maanantai 2. tammikuuta 2017

Joulukuun loppuneet


Loppuneiden kosmetiikkatuotteiden esittelypostauksen aika taas jälleen! Mähän tein viime kuussa hyvin pitkän tauon jälkeen taas tällaisen ja nyt oikeastaan olin aika innollakin väsäämässä tätä seuraavaa postausta. Mitenkään turhan paljon mulla ei näitä loppuneita nyt joulukuussakaan kertynyt, mutta toisaalta pääasia kai on, että jonkin verran kuitenkin loppuu, että saa varastoja tyhjennettyä ja sen myötä joskus taas ostaa uusia tuotteita tilalle ;)


The Body Shop Shea Body Butter. Aivan ihana ja paksu vartalovoi, joka tuntui oikein sulavan iholle. Voide kosteutti ihoa todella tehokkaasti ja jätti sen kuivuttuaan sekä miellyttävän pehmeäksi että ihanan tuoksuiseksi. Shea- eli karitevoin tuoksu on ihanan mieto ja jotenkin myös rauhoittava mun mielestäni. Jatkoon.

The Body Shop Glazed Apple Body Butter. TBS:n vartalovoit on kaikki ihanan paksuja ja kosteuttavia eikä tämä ollut mikään poikkeus. Lisäksi tämä on ihan uskomattoman herkullisen tuoksuinen! Ehdottomasti yksi suosikeistani ja onneksi multa löytyy tätä vielä täysikokoinen purnukka. Jatkoon muuten, mutta tätä ei enää ainakaan tähän hätään ole myynnissä :/


Ziaja Goat's Milk Hand & Nail Cream*. Hyvä, kosteuttava käsivoide, joka jätti ihon samettisen pehmeiksi. En ole tainnut testata yhtäkään toista käsivoidetta, josta jäisi käsiin näin miellyttävä tunne ja rakastuin tähän ehkä juuri sen pehmeydentunteen vuoksi niin täysin. Ehdottomasti aion ostaa uudelleenkin eli jatkoon.

The Body Shop Strawberry Hand Cream. Rakastan näitä TBS:n käsivoiteita ja vaikka mä en normaalisti pahemmin välitä mansikantuoksuisesta kosmetiikasta, tämä tuoksui aivan ihanalle. Koen, että monesti mansikan tuoksu on kosmetiikassa todella keinotekoinen ja liian äitelä, mutta tämän käsivoiteen tuoksusta pidin ja paljon. Ehdottomasti jatkoon.


Balmain Moisturizing Shampoo. Pesuteho tällä oli ihan ok, mutta ei mielestäni riittävän hyvä tämän hintaiselle shampoolle. En myöskään pahemmin välitä näistä Balmainin hiustenhoitotuotteiden tuoksusta, joten senkin takia täytyy sanoa, että ei jatkoon.

Balmain Moisturizing Conditioner. Edellä olevan shampoon kanssa samaan sarjaan kuuluva hoitoaine oli mun mieleeni. Tämä oli melko hoitava ja tosiaan hyvin kosteuttava hoitoaine. Ei paras mahdollinen, mutta käytin tätä oikein mielelläni. En kuitenkaan ostaisi uudestaan eli ei jatkoon.


Batiste Floral Dry Shampoo. Tämä ei itse asiassa loppunut, mutta toi pullo alkoi yhtäkkiä syytää sitä kuivashampoomassaa ulos joka suunnasta, joten eipä tota enää valitettavasti voi käyttää. Tällaiset vialliset pullot ärsyttää ja harmittaa, mutta eihän sitä valitettavasti päälle päin voi tietää onko tuote viallinen vai ei. Tuoksu tässä oli aivan ihana, joten toivottavasti saan tätä pian itselleni uuden pullon. Jatkoon siis ehdottomasti.

