maanantai 30. huhtikuuta 2018

Loppuneet Kosmetiikkatuotteet | Maaliskuu & Huhtikuu


Taas olisi aika kurkistaa kahden edellisen kuukauden loppuneisiin kosmetiikkatuotteisiin! Musta tuntuu, että heti kun mä päätin venyttää näiden postausten välit tähän kahteen kuukauteen, mulla on alkanut loppua jo yhden kuukauden aikana suhteellisen iso määrä kosmetiikkaa. Tällä voi toki olla jokin yhteys myös siihen, että oon viime aikoina ostellut paljon aiempaa vähemmän uutta kosmetiikkaa, mistä johtuen ne vanhat tulee oikeasti joskus käytettyä loppuun. Se taas näkyy totta kai sitten näissä loppuneiden määrissä :) Meikkejä loppui taas tosi kiva määrä ja siitä oon erittäin iloinen!

*Tuote saatu blogin kautta

Meikit:


essence liquid ink waterproof eyeliner. Todella hyvä vedenkestävä eyeliner ja yksi suosikeistani. Iso suti on ainut miinuspuoli tässä, mutta senkin käyttöön kyllä tottuu nopeasti. Kovin ohuita rajauksia tällä ei saa tehtyä, mutta rajausjälki pysyy paikoillaan taatusti koko päivän ja jälki on pikimustaa. Jatkoon.

Too Faced Shadow Insurance Eye Shadow Primer. Tää ei itse asiassa vielä loppunut, mutta koostumus on muuttunut jo sen verran, että päätin laittaa tämän menemään. Hyvä silmämeikinpohjustusvoide, joka piti meikin paikoillaan koko päivän ja teki luomiväreistä myös intensiivisemmät. Voisin ostaa uudestaan eli jatkoon.

NYX Photo-Loving Primer. Meikinpohjustusvoide, joka jätti ihon sileäksi ja samettisen tuntuiseksi. Primerin pitäisi häivyttää laajentuneita ihohuokosia, mutta sitä en ole huomannut tämän juuri tekevän. Se sileä ja samettinen pinta iholla on kuitenkin mulle mieluinen, sillä sen päälle on helppo levittää meikkivoide. Pidin tästä ja ostan varmasti uudemmankin kerran eli jatkoon.

IsaDora Insane Volume Lash Styler. Ripsiväri, jolla saa hyvin vaivattomasti todella näyttävät ja tuuheat ripset. Jonkin verran sai varoa, ettei tämä vedä ripsiä paakkuun, mutta lopputulokseen olin yleensä aina oikein tyytyväinen. Valitettavasti tämä suttaantui aina välillä alaluomelle, minkä takia en lähtisi tätä ostamaan enää uudestaan. Muuten tässä ei ollut mitään vikaa, mutta sen satunnaisen suttaamisen takia ei jatkoon.


Catrice 24H Made To Stay Make Up. Ihan huippuhyvä meikkivoide, joka jättää iholle kauniin mattapinnan. Pysyvyys on hyvä, meikkivoide levittyy helposti sekä siveltimen että meikkisienen kanssa ja kaiken kaikkiaan tämä on yksi suosikkimeikkivoiteistani tällä hetkellä. Uuden pullon olen jo ostanut, joten jatkoon menee.

IsaDora Perfect Loose Powder. Oikein hyvä irtopuuteri, joka kiinnitti meikin helposti ja pienellä määrällä. Purkki on hieman epäkäytännöllinen, mutta muuten itse puuterissa ei ole mitään vikaa. Oon tällä hetkellä tykästynyt RCMA:n irtopuuteriin, joka on selkeästi tätä IsaDoraa edullisempi vaihtoehto, mutta hätätilassa nappaisin varmasti kaupasta mukaani juuri tämän IsaDoran puuterin. Jatkoon siis siltä osin.

Nude by Nature Translucent Loose Finishing Powder. Todella hyvä irtopuuteri, jonka yksi parhaimmista puolista on rasia. Tän kanssa ei ole pelkoa, että puuterin kansi täyttyisi puuterilla, vaikka rasia olisi miten päin tahansa. Muutenkin puuteri toimii mun kasvoilla todella hyvin, mutta koska RCMA:n puuterit ovat huomattavasti edullisempia, en usko että tulen tätä enää ostamaan.

Hiustuotteet:


TIGI Bed Head Elasticate Strengthening Shampoo. Taattua TIGI-laatua tämäkin shampoo, eli yhdellä pesukerralla sai hiuksista täysin puhtaat. Mun poikaystävä itse asiassa tykästyi tähän täysin ja käyttikin tätä varmasti enemmän kuin mä, sillä tämä shampoo teki kuulemma hänen hiuksistaan paremman tuntuiset kuin mikään muu. Tottahan se oli, että jokin tässä shampoossa vaikutti myös miehen hiuspohjan kuntoon ja lupasinkin hankkia tätä hänelle lisää. Itse en aio tätä enää käyttää, sillä TIGI ei ole cruelty free. Poikaystävän osalta kuitenkin jatkoon!

Four Reasons Repair Conditioner. Hiuksia rakennepaikkaava ja vahvistava hoitoaine, joka toimi omissa hiuksissani hyvin. Hiukset olivat pehmeät ja hoidetun tuntuiset tämän käytön jälkeen eikä mulla ei ole tästä mitään huonoa sanottavaa. Jatkoon menee.

Batiste Dry Shampoo Pink Pineapple* & Fresh. Rakastan näitä Batisten kuivashampoita ja tuo Pink Pineapple nousi hetkessä yhdeksi uudeksi suosikikseni. Aivan ihana makea hedelmäinen tuoksu! Fresh taas on käytössä työpäivisin sen miedon tuoksun vuoksi. Jatkoon menee, vaikka nämä brändi ei olekaan cruelty free.

Biozell Color Mask Silver. Hopeinen sävyte, jota käytin monesti sen jälkeen, kun olin ensin pessyt hiukset hopeashampoolla. Tämä antoi kivasti pientä hopeaa lisäsävyä hiuksiin, mutta hoitoteho tällä ei valitettavasti ollut kovinkaan hyvä. Käytinkin tätä yhdessä jonkin tehohoidon tai hiusnaamion kanssa, sillä varsinkin Fudgen hopeashampoon käytön jälkeen hiuksiin on pakko saada kunnon tehotuotteet. Ei jatkoon.


Paul Mitchell Super Skinny Serum. Maailman paras hiusseerumi ja täydellinen tuote latvojen silottamiseen ja pehmentämiseen. En näe mitään syytä käyttää enää yhtäkään toista vastaavaa tuotetta, sillä tässä on kaikki kohdallaan. Edullisin mahdollinen tämä ei ole, mutta tääkin pullo riitti mulla yli vuoden. Seerumi on siis supertehokas jo pienellä määrällä. Uusi pullo on jo käytössä, eli ehdottomasti jatkoon.

Four Reasons Repair Mist. Korjaava hoitosuihke, jonka ostin joskus viime kesänä. Tykästyin näihin Four Reasonsin suihkeisiin ehti kättelyssä ja tämäkin helpotti huomattavasti hiusten selvittelyä suihkussa käynnin jälkeen. En voisi kuvitellakaan jättäväni hoitosuihketta pois hiustenhoitorutiineistani ja tämä toimi täysin moitteettomasti. Jatkoon.

Herbina Volume Letitys- ja Rakennesuihke. Tää on joskus vuosia sitten LivBoxista tullut suolasuihke, josta tykkäsin todella paljon. Tätä tuli suihkittua monesti talvisin hiuksiin taltuttamaan hiusten sähköisyyttä ja muutenkin tämä antoi kivasti tukea ja ryhtiä tyveen. Tätä ei enää ainakaan tässä versiossa myydä, mutta muuten sanoisin että jatkoon.

Kasvot:


Lumene SISU Deep Clean Purifying Cleansing Oil. Ihan mahtava puhdistusöjy, jota käytän kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa heti silmämeikinpoiston jälkeen. Öljyä ei kovinkaan paljon tarvitse kerralla, jotta kasvoilta saa meikit pois ja tätä on jo uusi pullo käytössä. Haluan ehdottomasti testata myös jonkin toisen brändin puhdistusöljyä, mutta tätäkin tulee varmasti vielä käytettyä useampi pullo eli jatkoon.

