissä on selkeesti vähän eri meininki muutenkin tollasten juttujen kanssa, mutta kyllähän se pisti mietityttämään, että mitä ne poliisit siinä oikein teki.


• Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan oman pankkikortin saldon ihan päivittäin reissussa ollessa, mikäli sitä tulee käytettyä. Kortti voidaan niin helposti kopioida ja itse asiassa mun siskon Visa Electron kopioitiinkin tuolla jossain vaiheessa ja tililtä saatiin tehtyä yhteensä parin sadan euron ostokset ennen kuin kortti kuolletettiin. Tämä kortin kopioinut henkilö oli yrittänyt myös maksaa noin 300 euron ostoksia, mutta tilillä ei siinä vaiheessa onneksi ollut enää katetta. Kieltämättä sitä tuli itsekin aika paniikissa tarkkailtua omaa tiliä ton reissun jälkeen, mutta ei sieltä onneksi mitään koskaan lähtenyt.


• Kaikki jalankulkijat kävelevät punaisia päin. Tää on aika normaalia muuallakin päin maailmaa, mutta varsinkin Nykissä siihen kiinnitti huomiota, sillä niitä ihmisiä oli siellä niin valtaisa määrä. Liikenne nyt oli muutenkin Manhattanilla melkoisen kaoottista ja siellä tuntui niin jalankulkijoilla kuin autoillakin olevan tapana mennä silloin, kun vain pääsee. Tuli vain vähän hölmö olo välillä, kun me jäätiin kiltisti suojatielle odottelemaan valojen vaihtumista ja kaikki ympärillä olevat ihmiset painelivat kadun yli :D Miamissa toi oli helpompaa ihan senkin takia, että siellä liikennettä oli huomattavasti vähemmän ja oli helpompaa katsoa, tuleeko niitä autoja jostain suunnasta vai ei.


• Miami Beachin rantakadulla asusteli puskissa kasoittain toinen toistaan suloisempia kissoja. Mun sisko kävi monesti aamulenkillä siellä päin mun vielä nukkuessa, ja hän tuli maininneeksi näistä kisuista mulle. Mun oli totta kai pakko päästä myös näkemään niitä, joten suunnattiinkin sitten yhtenä iltana sinne rantakadulle bongaamaan kisuja ja voi että miten ihania ne oli! Olin siinä vaiheessa ollut melkein pari viikkoa erossa omista kissoista ja ikävä vain kasvoi, mutta olin silti ihan haltioissani nähdessäni niitä :D


• New Yorkissa tuli vastaan eräs kauppa, jota koristi kyltti, jossa luki isolla PUPPIES. Mä näin ton kyltin jo kaukaa ja lähelle päästyäni tajusin, että kyllä. Siellä kaupassa myytiin juuri nimenomaan niitä koiranpentuja. Pienet pennut makoilivat pienissä lasiterraarioissa ja mulle tuli niin paha mieli ne pikkuiset nähtyäni. Oonhan mä tiennyt, että jossain päin maailmaa tollanen on ihan normaalia, mutta jotenkin toi järkytti mua silti todella paljon. Teki mieli mennä pelastamaan ne kaikki pennut, mutta eipä tolle tilanteelle oikein siinä kohtaa voinut mitään.


• Kortilla maksaminen oli aina yhtä jännittävää, kun ikinä ei etukäteen voinut tietää mitä tulee vastaan. Sirulukijat ei ole siellä mitenkään turhan yleisiä ja monessa paikssa pyydettiin tai meinattiin pyytää silti vielä kuittiin allekirjoitus, vaikka olisi jo sen pin-koodin syöttänyt siihen korttimasiinaan. Monesti myyjä kyllä tajusi itse, että ai niin eihän tässä sitä allekirjoitusta tarvitakaan! Henkkareita kysyttiin silloin tällöin, lähinnä Sephorassa riippumatta täysin siitä, minkä arvoisia ostokset olivat. Siskoltani myös kysyttiin mun mielestä ehkä maailman tyhmin kysymys hänen maksaessaan kortilla, sillä myyjä tiedusteli onko kortissa oleva nimi siskoni nimi :D Kai tohon olisi kuka tahansa vastannut, että on, vaikka kyseessä olisi ollut kenen tahansa kortti. Sitä vartenhan ne niitä henkkareita pyysivät, että saattoivat verrata siinä olevaa nimeä kortin nimeen.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle! ♥

