keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Helmikuun suosikkituotteet


Tänään on maaliskuun ensimmäinen päivä, mikä tarkoittaa että on taas aika katsastaa mun helmikuun kosmetiikkasuosikkini. Mä käytin kuluneen kuukauden aikana tosi huonosti kosmetiikkaa. Tai oon totta kai käyttänyt erilaisia tuotteita, mutta koska tammikuisen muuton jälkeen mulla oli vielä viime viikon loppupuolelle asti suurin osa kosmetiikasta ihan väärässä paikkaa ja tavallaan mun "ulottumattomissa", käytin tosi paljon vaan joitain tiettyjä tuotteita. Toi ei niinkään näy tässä suosikit postauksessa, mutta piakkoin tulevassa loppuneet postauksessa sitten kyllä. Nyt mulla alkaa onneksi jo pikkuhiljaa olla kaikki hyllyt seinillä ja oon saanut mun meikkaus- ja kampauspisteeseen kaikki purkit ja putelit suunnilleen omille paikoilleen! Yllä näette mitkä tuotteet valikoituivat helmikuussa suosikeiksini :)


Mikäli en nyt ihan väärin muista, en ole täällä blogissa aiemmin maininnutkaan tästä I Love...:n Minty Choco Chip Revitalizing Shower Gelistä. Mulla on kuitenkin tää ollut jo jonkin aikaa, varmaan viime syksystä ja vasta ihan hiljattain oon tähän kunnolla ihastunut. Syynä siihen on ehkä se, että aiemmin tää on majaillut jossain kylppärin perukoilla enkä oo tätä pystynyt suihkussa siis käyttämään. Nyt on tilanne kuitenkin korjattu ja ai että miten hyvältä tää tuoksuu! Tämä on niin selkeä minttusuklaa kuin olla voi. Ei yhtään liian keinotekoisen tai esanssisen tuoksuinen vaan ihan täydellinen. Tykkään muutenkin I Love...:n suihkugeeleistä, mutta osa niistä tuoksuu mun mielestäni juurikin hieman keinotekoisilta, mutta tällä suihkugeelillä ei ole sellaista ongelmaa. Tämä ei ole paras mahdollinen vaahtoamaan, mutta tuoksu korvaa onneksi senkin pienen puutteen.


NARS Multi-Protect Primer on ollut mulla oikeastaan päivittäisessä käytössä sen jälkeen, kun Sephorasta sain tämän itselleni tilattua. Kyseessä on siis meikinpohjustusvoide ja tämä lupaa sekä kosteuttaa että imeä iholta pois ylimääräistä öljyä. Tää ei ole missään nimessä paras testaamani primer ja pidän enemmän Too Facedin primereista, mutta tämäkin on hoitanut tehtävänsä oikein mallikkaasti. Tarvitsen ehkä itse primerin, joka peittäisi paremmin laajentuneita ihohuokosia, mutta ero meikkipohjassa on ihan selkeä, jos olen käyttänyt tätä tai jättänyt käyttämättä. Sen todella huomaa ja varsinkin nyt talvella mun kuivalle iholle tekee ihan hyvää käyttää tällaista kosteuttava primeria. Hyvä tuote ja ansaitsee kyllä paikkansa suosikeissani, vaikkei tämä henkilökohtainen primersuosikkini olekaan :)


Meikkilinjalla jatketaan, mutta selkeästi edullisemmalla! Tätä H&M:n Dipliner Inkiä kehuin jo postauksessani 10 vinkkiä kissarajauksiin ja kehuja tämä nestemäinen eyeliner ansaitsee vielä enemmänkin. Tämä on siis vedenkestävä dipliner ja ihan täydellinen sellainen. Yhdellä vedolla saa täysin pikimustan rajausjäljen ja myös pysyvyys on tällä erittäin hyvä. Mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa, sillä tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen tuote. Sain tämän jo joskus lokakuussa ja siitä lähtien tämä on ollut hyvin ahkerassa käytössä eli tuolla purkissa myös riittää sitä väriä. Vertailun vuoksi voisin mainita, että H&M:n Aqua Liquid Liner taas on ihan eri luokkaa eikä väriä meinaa millään tarttua luomille. Laatueroja merkin eyelinereissa on siis ihan selkeästi, mutta jos etsitte oikeasti hyvää ja edullista luomiväriä, suosittelen erittäin lämpimästi juuri tätä H&M:n Dipliner Inkiä! Tämä maksoi 5,99 € eli tuote oli todella edullinen.