Mossa Micellar Water 3in1 Cleansing. Paras misellivesi, mitä olen käyttänyt. Hintaluokka on omalle kukkarolleni sopiva ja tämä toimii täydellisesti ihonpuhdistuksen viimeistelyssä. Meikinpoistossa tämä ei ole paras mahdollinen, mutta itse en siihen misellivettä käytäkään. Jatkoon!

Lumene LÄHDE 3in1 Micellar Cleansing Water. Perushyvä misellivesi, jolla sai hyvin viimeisteltyä ihonpuhdistuksen. Tämä aiheuttaa kuitenkin jonkin verran kiristävää tunnetta ihollani, mistä johtuen en tätä enää ostaisi uudelleen. Ei siis jatkoon.


Lumene SISU Moisture Remedy Day & Night Cream. Ihastuin täysin tähän kasvovoiteeseen, joka toimi tosiaan ihan kivasti sekä päivä- että yövoiteena. Käytin tämän itse kuitenkin pääasiassa yövoiteena yhdessä saman sarjan seerumin ja jonkin kosteuttavan kasvoöljyn kanssa. Alennettuun hintaan voisin tämän ostaa, mutta täyttä hintaa en tule tästä voiteesta maksamaa. Jatkoon siis menee.

Tilk! Protect Me Bio Facial Cream*. Todella hyvä kasvovoide, jonka moussemainen koostumus, nopea imeytyvyys ja hajusteettomuus vetosivat muhun. Tämä toimi loistavasti meikinalusvoiteena ja ihastuinkin tähän eniten kaikista testiin saamistani Tilk!:n tuotteista. Jatkoon!

Ekopharma Tyrni Silmänympärysvoide*. Huippuhyvä silmänympärysvoide, josta tuli itse asiassa hetkessä suosikkini iltakäyttöön. Voide kosteuttaa todella hyvin eikä mulla ole tästä oikeastaan mitään huonoa sanottavaa. Jatkoon menee, mutta seuraavaksi haluan testata jotain toista sy-voidetta.


Lumene SISU Urban Intense Hydrating Serum. Tämän vuoden paras seerumilöytö! Seerumi sekä kosteuttaa että tasoittaa ihon punaisuutta eli tekee juuri sen, mitä kaipaankin. Ainut huono puoli tässä on tuotteen kallis hinta, mutta onneksi Lumenea saa monesti hyvillä alennuksilla. Uusi pullo on jo ostettu, jatkoon menee ehdottomasti.

Lumene VALO Arctic Berry Heleyttävä & Ravitseva Tehohoito. Kestosuosikkini, joka tuo todella hyvin pientä lisäkosteutusta iholle. Ennen Lumenen uudistusta käytin tätä monta pulloa, mutta nykyinen korkea hinta on mulle ehkä vähän liikaa, sillä ei tämä kuitenkaan niin ihmeellinen tuote ole. Alennuksesta tulen tämän kuitenkin varmasti ostamaan, sillä tämä tehohoito sopii omalle iholleni loistavasti.

The Body Shop 3-In-1 Moisturising Scrub Mask. Ihanan kaurainen kuoriva kasvonaamio, jota oli hurjan miellyttävä käyttää. Naamio kosteutti ihoa mukavasti ja kaura kuori ihoa myös mekaanisesti. Pidin tästä todella paljon, mutta en ole ihan varma onko tämä enää myynnissä. Mikäli on, voisin joskus ostaa uudemmankin kerran.

Vartalo, kädet & jalat:


The Body Shop Glazed Apple Shower Gel. Ihana Glazed Apple! Rakastan tätä makeaa omenantuoksua ja onneksi multa löytyy vielä täysikokoinen, avaamaton suihkugeelipullo tätä kaappien perältä. Toivon yhä edelleen, että tämä kausituoksu tulisi joskus vielä myyntiin, ja ehdottomasti jatkoon jos niin käy.

The Body Shop Pink Grapefruit Shower Gel. Niin ihana raikas verigreipin tuoksuinen suihkugeeli. Ehdottomasti enemmän kesään kuin talveen sopiva tuoksu, joka on kuitenkin ollut mulla käytössä myös talvisin tuomassa pientä piristystä arkeen. Jatkoon menee.

The Body Shop Frosted Cranberries Body Butter. Karpalontuoksuinen vartalovoi, joka kosteutti ihoa mukavasti kuten TBS:n vartalovoit aina. Tuoksu ei kuitenkaan ole ihan se oma suosikkini, sillä pidän enemmän hieman makeammasta karpalon tuoksusta. Ei siis jatkoon eikä tätä tällä hetkellä edes myydä.

Ziaja Cupuacu Crystalline Sugar Scrub*. Maailman paras vartalonkuorinta-aine, ihan ehdottomasti! Rakastan tämän toffeista tuoksua ja sokerikuorinnat ovat aina todella tehokkaita. Tämä ei kuitenkaan ole liian raapivaa ja kuorinta jättää ihon pehmeän ja kosteutetun tuntuiseksi. Uusi purnukka on jo ostettu eli jatkoon menee.


The Body Shop Vanilla Chai Hand Cream. Ihana mausteisen vaniljan tuoksuinen käsivoide taattua TBS-laatua. Vielä vuosi sitten Vanilla Chai ei muhun vedonnut, mutta tänä talvena tilanne oli täysin toinen ja mua harmittaa, ettei tätä ole enää saatavilla. Menisi siis ehdottomasti jatkoon, mikäli kyseessä ei olisi kausituoksu.

The Body Shop Mango Hand Cream. Yksi suosikeistani TBS:ltä, niin käsivoiteiden kuin muidenkin tuotteiden osalta. Mangon tuoksu on tässä aivan huumaavan hyvä ja se myös jää käsiin melko pitkäksi aikaa. Jatkoon!

Ziaja Natural Olive Hand Cream*. Ziajan oliviisarjan käsivoide kosteutti käsiä todella hyvin ja jätti ne hurjan pehmeiksi. Rakastan näitä Ziajan käsivoiteita, mutta tuoksunsa puolesta tämä oliivisarja ei ole mulle se kaikkein mieluisin ja Cocoa Butter sekä Goat's Milk vievät sen puolesta voiton. Niihin aion keskittyä jatkossa, joten tämä ei pääse jatkoon.

Schmidt's Natural Deodorant Bergamot + Lime. Luonnonkosmetiikan dödö, josta tykkäsin todella paljon. Rakastan tän tuotteen raikasta tuoksua ja dödö teki myös tehtävänsä oikein hyvin. Ainut huono puoli tässä on se, että mun kainaloni ärtyivät, jos käytin tätä liian monta päivää putkeen. Silloin tällöin käytettynä ongelmaa ei ollut, mutta en ostaisi tätä enää uudestaan eli ei jatkoon.

Ihanaa vappua kaikille ♥

Oliko joukossa tuttuja tuotteita? :)

lauantai 28. huhtikuuta 2018

J.Mäki Professional + ARVONTA


Kirjoittelin viikko sitten postauksen J.Mäki Professionalin Volume -sarjan shampoosta ja hoitoaineesta, jotka olin saanut itselleni testattavaksi. Tänään olisi vuorossa brändin Repair ja Color -sarjat sekä niihin liittyvä arvonta. Arvonnan osallistumisohjeet löytyvät postauksen lopusta, sillä ensin haluan totta kai kertoa teille tuotteista, jotka arvonnan palkintona ovat:

*Tuote saatu blogin kautta



J.Mäki Professional Color Shampoo* on värjätyille hiuksille tarkoitettu, kiiltoa antavan Gloss Complexin sisältämä shampoo. Shampoosta löytyy monia erilaisia öljyjä kuten hasselpähkinä-, argan- ja saksanpähkinäöljyjä sekä karitevoita. Shampoo lupaa kosteuttaa, ravita, vahvistaa ja auttaa ylläpitämään hiusten väriä. Shampoo toimii omissa hiuksissani hyvin. Yleensä olen tarvinnut tämän kanssa kaksi pesukertaa, mutta toisinaan jo yksi on riittänyt tekemään hiuksista täysin puhtaat. Hiukset eivät jää nahkean tuntuisiksi, joten allekirjoitan shampoon kosteuttavan vaikutuksen. Hyvä perusshampoo ja vaikka nykyään suurin osa shampoista soveltuu hyvin värjätyille hiuksille, on ollut ihan mukava päästä taas käyttämään nimeonomaan tällaista shampoota joka on suunnattu värjätyille hiuksille.
Hinta: 13,90 €/300 ml.