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

theBalm Pretty Smart Lip Glosses


Heips :) Tänään mun olisi tarkoitus kirjoitella postausta kaikista omistamistani theBalmin Pretty Smart -sarjan huulikiilloista. Sarjaan kuuluu yhteensä 11 huulikiiltoa ja omistan itse niistä 8. Mun on ollut jo pitkään tarkoitus tilata itselleni myös ne puuttuvat kolme huulikiiltoa, mutta en oo saanut aikaiseksi vieläkään tehdä sitä. Pretty Smart on kuitenkin sellainen huulikiiltosarja, josta haluan ehdottomasti kokoelmiini jokaisen sävyn. theBalmia ja samoin näitä huulikiiltoja myydään esimerkiksi Cocopandalla, jossa näiden alkuperäinen hinta on 15,00 €. Mutta kuten monet tietävät, Cocopandalla on aika usein tuotteet alennuksessa ja tätä postausta kirjoittaessani huulikiiltojen hinnat pyörivät siinä kymmenen euron kieppeillä. Jenkeissä tämän sarjan nimi ei ole Pretty Smart vaan Read My Lips, eli jos olette törmänneet theBalmin Read My Lips huulikiiltoihin jossain, on kyseessä täysin samat huulikiillot, mutta vain eri nimellä :)

Monet varmasti tietävätkin, etten mä niinkään välitä huulikiilloista, sillä mun kokemusteni mukaan ne tuntuvat huulilla erittäin tahmaisilta eivätkä yleensä ole kovin pitkäkestoisia. Nämä theBalmin huulikiillot tekevät poikkeuksen siinä, että ne tuntuvat huulilla harvinaisen miellyttäviltä ja myös pysyvät pitkään. En voi väittää, etteikö näillä olisi yhtään sellaista tahmaista tunnetta, mutta selkeästi vähemmän kuin valtaosalla muista testaamistani huulikiilloista. Pysyvyys on ihan huippuluokkaa huulikiilloiksi, ja koska suurin osa näistä on todella pigmenttisiä, säilyy se väri huulilla pitkään, vaikka itse kiilto kuluisikin pois vähän nopeammin.

Otin kaikista sävyistä myös swatch-kuvat huulilla ja niissä on käytetty pelkästään kyseisiä huulikiiltoja eikä huulia ole rajattu huultenrajauskynällä.


Aloitetaan esittely joukon kahdesta vaaleimmasta sävystä. Vasemmalta löytyy vaaleanpunainen, pääasiassa vain kiiltoa sisältävä sävy ZAAP! Kyseinen sävy on yksi niistä harvoista Pretty Smart huulikiilloista, joka sisältää myös pieniä kimallehippuja ja kuten sanottu, tässä ei ole väriä mitenkään kovinkaan paljon. Huulet saa tällä vaaleanpunaisiksi, mutta huulten oma väri kuultaa tämän kiillon läpi. Tykkään käyttää tätä sellaisina päivinä, kun en halua huulilleni kuin hieman väriä ja kiiltoa, mutta totta puhuen sellaiset päivät ovat nykyään aika vähissä eikä tämä ole viime aikoina päässyt mulla käyttöön. Sanoisinkin tämän olevan ehkä itselleni ennemminkin sävy, jota käytän keväällä ja kesällä.

Vieressä on vaaleanpunainen, hieman nuden sävyinen BAM!, joka on jo paljon runsaspigmenttisempi. Sävy peittää huulten oman värin täysin ja on todella kaunis perussävy, joka sopii todella monenlaisen silmämeikin kaveriksi. Mä tykkään kuitenkin käyttää ainakin tällä hetkellä hieman voimakkaampia sävyjä huulillani, joten tätä tulee käytettyä ahkerammin varmaan vasta kevään tullessa.