Enhän mä mitenkään voinut jättää tätä The Body Shopin uutta Almond Milk & Honey sarjaa mainitsematta tässä postauksessa. Sarjan tuotteet tuoksuvat niin ihanalle ja tämä Soothing & Restoring Body Lotion ansaitsee erityismaininnan, sillä mun ihoni on tällä hetkellä todella, todella huonossa kunnossa, mutta oon silti pystynyt hyvin käyttämään tätä voidetta. Huonolla kunnolla meinaan nyt siis ihan atooppista ihottumaa, jota mulla on lähinnä jaloissa ja käsissä. En mä niille ihottuma-alueille tätä vartalovoidetta ole laittanut, mutta muualle kyllä eikä tämä ole aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita mun iholla toisin kuin niin monet muut vartalovoiteet, myös The Body Shopin. Huumaavan hyvän tuoksun lisäksi tämä on siis myös oikeasti toimiva herkälle, kuivalle ja hieman ongelmaiselle iholle.


Sain tämän Lumene Lähde Ravitsevan 24 H Kosteusbalsamin tammikuun Bette Boxista ja tykästyin tähän ihan kunnolla helmikuun aikana. Mulla ei ole näistä Lumenen uudistuneista tuotteista kokemusta juuri lainkaan, mutta tämä kasvovoide on toiminut mulla todella hyvin. Oon käyttänyt tätä pääasiassa yövoiteena, sillä päivävoiteeksi tämä on mulle liian paksu ja hitaasti imeytyvä. Tämä on kosteutustehoiltaan mun mielestä sellaista keskiluokkaa - ei parhaimpien yövoiteiden tasoa, mutta selkeästi perus päivävoiteita kosteuttavampi ja paksumpi. Mulla on saattanut olla pienenpieni asennevamma koko tätä Lumenen uudistusta vastaan, sillä mua ärsyttää suunnattomasti että mun suosikkiseerumini hinta nousi uudistusten myötä kymmenellä eurolla, mutta tämän tuotteen testaaminen on sentään jo parantanut mun fiiliksiäni Lumenea kohtaan. Tykkään myös tämän kasvovoiteen raikkaasta tuoksusta.


Ja vielä viimeisenä postauksen kolmas meikkituote - NYX Ombre Blush sävyssä Mauve Me. Bongasin tämän ombreposkipunan blogista jos toisestakin ennen kuin päädyin tämän itse tilaamaan ja täähän oli kuin olikin rakkautta ensisilmäyksellä. En itse edes osaa käyttää tällaista poskipunaa oikeasti ombretyyliin ja sipaisenkin siveltimellä aina molempia sävyjä, mutta lopputulos on poskilla uskomattoman kaunis. Sekä vaaleampi että tummempi sävy ovat kauniita ja vaikka tuo vaalea sävy yksinään ei mulla ainakaan toimi, yhdessä noilla saa todella upean sävyn poskille. Tällä saa hyvin luonnollisen lopputuloksen, mutta halutessaan kerrostamalla ja lisäämällä tuota tummempaa sävyä, poskipunasta saa melko voimakkaankin. Tämä on ehdottomasti mun yksi tämän vuoden käytetyimmistä poskipunista, ellei jopa käytetyin! Mun tekisi mieli hankkia enemmänkin näitä NYXin Ombre Blusheja, mutta toistaiseksi en salli itselleni enää yhtään uutta poskipunaa, olivat ne sitten kuinka hyviä tai kauniita tahansa :)

Ihanaa maaliskuun alkua kaikille ♥ Mulla on tänään viimeinen armonpäivä, kun oon vielä 23-vuotias. Huomenna mittariin kilahtaakin jo 24 vuotta ja jokavuotinen ikäkriisi puskee päälle :D

Oletteko te mahdollisesti tykästyneet samoihin tuotteisiin kuin minä? :)

22 kommenttia:

  1. Mauve Me löytyy meikkikokoelmasta ja on tosi nätti, mutten muista ikinä käyttää sitä. :')
    Tuo The Body Shopin uus sarja kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kesti hetken aikaa, että muistin ton olemassaolon, mutta nyt se on ollut taas pitkään melkeen päivittäin käytössä :) Käy ihmeessä tutustumassa tohon sarjaan, mä ainakin ihastuin tohon ihan täysin<3

      Poista
  2. Tykkään tuosta I Love Cosmeticsin ohuemmasta mallista paljon enemmän kuin niistä pyöreämmistä. Tuleekohan tuo kaikkiin jossain vaiheessa? Ne pyöreät ei oikein sovi suihkun hyllyllekään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tollaset on kieltämättä paljon kätevämpiä kuin pyöreät suihkugeelituubit :D Varsinkin kun I Love...:n suihkugeelit on monesti vielä ihan valtavan kokoisia. Toivottavasti muidenkin malli muuttuisi pyöreästä neliskulmaiseksi :)

      Poista
  3. Hitto,onks meillä sit sama synttäripäivä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei yhtään hullumpi päivä syntyä ;D Paljon onnea! ♥

      Poista
  4. En itseasiassa ole kokeillut yhtäkään näistä tuotteista :D Vaikka minttusuklaasta paljon pidänkin, en jotenkaan tykkää ajatuksesta sen tuoksuisesta vartalovoiteesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en välttämättä minttusuklaan tuoksuista vartalovoidetta haluaisi, mutta toi suihkugeeli on niiin ihanaa mun mielestä<3 :D

      Poista
  5. Almond Milk & Honey on ihanan tuoksuinen sarja.