J.Mäki Professional Repair Shampoo* on ravintorikkaita öljyjä sekä keratiinia sisältävä korjaava shampoo. Viinirypäleensiemenöljy sekä panthenol auttavat kosteuttamaan, uudistamaan ja ravitsemaan hiuksia tehokkaasti. Tuotteella on myös päänahkaa hoitavia ominaisuuksia, minkä lisäksi shampoon tulisi lisätä hiusten elastisuutta. Tämä on ehdottomasti näistä kolmesta shampoosta itselleni mieluisin. Pesuteho on paras, vaikka toisinaan saankin pestä hiukset kahdesti tämän kanssa. Lisäksi korjaavat tuotteet ovat omille vaalennetuille hiuksilleni ehdottomasti niitä parhaimpia vaihtoehtoja. Shampoo hoitaa tehtävänsä oikein hyvin ja tätä tulen taatusti hankkimaan vielä lisää!
Hinta: 13,90 €/300 ml.


J.Mäki Professional Color Conditioner* on värjätyille hiuksille tarkoitettu hoitoaine, joka toimii niin poispestävän kuin hiuksiin jätettävänkin hoitoaineen tavoin. Hoitoaine lupaa uudistaa hiuksen rakennetta sekä syväravita niitä. Erilaiset öljyt sekä karitevoi auttavat helpottamaan hiusten harjaamisa, ja Gloss Complex puolestaan auttaa lisäämään hiusten kiiltoa. Hyvä perus hoitoaine, joka jättää hiukset pehmeän ja hoidetun tuntuisiksi. Ei tässä mitään kovin ihmeellistä ole, mutta toisaalta ei myöskään mitään huonoa. Tehtävänsä tämä hoitaa hyvin, varsinkin nyt kun hiuksistani on taas leikattu huonot latvat pois.
Hinta: 13,90 €/300 ml.

J.Mäki Professional Repair Conditioner* on mm. panthenolia ja viinirypäleensiemenuutetta sisältävä korjaava hoitoaine. Hoitoaine on tarkoitettu erityisesti kuiville ja vaurioituneille hiuksille ja se lupaa pehmentää, rakennepaikata ja korjata kärsineitä hiuksia. Tämäkin toimii niin poispestävän kuin hiuksiin jätettävän hoitoaineen tavoin, mutta itse olen aina pessyt nämä hoitoaineet hiuksista pois. Tämä on selkeästi astetta hoitavamman oloinen kuin Color -sarjan hoitoaine, mistä johtuen suosittelenkin tätä sarjaa nimenomaan sellaisille henkilöille, joiden hiukset ovat hieman heikommassa kunnossa. Repair -sarja on ollut omiaan itselleni, vaikka tällä hetkellä myös Color -sarja on riittävän tehokas. Tämä hoitoaine jättää hiukset pehmeän tuntuisiksi ja sileiksi. Oikein hyvä tuote!
Hinta: 13,90 €/300 ml.


J.Mäki Professional Color Hair Mask* on runsaasti erilaisia öljyjä (kuten risiini-, argan- ja pellavansiemenöljyjä) sisältävä hiusnaamio, joka on suunnattu värikäsitellyille hiuksille. Pehmeyttä, kiiltoa ja kirkkautta hiuksille antava naamio lupaa myös syväravita ja uudistaa hiusten rakennetta. Koostumukseltaan naamio on paksua ja ihanan täyteläistä ja ai että miten pehmoiset ja hoidetun oloiset hiukset tällä saa! Nämä hiusnaamiot ovat molemmat ihan älyttömän hyviä ja hoitavia - juuri sellaista pientä arjen luksusta, mitä hiukset silloin tällöin kaipaavat. Mulla ei ole tästä hiusnaamiosta mitään huonoa sanottavaa, päinvastoin olen aivan rakastunut tähän. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, mikäli hiusnaamiolle on tarvetta!
Hinta: 15,90 €/200 ml.

J.Mäki Professional Repair Hair Mask* puolestaan on keratiinia ja monia ravintorikkaita öljyjä sisältävä korjaava hiusnaamio. Naamio lupaa jälleenrakentaa hiuksia, lisätä niiden luonnollista paksuutta sekä kosteuttaa, silottaa ja ravita hiuksia. Tämänkin naamion koostumus on hyvin täyteläistä ja paksua ja hiukset jäävät jo muutaman minuutin vaikutusajan jälkeen todella pehmeiksi ja sileiksi. Nämä hiusnaamiot ovatkin ehdottomasti olleet mulle kaikkein mieluisimpia kaikista saamistani J.Mäki Professional tuotteista! Ne toimivat omissa hiuksissani loistavasti ja tekevät juuri sen, mitä hiusnaamiolta odotankin eli hoitavat tehokkaasti ja jättävät hiukset pehmeiksi. Tästäkään mulla ei ole mitään huonoa sanottavaa, naamio toimii loistavasti omissa hieman kärsineissä hiuksissani ja saa ne tuntumaan paljon parempikuntoisilta.
Hinta: 15,90 €/200 ml.


Sitten siihen arvontaan! Eli sain tilaisuuden arpoa kahdelle lukijalleni paketin J.Mäki Professionalin tuotteita. Arvontaan osallistuminen tapahtuu tämän postauksen kommenttilaatikossa ja minä suoritan arvonnan. Arvonnan palkinnot sponsoroi ja postittaa J.Mäki Professional. Lisää brändin tuotteista voitte käydä lukemassa heidän nettisivuiltaan. Palkinnoksi voittaja saa valita toisen seuraavista kolmen tuotteen paketista:
  • J.Mäki Professional Color Shampoo, Conditioner & Hair Mask
  • J.Mäki Professional Repair Shampoo, Conditioner & Hair Mask
 Arvonnan säännöt:
  • Mainitse kommentissasi haluatko itsellesi Color vai Repair -sarjan tuotteet. 
  • Lisää kommenttiisi sähköpostiosoite, jota kautta saan sinuun yhteyttä, mikäli arpaonni osuu sinuun.
  • Puutteellisin tiedoin lähetettyjä kommentteja ei oteta arvonnassa huomioon.
  • Arvonta-aika päättyy sunnuntaina 6.5.2018 klo 23.59.
Edit. Arvonta on päättynyt! Arvonnan voittajat ovat Rusana ja Ellen. Molempiin olen ollut yhteydessä, onnittelut voittajille ♥

torstai 26. huhtikuuta 2018

Kosmetiikkasuosikit | Huhtikuu


Moikka :) Taas olisi jokakuukautisen kosmetiikkasuosikkipostauksen vuoro! Tälläkin kertaa suosikkien joukosta löytyy tuotteita monesta kategoriasta eikä niiden valitseminen tuottanut itse asiassa lainkaan vaikeuksia. Valinnat olivat alusta asti aika selkeät ja jokainen näistä viidestä tuotteesta ansaitsee paikkansa huhtikuun suosikkien joukossa. Aloitin viime kuussa myös kirjoittamaan koostepostauksen kuukauden ostoksistani, mutta tässä kuussa sitä ei ole tulossa. Uskokaa tai älkää, mutta mä olen koko huhtikuun aikana ostanut tasan yhden kosmetiikkatuotteen - miselliveden, ja senkin ostin poikaystävälleni! Samalla linjalla jatkan myös viikonlopun yli, mutta maanantaina on onneksi palkkapäivä ja muutamia enemmän tai vähemmän pakollisia meikkiostoksia on ainakin tehtävä heti kättelyssä ;) Nyt kuitenkin niihin suosikkeihin:

*Tuote saatu blogin kautta


Aloitetaan vaihteeksi hajuvesisuosikilla, joka on tällä kertaa Escadan Sorbetto Rosso EdT. Sain tämän maaliskuun alussa syntymäpäivälahjaksi ja ai vitsit miten ihanalta tää tuoksuu! Mä tykkään kyllä muutenkin Escadan hajuvesistä todella paljon, joten sinänsä en ihmettele, että tämäkin mua miellytti. Tuoksu on makea, mutta ei kuitenkaan liian makea. Mä en töissä hajuvesiä pysty käyttämään, mutta muulloin tämä on valikoitunut mulla käyttöön lähes joka kerta, kun hajuvettä olen itseeni suihkinut. Näitä hajuvesiä ja muutenkin kosmetiikkaa on viime aikoina tullut lahjaksi jonkin verran ja pääasiassa ne on olleet ei cruelty-free merkeiltä, kuten tämä Escadankin hajuvesi. Mä en itse tätä olisi tuon seikan takia ostanut, mutta lahjaksi saamani tuotteet käytän. Itse haluan kuitenkin pitäytyä kosmetiikkaostoksissani mahdollisimman tiukasti siinä cruelty-free linjassa, paria poikkeusta lukuun ottamatta!


Tämän kuun Bette Boxista tuli tämä Schwarzkopf Gliss Supreme Lenght -hoitoainesuihke, joka on erityisesti pitkille hiuksille tarkoitettu hoitosuihke. Rakastuin tähän heti ensimmäisellä käyttökerralla, sillä tämä todellakin auttaa selvittämään pyyhekuivista hiuksista viimeisetkin takut. Tuoksu ei ole ihan paras mahdollinen eikä tämä ehkäise hiusten sähköisyyttä yhtä hyvin kuin vaikkapa Four Reasonsin hoitosuihkeet, mutta selvitysteholtaan tämä on todella hyvä. Pinkki pullo myös miellyttää mun silmääni ja oli todella kiva saada tämä Bette Boxin kautta testattavaksi. 


IDUN Minerals Nordic Veil Mineral Foundationin* esittelin muutama kuukausi sitten yhdessä muutaman muun brändin meikkituotteen kanssa. Kyseisessä postauksessa tämä meikkivoide sai multa kritiikkiä jonkin verran, mutta nyt mun mielipide tästä on muuttunut ihan selkeästi. Oon nimittäin oppinut käyttämään tätä! Yritin pitkään levittää tätä kasvoille siveltimen kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut kun tämä ei siveltimellä levity kauniisti ainakaan mun kasvoilleni. Siinä vaiheessa kun tajusin kokeilla beautyblenderiä, tajusin että tämän meikkivoiteen voi saada näyttämään todella hyvältä myös todella pienellä vaivalla, kunhan käytössä vaan on oikeat välineet. Tämä meikkivoide on hurjan peittävä ja tästä löytyy myös sävy todella, todella vaalealle iholle. Kyseinen sävy on jopa mulle ihan liian vaalea ja mähän tartun normaalisti käytännössä aina juuri niihin meikkivoiteen vaaleimpiin sävyihin. Suosittelen testaamaan, mikäli peittävä mineraalimeikkivoide kiinnostaa!


Tämä Ziajan Cocoa Butter Body Scrub tuli tilattua maaliskuussa Notinosta yhdessä monen muun Ziajan tuotteen kanssa. Aiemmin olen hehkuttanut blogissa brändin Cupuacu-sarjan kuorintaa, mutta tämä kaakaovoin tuoksuinen kuorinta on lähestulkoon yhtä ihanaa. Tämä on ehkä hitusen hellävaraisempaa ja kermaisempaa koostumukseltaan, mutta kuorintateho on molemmissa ihan loistava. Kaakaovoin tuoksu on ihan huumaavan herkullinen ja mun mielestäni tämän kuorinnan hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Pienellä summalla saa purkillisen ihanaa kuorinta-ainetta, joka oikeasti tekee tehtävänsä ja jättää ihon sileäksi ja pehmeäksi! Cupuacu-sarjassa mua vetoaa niin se toffeinen tuoksu, joten se vie näistä kahdesta kuitenkin voiton, vaikka molemmat loistavia kuorintoja ovatkin :)


NYX Intense Butter Gloss sävyssä Berry Strudel on ihan älyttömän upea ja loistavasti kevääseen sopiva huulikiilto. Tämä intensiivisen violetin sävyinen huulikiilto on ehdottomasti räikein ja myös rohkein huulimeikkituote, mitä omistan. Tämä on myös se ainut sävy, mitä en viitsi laittaa töihin (sairaalaan), mutta vapaa-aikana tätä tulee kyllä käytettyä. Nyt huhtikuun aikana tämä on päätynyt huulille yllättävänkin monta kertaa ja mä vaan rakastan tätä. Pigmenttiä riittää yllinkyllin, sävy on hurjan kaunis ja pysyvyyskin todella hyvä. Mikään hempeä ja luonnollinen sävyhän tämä ei ole, mutta välillä on kiva säväyttää ja varsinkin nyt, kun mun hiukset on taas kampamoreissun jälkeen viileän sävyiset, tämä sopii mulle mun mielestä todella hyvin.

Löytyykö suosikkieni joukosta tuttuja tuotteita? :)

tiistai 24. huhtikuuta 2018

The Makeup Mess Tag

Bongasin Katariina AJ:n YouTube-kanavalta tämän The Makeup Mess Tagin, jonka päätin sitten suomentaa omaan blogiini ja vastailla näihin kysymyksiin! Erilaiset tagit on mun mielestä ihan huippukivoja ja tykkään sekä lukea/katsoa videolta että vastailla itsekin näihin. Tällä kertaa vuorossa olisi siis 15 kysymystä meikkaamiseen liittyen, ja kysymykset on tosiaan täysin vapaasti suomennettuja. Alkuperäiset kysymykset voit käydä katsomassa esimerkiksi tästä Katan videosta. Postauksen kuvituksena toimivat satunnaiset Instagramista napatut räpsyt, joista iso osa on jossain vaiheessa ollut myös osana jotain aiempaa blogipostausta!


1. Kuinka usein peset meikkisiveltimesi/-sienesi?
- Liian harvoin.. Meikkivoidesiveltimen pesen 2-3 päivän välein, mutta puuterisille tuotteille tarkoitetut siveltimet saattaa olla parikin viikkoa käytössä ennen kuin pesen niitä. Meikkisienen pesen 1-2 päivän välein.

2. Kuinka järjestät meikkisi?
- Mulla on meikkipöytä, jonka laatikoissa ja päällä on lähestulkoon kaikki mun meikit. Huulipunia löytyy muualta, samoin kaikki irtoripset on erillisessä laatikossa.

3. Laitatko meikkisi pois heti käytön jälkeen vai jätätkö ne odottamaan huomista?
- Laitan pois. Mulla on meikeille omat paikat ja pyrin ne sinne myös heti käytön jälkeen myös laittamaan. Luomiväripaletit saattaa joskus unohtua meikkipöydälle, mutta kyllä ne illan aikana viimeistään päätyy takaisin laatikkoon :)

4. Irto- vai painetussa muodossa olevat tuotteet?
- Painetussa muodossa ehdottomasti kaikki luomivärit sun muut. Irtopuuterista sen sijaan tykkään todella paljon ja sellaisella myös kiinnitän meikkini!


5. Menetkö ikinä nukkumaan meikit naamassa?
- En. Joskus nuorempana saatoin niin tehdäkin, mutta nykyään en enää ikinä. Mun iho on muutenkin sen verran kuiva ja herkkä, etten halua antaa sille yhtään syytä lisää kuivua ja ärtyä entisestään. 