Vasemmanpuoleinen vaaleanruskea GRRR! on tämän kahdeksikon suosikkikiiltoni. Sävy on viileän ruskea tai oikeastaan tota voisi sanoa kylmän vaaleanruskeaksi nudeksi. Sävy on todella neutraali, mutta sävyeron huomaa huulilla kyllä selkeästi ja huulikiilto peittää huulten oman värin täysin. Tämä on sen puoleen mulle uniikki sävy, ettei multa löydy muita tämänsävyisiä huulimeikkejä ja oonkin miettinyt, pitäisikö mun ostaa jokin vastaava huulipuna itselleni.

Oikealla on ruskeansävyinen, kimallehippuja sisältävä sävy KA-BANG! Tämä sävy on itse asiassa ollut mulla käytössä melko vähän, sillä jotenkin en koe tätä ehkä ihan omaksi sävykseni, vaikka ruskean sävyisistä huulimeikeistä pidänkin. Tämä taittaa todella voimakkaasti pronssiin, mikä ehkä onkin ollut se "ongelma" omalla kohdallani. Muuten mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa, sävy näyttää huulilla kauniilta ja tässä on hyvä pigmentti. Tämä ei vaan ole päässyt omaan suosiooni.


Swatchit huulilla kaikista neljästä edellisestä sävystä. Kuten näkyy, ZAAP! ja BAM! ovat huulilla hyvinkin samansävyisiä ja tästä siis huomaa hyvin sen, ettei ZAAP! ole kovinkaan pigmenttinen, sillä hylsyissähän noi ovat selkeästi eri värisiä. GRRR! on tosiaan kylmän viileä vaaleanruskea nude ja pronssisesta KA-BANG!:sta löytyy sitä kimalletta.


Vasemmanpuoleinen BOOM! on tumma, luumunsävyyn taittava punaruskea sävy ja todella kaunis. Tässä on ehkä hieman huonompi pigmentti kuin suurimmassa osassa näistä huulikiilloista, mutta kyllä tälläkin saa peittävän lopputuloksen, jos tätä laittaa huulille riittävästi. Toivoisin kuitenkin ehkä hieman runsaampaa pigmenttiä tälle huulikiillolle, sillä sävy on muuten aivan upea.

Kirkkaan pinkki POW! oli kesällä todella kovassa käytössä mulla, sillä rakastan käyttää erilaisia kirkkaita pinkin ja fuksian sävyjä huulilla nimenomaan kesällä. Sävy on siis melko kirkas ja pomppaa huulilta esiin todella voimakkaasti, eli luonnollisempaa lopputulosta haluavalle en lähtisi tätä huulikiiltoa suosittelemaan. Tällä saa kuitenkin takuuvarmasti räiskyvän pinkit huulet ja väri myös kuluu huulilta pois todella kauniisti, mikä on ehdottoman tärkeää näin kirkkaiden sävyjen kanssa.


Vasemmalla oleva HUBBA HUBBA! oli yksi ensimmäisistä Pretty Smart huulikiilloistani ja rakastan tätä sävyä edelleen. Tämä on huulilla hyvin paljon samankaltainen kuin POW!, mutta selkeästi vähän tummemman ja syvemmän sävyinen. En välttämättä tarvitsisi näitä molempia kokoelmiini, mutta toisaalta sävyissä on kyllä ihan selkeä tummuusero. Joka tapauksessa molemmat ovat upeita kirkkaan pinkkejä sävyjä ja todella pigmenttisiä.

Vieressä oleva WOW! on sävyltään melko lämpimän punainen, mutta hyvin kirkas sellainen. Pigmenttiä riittää tässäkin yllinkyllin ja tämä onkin yksi suosikeistani näistä kaikista. Mä rakastan punaisia huulia, jopa räikeän punaisia, ja tämä huulikiilto on mukavaa vaihtelua huulipunille. Oon monesti myös lisännyt tätä kiiltoa punaisen huulipunan päälle ja lopputulos näyttää mun silmääni todella hyvältä. Tämä on toki myös yksi niistä sävyistä, joiden levityksen kanssa saa olla aika tarkkana, sillä sävy on sen verran silmiinpistävä, että huolimattomasti levitettynä lopputulos ei ole kovinkaan kaunis.