    VastaaPoista
  6. Toi suihkugeeli on niin ihanan tuoksuinen, multa löytyy sitä jättipullo <3 rakastan muutenkin I love...tuotteita, aina voisi olla ostamassa uusia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tuoksuu kyllä niin hyvältä<3 Jep sama täällä ja ne on vielä niin superhalpojakin! :D

      Poista
  7. Kivoja helmikuun suosikeita täällä! Minttusuklaa nams kuulostaa syötävän hyvältä. Mä en vieläkään oon nuuskinut tuota uutta TBS:n sarjaa, ainakaan rasvoja tuskin tulen siltä ostamaan kun mulla on fiilis että se on mulle kumminkin liian rasvainen jos se on kuivalle ja herkälle iholle tarkoitettu:D Mahtavaa että se toimii vähän vaikeamman ihonkin kanssa ja on hyvä sulle! Toisaalta tuon suihkuvoide olisi ehken enempi se juttu mitä haluaisin lähteä kokeilemaan, etenkin tulevalle reissulle se voisi olla ihan nappiostos, pistänpä korvan taa 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi toi ei oo mikään limited edition sarja, niin ehdit taatusti käydä tuoksuttelemassa noita ;D Vartalovoista en tiedä, mutta tää vartalovoide ei mun mielestä oo mitenkään älyttömän paksua :D Tosin jos oikein muistan niin sä et oikein tykkää käyttää juurikin vartalovoita, kun ne on niin paksuja? Ja hei sarja on täynnä onneksi muitakin ihania tuotteita, joten vartalovoiteet voikin jättää hyllylle :)

      Poista
  8. Minttusuklaasuihkugeeli on ihanaa! Mun pulloni alkaa olla jo lopuillaan. Pitäisikin ostaa sitä varastoon, jos vaikka keksivät lopettaa sen valmistamisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Mä ajattelin myös hankkia uuden pullon tota heti, kun saan tän nykyisen tyhjentymään. Toi tuoksuu vaan niin herkulliselle<3

      Poista
  9. Hyvää syntymäpäivää Linda! :)

    VastaaPoista
  10. Mulla on myös vähän asennevamma Lumenea ja sen uudistusta kohtaan :D Ne hinnat nousivat oikeasti jo kohtuuttoman paljon ja oon aika varma, että monet kuluttajat vaihtavat kosmetiikkansa edullisempaan. En mä ainakaan halua maksaa yli kahtakymppiä marketti-ihonhoitotuotteista. Nuo hinnat alkavat olla samaa tasoa kuin TBS:llä ja TBS on sentään Leaping Bunny -sertifikoitu merkki, joten kyllä multa jää Lumenet jatkossa ostamatta :D

    Hyvää syntymäpäivää! <3 Mulla on vielä kolme kuukautta jäljellä 24 ikävuotta. Oon tähän mennessä välttynyt ikäkriiseilyltä, mutta nyt mittariin tuleva 25 kyllä hirvittää!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä sun kanssa. Toki mä ymmärrän, että ne uudistuksetkin maksavat ja brändäys on tärkeää ja tuotteiden hinta varmasti kertoo myös jotain siitä tuotteen laadusta. Mutta jos niitä tuotteita ei oikeesti oo menty juurikaan muokkaamaan niin harmittaa, että siihen hintalappuun on kuitenkin lätkästy se kymppi lisää. Jep TBS:n tuotteita mieluummin ostan itsekin jatkossa kuin Lumenea :)

      Kiitos<3 :) Haha joo mullekin on sanottu, että oota vaan kun se 25 vuotta tulee täyteen niin siinä vaiheessa alkaa jo 30 kriisi :D

      Poista
  11. Oii, minttusuklaa suihkugeeli kuulostaa tosi hyvältä! :) Varmasti ihanan tuoksuinen <3 Ja kiva, että H&M:ltä löytyy noin hyvä eyeliner ja noin edullisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ihanan tuoksuista toi onkin<3 Joo mä yllätyin nii positiivisesti tosta eyelinerista :) Ihan mahtava ja toimii hurjan hyvin!

      Poista

Kiitos kommentista!