6. Mitä "meikkaussääntöjä" rikot?
- Ensinnäkin mun mielestä meikkaamisessa ei pitäisi olla mitään yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä, sillä jokainen saa mun mielestäni meikata juuri niin kuin parhaaksi näkee. Erästä "sääntöä" kuitenkin rikon ihan säännöllisesti - käytän samaan aikaan sekä tummaa silmä- että huulimeikkiä. Ainahan sanotaan, että jos panostat huuliin, silmät pitäisi jättää neutraaleiksi ja toisinpäin. Mä en tätä sääntöä ymmärrä enkä allekirjoita, joten sitä myös rikon.

7. Käytätkö tuotetta, vaikka se olisi rikkoutunut?
- Riippuu pitkälti siitä miten se on mennyt rikki. Jos luomivärinappi rikkoutuu ja leviää pelkäksi jauhoksi, heivaan sen kyllä menemään. Jos taas jonkin meikkituotteen pakkaus on vähän rikki, ei se estä mua käyttämästä sitä itse tuotetta. 

8. Haluatko saada tuotteen loppumaan täysin ennen kuin ostat sen tilalle uuden?
- Heheh, en halua. Mulla on muutenkin käytössä useimmiten montakin saman kategorian tuotetta kerralla, joten en senkään takia odota edellisen loppuvan ennen uuden ostamista.


9. Mitä mieltä olet meikkien jakamisesta?
- Pari kertaa antibioottivoiteella hoidettavan, koko naamaan levinneen todella kivuliaan tulehduksen saaneena sanoisin, että kannattaa miettiä mitä tuotteita jakaa muiden kanssa. Mä sain siis noi tulehdukset huulirasvan jakamisesta enkä yhtä ainutta huulimeikkituotetta enää jaa muiden kanssa. Kavereita meikatessakin käytän joko heidän omia huulipunia tai sitten paletissa olevia, siveltimen kanssa käytettäviä huulipunia. Omia puikkohuulipunia en jaa. Luomivärien ja muiden puuteristen tuotteiden kanssa homma on toinen, niitä suostun jakamaan, kun ainakaan tähän mennessä niistä ei oo mitään reaktioita tullut.

10. Mitä mieltä olet käytettyjen meikkien ostamisesta tai vaihtamisesta?
- Mä oon antanut paljonkin omia meikkejäni pois, mutta aina totta kai pitänyt huolen, että sen meikin saaja tiedostaa tuotteen olevan käytetty. Mun mielestä on vaan hyvä, että itselle sopimattomia tuotteita laitetaan/myydään eteenpäin! Jokainen ostaja on toki sitten itse vastuussa niistä riskeistä, mitä käytettyjen meikkien käyttämisestä pahimmillaan saattaa seurata.

11. Kuinka usein karsit meikkejä?
- Pari kertaa vuodessa, samalla kun karsin kosmetiikkaa muutenkin. Edellisen kerran karsin tammikuussa ison laatikollisen kosmetiikkaa ja vein ne töihin. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun tuotteet oli jo viety!

12. Käytätkö sormiasi meikin lisäämiseen?
- Harvemmin. ColourPopin highlightereita on välillä vähän pakko lisätä sormien kanssa, jotta ne saa kasvoilla näkyville, mutta muuten en juurikaan sormilla levitä meikkejä.


13. Mitä tuotteita hamstraat laukkuusi/reppuusi?
- Huulipunia! Niitä kertyy koko viikon edestä laukkuun, kun en jaksa/muista ottaa niitä pois sieltä päivittäin. Oon aiemminkin sanonut, etten pahemmin kanna meikkejä mukanani, en edes puuteria, mutta noita huulipunia kyllä löytyy aina.

14. Mikä vaihe meikkaamisessa on sinulle vähiten mieluinen?
- Varmaan meikkivoiteen levittäminen. Ihan sen takia, että tykkään käyttää siinä puuhassa nimenomaan meikkivoidesivellintä, mutta kaikki meikkivoiteet ei levity kauniisti sen siveltimen kanssa vaan vaativat kaverikseen meikkisienen. En tykkää siitä, kun koko naamaa joutuu syynäämään ettei missään vaan ole mitään läikkiä, viiruja tms. Siinä menee ihan turhaa aikaa eikä se viiden aikoihin aamulla pahemmin kiinnostaisi.

15. Mikä on huonoin meikkimuistosi?
- Kulmakarvat on vuosien varrella aiheuttaneet monesti harmaita hiuksia ja välillä hirvittää katsoa vanhoja kuvia, kun omat kulmat näyttää suoraan sanottuna erittäin rumilta. Sanoisin ikävimmäksi meikkimuistokseni siis sen, kun kulmat piti nyppiä ohuen ohuiksi ja sitten piirtää ne täysin eriparisiksi ja kauhean näköisiksi. Pahintahan tässä on se, että silloin ne näytti omaan silmään hyvältä :D

Kivaa tiistaita kaikille ♥

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Meikkilaatikko viikoille 17 ja 18

Erilaisia "Weekly Makeup Basket" -videoita löytyy YouTubesta lukuisia, mutta mä sain inspiraation vastaavanlaiseen blogipostaussarjaan ihanan Katariina AJ:n kanavasta! Kata kirjoitteli aiemmin blogiakin, mutta on nyt siirtynyt tekemään kauneusvideoita englanniksi ja suosittelen ehdottomasti katsastamaan Katan videot! Kanavalta löytyy todella hyviä, mielenkiintoisia ja ennen kaikkea rehellisiä arvosteluja kosmetiikasta, erilaisia tägejä ja kaikkea muuta mahdollista juttua kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyen. 


Tämän oman Meikkilaatikko -postaussarjani ideana on siis kerätä kahdeksi seuravaaksi viikoksi laatikkoon sellaisia meikkituotteita, joita aion tehokäyttää tulevien kahden viikon aikana. Tarkoituksena ei ole pitäytyä vain niissä laatikkoon valituissa meikeissä vaan yrittää suosia ja ennen kaikkea edes muistaa käyttää niitä. Tämä on hyvä keino saada käytettyä sellaisia meikkituotteita, joihin ei niin usein muuten tule tartuttua. Monet valitsevat joka viikolle uuden laatikollisen meikkejä, mutta jotta blogini ei täyty pelkästään näistä postauksista, päätin kirjoitella uuden postauksen kerran kahdessa viikossa aina viikonvaihteen tienoilla. Nyt olisi siis vuorossa seuraavien kahden viikon (viikot 17 ja 18) meikkilaatikko:

*Tuote saatu blogin kautta


Urban Decay Naked Heat. Luomiväripaletti, joka sopii sävyjensä puolesta paljon paremmin syksyyn kuin kevääseen, mutta jota olen kaiken kaikkiaan käyttänyt aivan liian vähän. Rakastan tämän paletin sävyjä eikä laadussakaan ole valittamista, joten nyt otan mielelläni tämän kunnolla tehokäyttöön ennen kuin siirryn yhtään enempää niihin keväisempiin hempeisiin luomivärisävyihin.


Too Faced Sweetheart Perfect Flush Blush sävyssä Sparkling Bellini. Ihana shimmerinen poskipuna, joka sisältää kolme eri sävyä - korallia, persikkaa ja vaaleanpunaista. Poskipuna on pigmentiltään todella hyvä ja rakastan näiden kolmen sävyn sekoitusta! Se näyttää poskilla todella hyvältä ja sopii mielestäni hyvin mihin tahansa vuodenaikaan. Pakkaus on ehkä hieman kömpelön kokoinen, mutta onhan tuo sydämenmallinen rasia suloinen.


Urban Decay Eyeshadow Primer Potion. Silmämeikinpohjustaja, joka vaan riittää ja riittää eikä kulu millään. Oon käyttänyt nyt monta kuukautta lähes pelkästään Lumenen primeria, joten nyt on korkea aika tehokäyttää taas tätä UD:nkin primeria. Hommansahan tämä hoitaa oikein hyvin eli sen puoleen tätä on kyllä miellyttävä käyttää.


Benecos Natural Lipstick sävyssä Poppy Red*. Rusehtavan punainen kermainen huulipuna, joka on laadutaan ihan loistava. Tän kanssa mulla on ollut eniten ongelmana sävy, joka vaatii ehdottomasti kaverikseen myös lämpimänsävyisen silmämeikin. Naked Heatin kanssa tämä sopii kuitenkin loistavasti yhteen, joten sen takia päätin ottaa tämänkin tehokäyttöön.