BOOM! näyttää tässä ehkä hieman todellisuutta vaaleammalta ja sävy on ehkä asteen tai pari tumemmpi. POW! ja HUBBA HUBBA! ovat molemmat kirkkaan pinkkejä, toinen vain hieman vaaleampi kuin toinen ja WOW! upea kirkkaan punainen sävy.

Oletteko te testanneet näitä Pretty Smart huulikiiltoja? Mikä on suosikkinne tai mikä tämän postauksen kuvien perusteella vaikuttaa teistä kauneimmalta sävyltä? :)

maanantai 14. marraskuuta 2016

Nude By Nature Translucent Loose Finishing Powder


Tilasin itselleni toukokuussa feeluniquelta tämän Nude By Naturen Translucent Loose Finishing Powderin ja elokuun lopulla se loppui. Ostin tilalle Lumenen irtopuuterin, joka ei kuitenkaan enää tuntunut yhtään hyvältä eikä mun tehnyt mieli käyttää sitä enää sen jälkeen, kun olin päässyt käsiksi Nude By Naturen irtopuuteriin. Palattuani kotiin Jenkeistä laitoinkin aika nopeasti tilaukseen uuden purkin tätä ihanaa irtopuuteria ja ai että miten onnellinen olin, kun vihdoin sain uuden purnukan itselleni!

Mä en kovin mielelläni enää käytä muita kuin näitä translucent puutereita, joiden siis pitäisi sopia kaikille ihonsävyille. Mulle riittää jo se, että saan kaupassa tuskastella, jotta löydän itselleni oikeansävyisen meikkivoiteen enkä halua jatkaa samaa enää puuterin kanssa. Lisäksi mä en koe edes tarvetta sille, että puuterilla saisi minkäänlaista lisäpeittoa iholle, sillä mä käytän itse puuteria tasan siksi, että se kiinnittää allaolevan meikkipohjan ja estää ihon kiiltelyn.


Tämä Nude By Naturen irtopuuteri on omalle iholleni ihan täydellinen: puuteri kiinnittää meikin täydellisesti, estää ihon kiiltelyn, ei kuivata ihoa ja saa ihon tuntumaan todella pehmeältä. Lisäksi pidin tätä melko riittoisana ja tuota Lumenen vastaavaa olen saanut tunkea naamalleni varmaan melkein kaksi kertaa yhtä paljon, jotta olen ollut lopputulokseen tyytyväinen.

Puuterirasia on mielestäni hurjan kaunis ja myös annostelu toimii mielestäni erittäin hyvin. Purkki ja kansi on suunniteltu siten, ettei puuteria juurikaan pääse siirtymään sieltä pohjalta ylöspäin kannen ollessa kiinni, vaikka koko purkki olisi väärinpäin. Olen käyttänyt tätä puuteria joko puuterisiveltimen tai -vipan kanssa ja molempien kanssa käytettynä lopputuloksena on sama silkkisen pehmeä iho. Sivellin toki hieman levittää puuteria ympäri tuota rasiaa, mutta puuteri on myös helppo napata purnukasta siveltimeen.


Puuteria saa tilattua ainakin feeluniquelta, jossa tämä maksaa noin 28 euroa. Kalliimpi tämä siis on kuin Lumenen tai aiemmin käyttämäni Lily Lolon irtopuuteri, mutta on tämä mielestäni myös selkeästi noita kahta parempi. Vinkatkaa ihmeessä oma suosikki-irtopuuterinne! Mieluusti testailisin jotain uuttakin, vaikka tähän olenkin enemmän kuin tyytyväinen :)

Mikä on teidän suosikkipuuterinne? Joko irto-, kivi- tai miksei vaikka meikkipuuteri? :)

perjantai 11. marraskuuta 2016

The Body Shop Frosted Berries


Monet ovatkin varmasti jo tietoisia siitä, että The Body Shop on lanseerannut kolme uutta jouluista kausituoksua, jotka ovat Vanilla Chai, Frosted Berries ja Spiced Apple. Mä kävin jokin aika sitten tuoksuttelemassa näitä uutuuksia ihan TBS:n liikkeessä ja jälleen kerran yllätyin itse siitä, mikä näistä osoittautui mulle mieluisimmaksi. Viime vuonna ihastuin kaikkein eniten makeaan Glazed Apple -sarjaan ja jotenkin oletin, että tänä vuonna oltaisiin jatkettu samalla omenalinjalla ja Spiced Apple olisi ollut suosikkini. Ihan hyvältä ne tuotteet tuoksuivatkin, mutta ehkä vähän turhan mausteisilta omaan makuuni. Vanilla Chai oli myös ihan miellyttävän tuoksuinen sarja, mutta Frosted Berries oli se, johon ihastuin ihan täysin.