Palmolive Smooth Delight - suihkusaippua. Tämä tuli lokakuun LivBoxista ja suihkusaippuana tää oli ihan hyvä. Tuoksu oli miellyttävä ja tämä myös vaahtosi ihan kivasti. En kuitenkaan ostaisi tätä itse täysikokoisena, sillä Palmolive ei ole eläinkokeeton.


Herbina Moisture Balance puhdistusvaahto. Hyvä putsari, jolla saa kivasti poistettua kasvoilta meikit. Ei kuivata ihoa yhtään ja tuotetta on ollut kaikinpuolin todella miellyttävä käyttää. Iso plussa myös tämän riittoisuudesta! Aion ostaa uudestaankin eli jatkoon.

Ziaja Eye Make-Up Remover. Ostin tämän kokeilumielessä ja toivoin, että tämä vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettu putsari poistaisi silmämeikit tehokkaasti, mutta olisi samalla iholle hellävarainen. Ja tämä oli sitä kaikkea. En ole vielä kertaakaan tuntenut minkäänlaista silmien tai ihon kirvelyä tätä käytettyäni, joten kyllä - mä olen  vihdoin löytänyt itselleni toimivan silmämeikinpoistoaineen Garnierin tilalle! Jatkoon todellakin.


Pixi Glow Tonic Exfoliating Toner. Sain tämän kasvoveden LF:n joulukalenterista ja aika nopeasti tämä tuli käytettyä pois. Kasvovesi aiheutti aluksi mun iholla aika voimakastakin pistelyä ja kiristyksen tunnetta, mutta kun pullo alkoi vedellä viimeisiään, se oli vähentynyt jo huomattavasti. En kuitenkaan ostaisi tätä täysikokoisena, sillä mulla on ihan täydellinen kasvovesi Mádaralta. Ei siis jatkoon.

Shiseido Translucent Pressed Powder. Mua harmittaa ihan kamalasti, että tämä puuteri on loppu, sillä tämä oli mun iholleni ihan täydellinen. Vielä enemmän mua harmittaa, ettei Shiseido ole eläinkokeeton, enkä siis sen takia tätä aio enää ostaa. Hyvä puuteri, joka kiinnitti meikin täydellisesti. Ei kuitenkaan enää jatkoon tuon eläinkokeettomuuden takia.

*Tuote saatu blogin kautta

Semmoinen pieni kasa loppuneita joulukuussa :) Oletteko käyttäneet näitä tuotteita?

4 kommenttia:

  1. Mulla on just nyt käytössä nuo Balmainin kosteuttavat hiustenpesuaineet ☺ Itse tykkään sekä tuoksusta että koostumuksista ja pesutuloksesta, hoitoaine on ihanan jankkia 😀 Ostaisin mieluusti lisää, mutta pitää käyttää hiustuotevarastoa loppuun, vuoroa odottavia tuotteita on varmaan koko kuluvaksi vuodeksi 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tää on taas hyvä esimerkki siitä, miten joku tuote sopii täydellisesti toiselle ja toinen ei pahemmin välitä :D Hoitoaine on kyllä ihanan kosteuttavaa ja tosi paksua koostumukseltaan! <3 Joo mulla vähän sama, noita hiusputeleita löytyy ihan kiitettävä määrä varastoista, mutta jostain syystä koko ajan tekisi mieli hankkia niitä lisää :D

      Poista
  2. Mun pitäisi testata tuota Herbinan puhdistusvaahtoa! Oon nyt käyttänyt Andaloun aivan ihanaa puhdistusvaahtoa, mutta onhan sen tilaaminen jenkeistä asti aika vaivailloista, varsinkin kun tuollainen kuluu suhteellisen nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin sitten taas vastaavasti päästä testaamaan tota Andaloun putsaria :) Osta ihmeessä toi Herbinan putsari testiin, se ei onneksi oo pahan hintainenkaan, jos et sattuisikaan siitä pitämään!

      Poista

Kiitos kommentista!