Luna Lipgloss sävyssä Titania. Inhoan tän huulikiillon ulkoasua, mutta huulikiilto itsessään on hurjan kaunis kuparin ja pronssin sekoitus! En ole mikään huulikiiltojen ylin ystävä, mutta keväisin niihin tulee tartuttua aika herkästikin, joten tämä pääsee myös osaksi meikkilaatikkoani. Tämä on myös poikkeuksellisen miellyttävän tuntuinen huulilla eikä tunnu juuri lainkaan tahmaiselta, joten siitä iso plussa.


NARS Light Reflecting Pressed Setting Powder. Oon ostanut tän ennen kuin NARS päätti lähteä Kiinan markkinoille, mutta en oo oikein ikinä päässyt kunnolla kiinni tän puuterin maailmaan. Puuteri on hieman shimmeristä, täysin valkoista ja kovaa kuin kivi. Melko vaikeakäyttöinen tapaus siis mielestäni, mutta katsotaan josko näiden parin viikon aikana oppisin tästä pitämään.

Sellainen meikkilaatikko seuraavaksi kahdeksi viikoksi! Ja kuten sanottu, käytän totta kai myös paljon muita tuotteita enkä pitäydy esimerkiksi luomivärien osalta vain Naked Heatissä. Näitä kuutta tuotetta pyrin kuitenkin suosimaan ja käyttämään mahdollisimma paljon. Kahden viikon kuluttua palaillaan seuraavan meikkilaatikkopostauksen kanssa!

Valitsetteko te itsellenne vastaavia meikkilaatikoita tai yksittäisiä tuotteita, joita otatte tehokäyttöön joksikin aikaa? :)

perjantai 20. huhtikuuta 2018

J.Mäki Professional - Volume Shampoo & Conditioner


Oletteko te jo kuulleet ja testanneet J.Mäki Professionalin hiustenhoitotuotteita? Sain itselleni blogin kautta testattavaksi brändin kaikkien kolmen sarjan hiustenhoituotteita ja tänään olisi tarkoitus käydä läpi Volume -sarja, joka sisältää shampoon ja hoitoaineen. Ensi viikolla olisi luvassa Color ja Repair - sarjat, joiden yhteydessä järjestän blogissa myös tuotteisiin liittyvän arvonnan! Kannattaa siis pysyä kuulolla.


J.Mäki Professional -tuotteiden raaka-aineet on valittu siten, että ne olisivat mahdollisimman vähän hiuksia rasittavia eikä turhia lisäaineita ole lisätty. Tuotteissa on käytetty paljon luonnollisia raaka-aineita, jotka auttavat ennaltaehkäisemään hiusten kuivumista ja vaurioitumista samalla puhdistaen ja suojaten hiuksia. Tuotteet sisältävät myös uv-suojan, ja pitkäaikaisen käytön luvataan elvyttävän vaurioituneita hiuksia. J.Mäki Professional tuotteilla onkin erilaisia pitempikestoisia hoitomuotoja, joiden aikana hiusten kunnon tulisi parantua ja korjaantua. En ole itse näitä kuukauden mittaisia hoitoja testannut, mutta ne toteutetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan sarjan tuotteiden avulla ja tuotesarjan voi valita sen mukaan, mitä hiukset eniten kaipaavat. Lopputuloksena hiusten tulisi olla vahvemmat ja tuuheammat.

Lisää voitte käydä lukemassa J.Mäki Professionalin verkkosivuilta, josta löytyy myös brändin tuotteita myyvä nettikauppa!

*Tuote saatu blogin kautta


J.Mäki Professional Volume Shampoo* on tuuheuttavan sarjan shampoo. Shampoo sisältää hiusten paksuutta ja tuuheutta lisäävää bambu-uutetta sekä mm. argan- ja viinirypäleensiemenöljyjä. Viinirypäleensiemenöljy auttaa hoitamaan hiuspohjaa sekä vahvistamaan hiuksia ehkäisten samalla hiustenlähtöä ja edistäen niiden kasvua. Suosin joskus vuosia sitten enemmänkin tuuheuttavia shampoita, sillä omat hiukseni eivät ole kovinkaan paksut ja sitä tuuheutta olisi mukava saada lisää. Nykyään hiusten kunto on kuitenkin sen verran aiempaa huonompi, että tuuheuttavien tuotteiden sijalle on astunut hoitavammat tuotteet. Tämä shampoo pesee omat hiukseni täysin puhtaiksi kahdella pesukerralla, mutta ei kuitenkaan tee hiuksista yhtä suurta takkukasaa, kuten jotkin tuuheuttavat shampoot oman kokemukseni mukaan. Tavallinen hoitoaine selvittää hiukset helposti tämän shampoon käytön jälkeen.

Shampoo ei latista hiuksia ja yhdessä saman sarjan hoitoaineen kanssa hiukset jäävät ilmaviksi ja selkeästi hieman tuuheamman tuntuisiksi. Tietenkään hiusten määrä ei yhtäkkiä lisäänny ja hiukset muutu sitä kautta hetkessä tuuheammiksi, mutta tuuheuttavaksi shampooksi sanoisin tämän olevan tehokas. Shampoo jättää hiukset tuuheamman tuntuisiksi kuin esimerkiksi sarjan muut shampoot ja tätä tulen varmasti käyttämään ihan tavallisen shampoon tavoin myös jatkossa, vaikken sitä tuuheuttavuutta niin enää kaipaakaan.
Hinta: 13,90 €/300 ml.


J.Mäki Professional Volume Conditioner* on tuuheuttava hoitoaine, joka toimii niin poispestävänä kuin hiuksiin jätettävänäkin tuotteena. Hoitoaine sisältää shampoon tavoin hiuksia tuuheuttava bambu-uutetta sekä samoja öljyjä. Lisäksi hoitoaine lisää hiusten joustavuutta ja helpottaa kammattavuutta. Tämä hoitsikka on tosiaan siitä mielenkiintoinen, että se toimii niin poispestävän kuin hiuksiin jätettävän hoitoaineen tavoin. Käytännössä hoitoainetta voi siis käyttää suihkussa ihan normaalisti ja huuhdella pois, jonka jälkeen hiusten pituuksiin voi vielä lopulta lisätä pienen määrän hoitoainetta, jota ei enää huuhdella pois. Tällä tavalla käytettynä hoitoaine myös auttaa hiusten muotoilussa eikä erillisiä muotoilutuotteita välttämättä tarvita. Itse suosin jätettävinä hoitoaineina hoitosuihkeita, joten tätä olen käyttänyt vain poispestävän hoitoaineen tavoin.

Hoitoaine selvittää suhteellisen tehokkaasti hiusten takut ja jättää hiukset hieman karkean tuntuisiksi. Tuuheuttavat hoitoaineet harvemmin jättävätkään jälkeensä silkkisen sileitä ja pehmeitä hiuksia, joten sellaista en tältä odottanutkaan. Tuuheuttava vaikutus on siis huomattavissa ihan selkeästi! Suosin kuitenkin itse enemmän niitä silottavia, hoitavia ja pehmentäviä hoitoaineita, joten tämä ei ole omiin tarpeisiini paras mahdollinen tuote. Tällä hetkellä hiukset ovat kampaajareissun jäljiltä sen verran hyväkuntoiset, että myös tämä hoitoaine riittää hiuksilleni oikein hyvin, mutta pitemmän päällä hiukseni tarvitsevat hoitavampia tuotteita.
Hinta: 13,90 €/300 ml.

Tuuheuttavat hiustenhoitotuotteet eivät ole mulle niitä kaikkein parhaimpia tai mieluisimpia, joten tämän kyseisen sarjan tuotteita tuskin tulen itse jatkossa enää ostamaan. Oli kuitenkin hauska päästä vuosien jälkeen taas testaamaan, kuinka tuuheuttavat tuotteet hiuksissani toimivat! Ensi viikolla esittelyyn pääsevät tosiaan vielä Repair ja Color -sarjojen tuotteet, jotka olivatkin mulle paljon mieluisampia. Lisäksi mukana on tosiaan pienoinen arvonta teille lukijoille, eli muistakaahan osallistua siihen!