Frosted Berries tuoksuu hyvin makean marjaiselta ja tuotteet sisältävät karpalon lisäksi vaniljaa, valkoisia kukkia sekä praliinia. Frosted Berries muistuttaa kyllä etäisesti viime vuoden Frosted Cranberry kausituoksua, mutta on selkeästi edeltäjäänsä makeampi. Tilasin lopulta TBS:n verkkokaupasta itselleni testiin sarjan suihkugeelin, kaksi kappaletta käsivoiteita sekä vartalovoiteen, jotka esittelen vielä tarkemmin teille.


Hyvin meni taas tämä mun suihkugeeliostolakkoni. Puhumattakaan siis ostolakosta ylipäätään, mutta mullahan on ollut itseni kanssa sopimus olla ostamatta yhtä ainutta suihkugeeliä tämän vuoden puolella. Mutta kai tämän voi hyväksyä, kun kyseessä kerran on kausituoksu, joka poistuu jossain vaiheessa myynnistä..? TBS:n suihkugeelit ovat ehdottomasti suosikkejani ja rakastuin välittömästi myös tähän Frosted Berries Shower Geliin. Koostumus oli sellaista hieman jämäkkää geeliä ja marjaisan makea tuoksu oli haistettavissa iholta vielä pitkään suihkun jälkeenkin. Tällä hetkellä mulla on käytössä vielä hieman syksyisemmät suihkugeelit TBS:ltä, mutta tämä pääsee ehdottomasti parempaan käyttöön, kunhan päästään vähän pitemmlle tässä talvessa. Mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa tästä suihkugeelistä. 250 ml kokoinen suihkugeeli maksoi 8,70 €.


Frosted Berries Hand Creameja myydään pienessä 30 ml koossa ja ostin näitä itselleni kaksi kappaletta. Mulla on vielä viime vuodelta jäljellä pari tuubia TBS:n pienikokoisia käsivoiteita, mutta koska mun ihoni on talvella aivan rutikuiva, uusille käsivoiteille on aina tarvetta. Nämä ovat aika lailla täysin samaa laatua kuin muutkin TBS:n käsivoiteet - suhteellisen kevyitä ja nopeasti imeytyviä, mutta silti käsien ihoa hyvin kosteuttavia. Eivät nämä kuitenkaan mitään superkosteuttavia ole, joten pelkästään näiden kanssa en pärjäisi. Tykkään kuitenkin kantaa näitä minituubeja mukana laukussa, sillä nämä ovat näppärän kokoisia. Tuoksu jää suhteellisen pitkäksi aikaa käsiin, mikä on tietysti vain hyvä asia, kun tuoksu on itselleen mieluinen. Maksoin näistä 5,00 €/kpl.


Ostin testiin vielä tämän Frosted Berries Softening Body Gel-Lotionin ja itse asiassa tämä on ensimmäinen tämäntyylinen vartalovoiteeni The Body Shopilta. Multa löytyy pari kappaletta vartalosorbetteja sekä monia vartalovoita, joten oli ihan mielenkiintoista päästä testaamaan vähän erityyppistä vartalovoidetta. Koostumukseltaan tämä voide on mun mielestä sellaista "keskipaksua", eli ei siis verrattavissa paksuihin vartalovoihin, mutta ei myöskään mitään ihan litkua. Voide imeytyy ihoon hyvin nopeasti ja jättää jälkeensä ihanan tuoksun. Tykästyin tähän välittömästi ja täytyy ehdottomasti jatkossakin pitää mielessä nämä TBS:n hieman kevyemmät vartalovoiteet. 250 ml pullo maksoi 15,00 €.

Mikä TBS:n uutuustuoksuista on eniten teidän mieleenne, vai ovatko nämä uutuudet vielä tuoksuttelematta? :)