Suositteko te tuuheuttavia shampoita ja hoitoaineita? :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Ihana Mossan Vitamin Coctail -sarja


Moikka! Tänään mun olisi tarkoitus esitellä ja arvostella teille kaksi Mossan ihanaa ihonhoitotuotetta Vitamin Coctail -sarjasta: Vitamin Coctail Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream sekä Vitamin Oil Coctail Facial Oil. Kumpaakaan tuotteista en ole itse ostanut, sillä naamion/yövoiteen sain blogimiitin goodiebägistä ja kasvoöljyn taas Bette Boxista. Oon kuitenkin hurjan iloinen, että oon tätä kaksikkoa päässyt testaamaan ja veikkaan, että joka tapauksessa nämä olisi jossain vaiheessa tullut ostettua itsekin! Sen verran vakuuttunut olen kummastakin. Vitamin Coctail -sarjasta löytyy myös päivävoide, jonka hankin itselleni testiin heti, kun saan edes muutaman tällä hetkellä auki olevan päivävoiteen käytettyä loppuun.

*Tuote saatu blogin kautta


Mossa Vitamin Coctail Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream* on kaikille ihotyypeille soveltuva tuote, joka toimii niin yövoiteena kuin kasvonaamionakin. Tuote lupaa ehkäistä ihon ikääntymistä, kosteuttaa sekä jättää iho raikkaaksi, sileäksi ja täyteläiseksi. Voide sisältää erilaisia marjojen vitamiineja, hyaluronihappoa sekä kollageenia sisältäviä antioksidantteja. Rakastuin tähän tuotteeseen heti ensikäyttökerralla ja pidän nimenomaan siitä, että se on toimii niin monelaisella iholla. Rasvoittuvampi iho hyötyy tästä varmasti eniten kasvonaamiona käytettynä, jolloin voide pestään lopulta kasvoilta pois. Kuivemman ihon omaavat taas saavat tästä todella hyvän ja kosteuttavan yövoiteen.


Itse kuivaihoisena suosinkin tätä nimenomaan yövoidekäytössä enkä ole itse asiassa kertaakaan käyttänyt tätä poispestävän kasvonaamion tavoin. Oma kuiva ihoni rakastaa tätä tuotetta ja voide oikein humahtaa kasvoihin. Aamulla kasvojen iho on pehmeä, kosteutettu ja sileä. Pidän myös tuotteen tuoksusta sekä koostumuksesta, jotka tuovat kumpikin mulle mieleen jonkin vanukkaan! 60 ml kokoinen tuote maksaa suunnilleen 18,50 € hieman ostopaikasta riippuen. Mielestäni hinta on oikein kohtuullinen tuotteen tehoon nähden ja koen tämän myös hyvin riittoisaksi.


Mossa Vitamin Oil Coctail Facial Oil puolestaan on kaikille ihotyypeille, erityisesti janoiselle iholle, suunnattu kasvoöljy. Öljy koostuu tyrnistä sekä kymmenestä eri kasviöljystä, kuten esimeriksi manteli-, avokado-, kaura- ja luomuvadelmaöljystä. Öljyn tarkoituksena on palauttaa iholle sen luonnollinen hehku sekä kosteuttaa ja jättää iho pehmeäksi. Tuotetta voi käyttää joko sellaisenaan iholla muutaman pisaran verran tai sekoittaa öljy yhteen kasvovoiteen kanssa. Rasvoittuvammalle iholle parempi tapa on varmasti sekoittaa yksi tai kaksi tippaa kasvovoiteen joukkoon, kun taas kuivemmalle iholle öljyä voi lisätä yksinään vähän reilumminkin. Öljy on pakattu kauniseen pipettipulloon ja itse asiassa öljy on sekä väriltään että tuoksultaan täysin samanlainen kuin Mádaran Pihlaja -sarjan Glow Booster!


Käytän itse kasvoljyjä aina viimeisenä eli kaikkien hoitovesien, tiivisteiden, seerumeiden ja kasvovoiteiden jälkeen. Tätäkin öljyä neuvotaan käyttämään ennen kasvovoidetta, mutta itse koen saavani öljystä parhaan hyödyn, kun lisään sen vasta viimeisenä, jolloin öljy lukitsee kaiken alla olevan kosteuden ihoon. Omalle kuivalle iholleni tämä on ollut oikeinkin riittävä ja hyvin kosteuttava. En käytä öljyjä ihan päivittäin, mutta jos käytän, käytän näitä aina iltaisin. Öljy tuo mukavasti lisää kosteutta iholle ja aamulla iho on tämän käytön jälkeen todella pehmeän ja kosteutetun tuntuinen. Ei tämä paras testaamani kasvoöljy ole, mutta tehtävänsä tämä hoitaa kyllä ihan kiitettävän hyvin! Hintaa tällä 30 ml pullolla on noin 16,90 €, ostopaikasta riippuen. Tällainen määrä kasvoöljyä riittää ainakin omassa käytössäni todella pitkään, eli siihen nähden öljy on todella edullista.

Ovatko Mossan tuotteet teille tuttuja? :)

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kolme Parasta Kirkkaanpunaista Huulipunaa


Kolme Parasta -sarja saa taas vaihteeksi jatkoa ja tänään aiheena on otsikon mukaisesti kirkkaanpunaiset huulipunat! Mähän oon melkoinen huulipuna-addikti ja jotain väriä täytyy huulilla olla aina, jos naama on muuten meikattu. Kirkkaanpunainen huulipuna on melko klassinen sävy ja sen sävyisiä huulipunia tulee käytettyä ihan viikottain. Yllä olevan kuvan kolmikko on syystä tai toisesta noussut suosiooni ylitse muiden ja nyt vielä paremmuusjärjestyksessä arviot kaikista kolmesta huulipunasta:


3. theBalm Meet Matt(e) Hughes Long Lasting Liqui Lipstick sävyssä Devoted
Kolmannelle sijalle pääsee tämä theBalmin ihana nestemäinen huulipuna. Nestemäisistä huulipunista juuri theBalmin punat ovat suosikkejani ja tämä upea kirkkaanpunainen sävy on ollut käytössä todella monet kerrat. Applikaattorilla saa todella helposti levitettyä huulipunan tasaisesti ja kauniisti. Mattaiseksi kuivuva huulipuna pysyy huulilla todella hyvin eikä lopputulos juurikaan ole huulia kuivattava. Sen kyllä tuntee, että huulilla on nimenomaan mattaista punaa, mutta nestemäiseksi huulipunaksi tämä on todella mukavan tuntuinen huulilla. Jos nestemäiset huulipunat ovat mieleesi, suosittelen ehdottomasti testaamaan näitä theBalmin huulipunia!
Hinta: noin 17,40 €


2. NYX Matte Lipstick sävyssä Perfect Red
NYX:n upea mattapuna pääsee toiselle sijalle ja näistäkin täytyy sanoa, että kaiken kaikkiaan nimenomaan nämä mattapunat ovat yhtiä suosikkejani NYX:ltä. Perfect Red on nimensä mukaisesti aivan täydellinen kirkkaanpunainen huulipuna. Puna levittyy huulille hyvin, vaikka onkin hieman kuivemman ja mattaisemman tuntuinen levittäessä kuin esimerkiksi alapuolella oleva Mirabellan puna. Pysyvyys tällä on oikein hyvä. Syömisen jälkeen saa jonkin verran paikkailla punaa, mutta yleensä puna lähtee pois vain huulien sisäosasta. Kaiken kaikkiaan hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä huulipuna ja mattapunista suosittelenkin ehdottomasti katsastamaan juuri nämä NYX:n huulipunat.
Hinta: noin 7,00 €.


1. Mirabella Modern Matte Lipstick sävyssä Crimson 
Mirabellan ihana kirkkaanpunainen mattapuna pääsee oikeutetusti ensimmäiselle sijalle. Tässä on kohdillaan ihan kaikki - punan sävy on upea, se levittyy huulille helposti ja kauniisti, puna ei kuivata huulia lainkaan ja sen pysyvyys on ihan huippuluokkaa. Harva puna kestää mulla syömiset ja juomiset, mutta tätä ei yleensä tarvitse lisätä lainkaan ruokailun jälkeen. Mattapunaksi tämä on myös uskomattoman miellyttävän tuntuinen huulilla eikä kuivattavuutta ole havaittavissa lainkaan. En ole ikinä aiemmin omistanut näin hyvää mattahuulipunaa, eli suosittelen kyllä lämpimästi testaamaan Mirabellaa!
Hinta: noin $22,00.

Muut Kolme Parasta -postaussarjan postaukset löytyvät tägin "Kolme Parasta" alta.

Suositteko te kirkkaanpunaisia huulipunia? Mitkä ovat suosikkejanne? :)

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Kasvonaamiokokoelmani


Moikka! Ajattelin kirjoitella tänään pienoisen koostepostauksen omistamistani kasvonaamioista. Näin alkuun voin mainita, että mulla on kuiva iho, mikä tarkoittaa totta kai sitä, että käytän kosteuttavia kasvonaamioita ihan säännöllisesti. Sen lisäksi suosin myös kirkastavia ja syväpuhdistavia naamioita, joita käytän kuitenkin selkeästi harvemmin. Omiin tarpeisiini nähden multa löytyy kasvonaamioita ihan liikaa, mutta toisaalta mikään ei ole niin ihanaa kuin rankan työpäivän jälkeen pestä kasvot, valita joku ihana naamio ja vaan rentoutua se kasvoilla! Sen takia valinnanvaraa on hyvä olla ;)

*Tuote saatu blogin kautta


Freemanilta omistan kolme kasvonaamiota:
  • Freeman Facial Brightening Mask Golden Grain - ihoa kiinteytävä ja kirkastava kasvonaamio.
  • Freeman Diamond Mineral Rinse Mask - ihoa kuoriva, heleyttävä ja kirkastava savinaamio.
  • Freeman Acai Purifying Clay Mask - ihoa puhdistava. silottava ja pehmentävä savinaamio.
Keltaisessa tuubissa oleva Golden Grain on mulla tällä hetkellä "pannuprojektissa" ja sen takia sitä on tullut käytettyä viime aikoina melko usein. Se kirkastaa ihoa kivasti, mutta mitään muuta erikoista en siinä ole huomannut. Diamond Mineral puolestaan on aivan ihana mekaanisesti ihoa kuoriva naamio. Tykkään! Acai Purifying taas on selkeästi tämän kolmikon puhdistavin naamio ja tällä saa syväpuhdistettua kasvot todella näppärästi. Hinta-laatusuhde näissä naamioissa on mielestäni todellakin kohdillaan, sillä Freemanin naamiot maksavat vain noin 4-5 euroa. 


Lumenen joulukalenterista ja myöhemmin Bette Boxista on tullut matkakokoja neljästä eri naamiosta:
  • Lumene Harmonia Nutri-Recharcing Purifying Peat Mask - ihoa syväpuhdistava, rauhoittava ja kirkastava turvenaamio.
  • Lumene Sisu Deep Clean Purifying Mask - ihoa syväpuhdistava, suojaava ja kevyesti kuoriva kasvonaamio.
  • Lumene Lähde Hydration Recovery Aerating Gel Mask - ihoa uudistava, syväkosteuttava ja hehkua tuova geelinaamio.
  • Lumene Kirkas Glow Reveal 60 Second Facial - ihoa syväpuhdistava ja hellästi kuoriva pikakasvohoito.
Lumenen naamiot ovat mielestäni oikein kelvollisia, mutta ehkä tehoonsa nähden vähän turhan hintavia. Sisu ja Harmonia -sarjojen puhdistavat naamiot tekevät toki tehtävänsä, mutta saman puhdistavan vaikutuksen saa aikaan edullisimmillakin tuotteilla. Lähde-sarjan geelinaamio kosteuttaa ja tekee iholle mukavan viilentävän tunteen. Kirkas-sarjan pikakasvohoito on näistä ehkä sinänsä mielenkiintoisin, sillä naamion pitäisi puhdistaa iho tehokkaasti jo minuutin vaikutusajan jälkeen.


Seuravaaksi sekalainen seurakunta kosteuttavia kasvonaamioita:
  • Herbina Moisture Balance Kasvonaamio - ihoa kosteuttava naamio, jota voi käyttää aina muutaman minuutin pikanaamiosta yön yli jätettävään tehokosteuttavaan naamioon.
  • Mossa Vitamin Coctail Energy Boost Multi-Use Mask & Night Cream - ihoa kosteuttava naamio/yövoide, joka sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti väsyneelle ja samealle iholle.
  • Mádara SOS Instant Moisture + Radiance Hydra Mask - ihoa syväkosteuttava ja hehkua antava kasvonaamio.
  • 7th Heaven Strawberry Cream - ihoa puhdistava, rauhoittava, kosteuttava ja raikastava kevyesti kuoriva kasvonaamio.
Herbinan naamio on hinta-laatusuhteeltaan ihan mieletön ja todellakin kunnon kosteuspommi iholle. Mádaraa ja Mossaa käytän kumpaakin lähinnä yövoiteena/-naamiona, jolloin iho on aamulla todella pehmeä ja kosteutettu. 7th Heavenin mansikkanaamio on uusin naamioni ja sitä olen käyttänyt vasta pari kertaa. Naamio kosteuttaa ihoa ihan mukavasti, mutta ei mielestäni vedä vertoja Herbinan naamiolle.


Puhdistavia naamioita omistan kolme kappaletta:
  • BT Cosmetics Black Mask Peel Off* - ihoa puhdistava, aktiivihiiltä sisältävä mustapäänaamio.
  • -417 Agile Purifying Mask* - ihoa ravitseva ja syväpuhdistava mutanaamio.
  • Aritstry Deep Clensing Mask* - ihoa puhdistava, ihohuokosia supistava ja hehkua antava savinaamio.
Tämä kolmikko on kokonaisuudessaan blogin kautta saatu ja BT Cosmeticsin mustapäänaamio on ehdottomasti tehokkain ja hellävaraisin, mitä olen käyttänyt. Sillä lähtee mustapäitä pois, mutta naamio ei jätä ihoa rutikuivaksi. -417 ja Artistryn puhdistavat naamiot ovat mielestäni suunnilleen samalla tasolla - molemmat puhdistavat ihon todella tehokkaasti ja nämä ovatkin suosikkejani mitä tulee syväpuhdistaviin naamioihin. Todella hyvä kolmikko!


Ja loppuun vielä viimeiset kolme naamiota The Body Shopilta ja Lushilta:
  • The Body Shop Honey & Oat 3-In-1 Moisturising Scrub Mask - ihoa hoitava, sydäpuhdistava ja kostettava kauranaamio.
  • The Body Shop Ethiopian Honey Deep Nourishing Mask - ihoa syväravitseva, pehmentävä ja silottava kasvonaamio
  • Lush Bunny Moon Jelly Face Mask - ihoa rauhoittava ja rentouttava antibakteerinen ja kosteutta sitova jellynaamio.
The Body Shopin naamiot ovat kumpikin mulle todella mieluisia ja kauranaamiosta ei enää riitäkään kuin yhteen käyttökertaan. Hunajanaamio puolestaan on osana pannuprojektiani ja jättää ihon ihanan sileäksi. Lushin jellynaamiota oli hauska kokeilla, mutta en lopulta syttynyt sille kunnolla. Koin naamion käytön ehkä vähän turhan hankalaksi, vaikka lopputulos kyllä palkitsi ja iho tuntui todella miellyttävältä naamion käytön jälkeen. Kyseinen naamio on myös parhaat päivänsä jo nähnyt ja lähteekin nyt suorinta tietä poistoon.


Kuinka usein te käytätte kasvonaamiota? :)